Kallista

Varainhoito ja osakekauppa on tosi kallista. Toiseksi uusimassa Talouselämä lehdessä juttua varainhoitajien muhkeista liksoista.

Ohessa kauppalehden sivuilta lainattua;

Osakekaupan palkkiot ovat Suomessa järkyttävät"
Perjantai 28.11.2014

Kisa kovenee osakevälityksessä. Evert van der Hoornin (vas.) ja Youri Sleutelin mukaan Lynx painaa tehokkuudella ja suurilla volyymeillä välittäjäpalkkiot kilpailijoita alemmas.

"Markkinatutkimuksen tulokset olivat minulle sokki", sanoo Suomeen laajenevan nettivälittäjän Suomen johtaja Youri Sleutel.

Suomessa välittäjät perivät osakekaupoista niin korkeita palkkioita, ettei Youri Sleutel ollut uskoa silmiään.

"Sijoittajille tulee hirvittävän kalliiksi maksaa kauppakohtaisia prosenttiperusteisia välityspalkkioita. Me perimme kaikista kaupoista kiinteän maksun, joka nousee vähän, kun kaupan koko kasvaa", Lynx Suomen johtaja Sleutel kertoo.

Lynxin hinta on viisi dollaria per kauppa. Kaupat hoidetaan tietokoneelta, iPadilta tai kännykältä."
099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Topia kirjoitti:

Varainhoito ja osakekauppa on tosi kallista. Toiseksi uusimassa Talouselämä lehdessä juttua varainhoitajien muhkeista liksoista.

Ohessa kauppalehden sivuilta lainattua;

Osakekaupan palkkiot ovat Suomessa järkyttävät"
Perjantai 28.11.2014

Kisa kovenee osakevälityksessä. Evert van der Hoornin (vas.) ja Youri Sleutelin mukaan Lynx painaa tehokkuudella ja suurilla volyymeillä välittäjäpalkkiot kilpailijoita alemmas.
Kisa kovenee osakevälityksessä. Evert van der Hoornin (vas.) ja Youri Sleutelin mukaan Lynx painaa tehokkuudella ja suurilla volyymeillä välittäjäpalkkiot kilpailijoita alemmas.

"Markkinatutkimuksen tulokset olivat minulle sokki", sanoo Suomeen laajenevan nettivälittäjän Suomen johtaja Youri Sleutel.

Suomessa välittäjät perivät osakekaupoista niin korkeita palkkioita, ettei Youri Sleutel ollut uskoa silmiään.

"Sijoittajille tulee hirvittävän kalliiksi maksaa kauppakohtaisia prosenttiperusteisia välityspalkkioita. Me perimme kaikista kaupoista kiinteän maksun, joka nousee vähän, kun kaupan koko kasvaa", Lynx Suomen johtaja Sleutel kertoo.

Lynxin hinta on viisi dollaria per kauppa. Kaupat hoidetaan tietokoneelta, iPadilta tai kännykältä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu