Vieläkös kajjaanin vanhat legendat vaikuttaa paikkakunnalla? esim...Rekka-setti, pillu-jallu, jenkki, possu-jykä ym aikalaiset??
vanhat starat?
gaamos matias
535222
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Vitsihän tämä alotus oli? Kai nyt jokainen joka nuo nimet tunnistaa niin luulis tietävän mitä heille kuuluu.
En liiku missään olen J-Pennasen vintillä vaan.
läski ainakin on vainaa.
Tuollahan nuo kartsalla joka ilta pyörii vanhalla chevroletilla just tuo lössi.
Vinoparkissa aina istuvat ja nauravat. Ei kyllä mitään harmia enää.
"starat" pikemminkin säälittävät lökäpöksyt. Hanki elämä.
Tai kiikiuta ittes pas..ka.
Vesipäitä ne ovat. Siirretty Jeesuksen hoitoon elävien kirjoista poistettaviksi ---》esiintyi minun Vasemmalla puolella vuonna 1984 Kauhajoki ---》autoliikkeen nurkalla Hypnoosisda seistessäni murrosikäisenä seistessäni (Rippikoulun -84 päättäjäisissä asia otettiin esille..etelä-pohjanmaan Kovimmat..väkivaltaiset koulukiusaajani + käyttivät myös Henkistä väkivaltaa vuosikausia päivästä toiseen ja minulle annettiin Jälki-istunto 2,5 tuntia ja syynä oli Esim. Bodom murhat 1960 jne.). ... niin nämä Kiusaajat juoksivat minun Vas. Jonosta Oik. Jonoon Kusi ja paska Housuissa ja VESIPÄÄT (Kiusaajat) sanoivat valehdellen kaikkien kuullen, että EI ME OLLA KIUSATTU TUOTA JARMO SÄISÄÄ!!! Olen siirtänyt nämäkin elävien kirjoista poistettavaksi jo huomattavasti aikaisemmin...asiaa hoitaa minun Vasemmalla puolella esiintynyt Henkinen Olento vuonna 1984 KAUHAJOKI, joka puhdistettiin Kuoleman jälkeen, kun nousi kuolleista Kolmantena päivänä JUMALIEN nimessä edellämainitusti toimimaan TAIVAAN VALTAKUNNASTA käsin Tuomitsemaan KUOLEMAAN Esim. Kiusaajia ennenaikaisissa Hautajaismerkeissä Aamen. Jeesus Kristus osaa paljon muutakin, kun nimittäin silloin kauan kauan sitten 🫰🤞✌️🏆H.Ä.N🏆✌️🫰🤞Molemmat Jumalat, mutta enimmäkseen Jeesus Kristuksen Vasen puoli eli PUNAINEN RAAMATTU eli EvoluutioJumala suoritti hänen muuttumisensa hengitysilmassa liikkuvaksi HENKISEKSI olennoksi ja hänen oikea puoli MUSTA RAAMATTU on Korkeimmat Voimat, joka on sama, kuin Waterworld jne. Minä, joka olen molemmissa RAAMATUISSA ollut jo vuosia ?? niin EN EN EN anna yhtään minkäänlaista tilaa tuollaisille ihmisturhakkeille. Hän hoitaa myös Taivaasta käsin erilaisiin uskontoihin liittyviä SOTIA jne. (Esim. Israel..Gazan kaista). ..... y.m y.m.s jne. Kolminaisuus lyhyesti ❤️👽Jeesus Kristus🖤👽 ..... Minulla on TAIVAAN VALTAKUNNAN + Evoluution ja Ilmakehän tuolla puolella liikkuvan JUMALAN kaikki Valtuudet, koska olen myös RIPPIKOULUN Eliitin numero 1. Hänen OIKEA puoli on jo VAROITTANUT Ihmiskuntaa valmistamalla MIEHESTÄ, joka oli n. 165-190 cm pitkä ja elopaino 75 Kg, mutta hänet ollaan löydetty HIEKKA-AAVIKOLTA 8 cm:n mittaisena LUURANKONA 🖤🖤🖤🖤👽. OIKEA puoli osaa valmistaa alle 100 Kg Ihmisistä Esim. 2,5 Cm mittaisia Ihmisiä ja Ihmissiirto ❤️Jumalan PIIKIN välityksellä voi tapahtua myös WC-Pöntön veteen juuri sillä hetkellä, kun joku Istuu KUSELLE ...... ... PASKALLE!!! Ymmärretään, että POLIISI tutkii asiaa ensin KATOAMISILMOITUKSENA ja n. 6 Kuukauden Kuluttua Tutkitaan HR:nä (HenkiRikos). Jatkossa eli vuosien päästä Rikos ja siihen liittyvä esitutkinta ja muut asiat siirtyy Hyllykköön PÖLYYNTYMÄÄN!!! Jossakin vaiheessa siis tulevaisuudessa POLIISI ottaa Rikoksen uudelleen Tutkintaan, jos jossakin muussa Rikoksessa esiintyy samankaltaisuutta Esim. Teräase, Käsiase, Hirttoköysi, Sähkösauva tungettu Persereikään, Käsikranaatti ollut Uhrin suussa ja Räjähtänyt, 200 g Dynamiitti Persereiässä ja Räjähtänyt, Uhrin PÄÄ 5 Litran Teräskattilassa y.m y.m.s jne. ❤️❤️❤️❤️❤️🖤🖤🖤🖤🖤✌️👽👽✌️☝️👍🙏✍️👽✌️✌️✌️
minä muistan nuoruudesani että jostain läski jykästä puhuttiin etä semmonen kyttää aina ja ajaa tahallaan kolareja, josita yrittää hyötyä
tästä oli eri ketjussa joskus.. kammottavia tuommoiset, niitä on muitakin , eikö joku parkkipaikka kolaroija jääny taannoin kiinni
Minua varoiteltiin myös tästä tyypistä, kun ajokortin sain. Oli muka aiheuttanut useita kymmeniä onnettomuuksia. Kukaan ei kyennyt kylillä liikuttaessa osoittamaan minkä näköinen mies oli tai millaisella autolla ajoi. Taisi olla legendaa jo tuolloin.
