Euroopan poliisi hakee ...

Jouluksi kotiinSisko

"Hän on sen verran sekaisin siellä töissä...."
Eräs ulkopuolinen nainen
- Harvoin näkee naiselta niin väkivaltaista ongelmaa.
Niin nopeasti leviävää, globaalista tuhontaa.

Etkö ole ohje-säännössä, tai sen mukaisesti toiminnasta?
Tai edes vielä kuullutkaan siitä, toiminnasta jossa säännöin valvominen kielletään.
Erityisesti naisen kehoon kohdistettavana väkivaltana, myös perhe-väkivaltaisena.

Koska jonkun toisen valtion tuhoaminen, sen yleis-sivistyksen osa-alueilta.
- On erityisesti ikävää, että koet sellaista väkivalta-teon harhaa, seksiterapiattasi.
On vakavaa.
"Mä haluun veiva, veiva" ei ole aseitten käyttöön, aseittein käytöstä oleva termi.
Sen käyttämiseksi.
Koska avuntarve, tai sen hakeminen, ei saa koskaan vahingoittaa, muita valtioita.
Sen säilyttämiseksi, mielekkäänä
Koska ei ole pyrkimyksenämme, näin ole erityisesti Neuvosto-Venäjän ominaisuus, itsevaraisesti, omavaraisuuden sijasta, eivätkä hekään ajattele niin


Ole hyvä ja mene mielisairaalaan.
- Ei tämä aiheuta mielisairautta.
' mm. kehitystehtävä lesboksi tekeminen, kehon tasapaino, ulkonäön käyttö
"Ihminen ei toimi siten."
Hei, sinä joka yrität oikeuttaa, omaa egoismia, ettet tiennyt, naiseen kehoon ohjaamisen kieltoa
Oletko käsittänyt olevasi sairas?

Koska sitä on olemassa, vaikka mitä sellaista, jota ei oikeasti ole.

2

198

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harvoinpa näkee

      näin sekavaa tarinaa, ei päätä eikä häntää.

      • maakutsuu

        Joo, mutta valittu asepalstan top10 listalle. Lukeekohan moderaattorit näitä juttuja lainkaan?

        HALOO MODERAATTORIT MAA KUTSUU....


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1692
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      893
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      96
      653
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      644
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      618
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      520
    Aihe