Rekkasetti on hamppari nykyään. Puliukkojen kanssa hengailee ja on häiriöksi lähes joka paikassa. Ei ollut häävi eläjä ennenkään mutta täysi nolla nykyisin.
Ei ole kyseinen henkilö mikään sossupummi. Koita itse tehdä ekana yhtä pitkä työura putkeen ja mieti sitten onko vara arvostella? Taitaa olla viisain kun keskityt omiin ongelmiisi, joita tuntuu olevan.
Kyllä tiedän kyseisen henkilön työpiireistä, perkeleen kova tekemään töitä ja oli aina valmis lähtemään hesaan kun muut ei.
ei tietääkseni s.s. ole mikään pummi.voin toki olla väärässäkin:(
Ensinnäkin minä OIKEA Jamppe en tuota viestiä Rekka Setistä ole tänne laittanut. Olin hänen kaverinaan, kun hän oli KAINUUN RAHTI-ASEMALLA vuonna 1987 täällä Kajaanissa ja oli TOSI iloinen siitä, että sai minut työkaverikseen niissä raskaissa asioissa, että päästiin nopeammin eteenpäin. Olin VARASTON hoitajan apulaisena silloin vuonna 1987 ja tutustuin KAIKKIIN rekkamiehiin silloin siellä KAINUUN RAHTI-ASEMALLA..muistan myös Rikun, joka ajeli OULU-RAHTI kuorma-autolla, mutta myös hänellä ABCDE-Kortti ja hän oli mielettömän mukava mies, kuten Rekka Settikin. Silloin, kun menin KAINUUN RAHTI-ASEMALLE työharjoitteluun niin siellä oli SYVÄLTÄ PERSEESTÄ oleva työ ilmapiiri, mutta sain tämänkin asian hoidettua siten, että REKKAMIEHISTÄ tuli nopeampia ja varsinkin ILOISEMPIA ja KAIKKI kehuivat minua, kun tein Esim. Epävirallisesti katsottuna maailmanennätyksen TRUKILLA liittyen lavojen laittamiseen seinän viereen muiden päälle...VÄLIHUOMAUTUS: Minulla on nykyään ERITTÄIN pikkutarkka muisti liittyen tähän kognitiiseen ajatteluun liittyen..muistan myös sen VITTUMAISEN kuljetuspällikön vuodelta 1987..ja muistan myös sen rekkamiehen, joka nauramalla puhui minusta erään kahvitauon aikana muille rekkamiehille seuraavalla tavalla--->KYLLÄ SE TUO JARMO SÄISÄ OLI AIKOINAAN OLLUT LÄHTENYT POIS SIELTÄ HUUMEPOLIISIN PERÄAUKOSTA ja tämä TERRORISTISIKA rekkamies vaan nauroi minulle ja muut rekkamiehet yhtyivät osittain minun PILKKAAMISEEN silloin siellä KAINUUN RAHTI-ASEMALLA niin tein sillä tavalla, että otin yhteyttä laittamalla oikean käden ETUSORMEN pysty-asentoon ja annoin työtehtävän KORKEIMMILLE VOIMILLE, joka kävi juttelemassa tälle PILKKAAVALLE rekkamiehelle siten, että se JOKIN jostain käytti ensin AIKAJANAA siihen rekkaan ja siinä pysäytetyssä reaali-ajassa järjesteli sen rekan kaatumisen hahmotettuna, joka ei näy muille, kuin sille ja tämän jälkeen käytti tätä HAHMOTELMAA tähän rekkaan siten, että sen PERÄVAUNU oli poikittain vastaantulevien kaistalla ja tässä sitten tämä BODOM PASKA rekkamies oli kussut housuihinsa, kun totuus näkyi Akuutin kaltaisesti oikean elämän reaali-ajassa ja huomasi vasemmasta SIVUPEILISTÄ tämän KORKEIMMAN VOIMAN eli toisen niistä kahdesta asiasta, jotka eivät ole tästä MAAILMASTA. Tämän tapahtumaketjun jälkeen tämä rekkamies tuli sittemmin KAINUUN RAHTI-ASEMALLA minun eteeni kusi ja paska housuissa ÄNKYTTÄMÄLLÄ puhumaan, että ET SINÄ JARMO SÄISÄ OLLUTKAAN LÄHTENYT POIS SIELTÄ!!! Tämä rekkamies oli lähestulkoon PSYKOOSISSA , kun oli nähnyt sen toisen niistä KORKEIMMISTA VOIMISTA. Muistan tapauksen Ristijärveltä liittyen Marja Suutariin, kun hän sanoi lankapuhelimessa minulle, että Kyllä se JARMO sinä olit ollut aikoinaan lähtenyt pois sieltä!!! (Puhelinsoitto oli vuonna 1989).. .. . . . .. .. . . . . . .... . . . ... . ... . . . .... . .. . . . .. . . Marja Suutarin lauseen lopussa KORKEIMMAT VOIMAT kysyivät käyttämällä Suomen kieltä, kun Esim. Japanissa nämä 2 asiaa käyttävät Japanin kieltä ja Thaimaassa Thain kieltä ja Kiinassa Kiinan kieltä j.n.e. niin kysyi minulta, että Oliko se saatana tämä ollut lähtenyt pois sieltä?.. . . . ... . . ... niin tämän jälkeen tuli yli 10 000 sähkövoltin SÄHKÖISKU suoraan Marja Suutarin LEUKAAN ja hän LENSI suoraan keittiön pöydälle käytävältä ja siitä seinään ja sitten tämä Marja kompuroi puhelimeen ja sanoi sitten asiallisesti, että Et sinä JARMO ollutkaan lähtenyt pois sieltä!!! ........ Kainuun Rahti-Aseman ajoilta tämä TOIMITUSJOHTAJA sanoi minulle, että Minä Jarmo Säisä olin silloin PARAS työntekijä Kainuun Rahti-Asemalla ja työtodistus oli myös sen mukainen eli poissaolot 0 minuuttia, käyttäytyminen KIITETTÄVÄ .... . . . . ...HUOLELLISUUS kiitettävä ja työ arvostelu oli KIITETTÄVÄ eli koko työtodistus ei ollut muuta, kuin KIITETTÄVÄ joka asiasta ja poissaolot 0 minuuttia ja ei myöskään yhtäkään myöhästymistä..ei valittamista..olin erittäin OMA-ALOITTEINEN..iloinen ja hauska, nopea, voimakas, erittäin jutteleva, jonka johdosta rekkamiehet halusivat, että tulen reissuihin mukaan siis täällä Kainuussa Esim. Ämmänsaari (Rikun siis Risto Karppisen kyydissä). Olin puheterapeuttina musiikin ohessa tälle Rikulle..kerroin vaikka minkälaisia juttuja, että saan hänet nopeammaksi ja välillä hymyilemään ja nauramaan, että työpäivästä tulee enemmän höyhen tyylinen siis kevyempi, kun ihmisasiantuntemukseen katsottuna tiedän rekkamiehen työasiat..Esim. Rekkamiesten ei tarvinnut minua opettaa lastaamisessa ja varastonhoitajan ei tarvinnut minua opettaa hallin järjestyksessä pitämisessä, kun niiden seinien edessä oli aikoinaan ne kyltit kaupunkien nimien mukaisesti, että minne jokin lasti on menossa..muistan, että on olemassa kahden tyyppisiä LAVOJA..toinen on rekkalava ja toinen on VR-Lava ja miten niitä jauhosäkkejä laitetaan LAVALLE, ettei leviä autossa ja minne kuuluu LASITAVARAT ja keramiikka maljakot ja mitä laitetaan ensin perälle ja mikä kaupunki lasti on ensin, kun takaovet avataan ei päinvastoin, koska kuorma pitäisi purkaa. .. . .. . . . ..
.. . . ... . . . . .... . että saataisiin 1.Pysäkki kuntoon ja sitten seuraava ja miten tiukassa ikkunapaketit pitää olla seinässä siis rekan seinässä niillä kaljoilla..taljoilla kiinni ja missä pitää olla se PAINOPISTE, ettei käy huonosti, kun tullaan metsien suojasta avoalueelle, jossa yleensä tuuli iskee sille rekan oikealle puolelle vetoauton takaosaan sivulle ja siitä kierteen kautta perävaunun etuosaan, jolloin vetoauton perä heilahtaa vasemmalle ja tietysti VETOAKSELI myös ja tekee sen nykäisyn perävaunuun, jolloin kuuluu kolahdus TAPPILAITTEESSA, kun vetoakselin silmukka kolisee siinä TAPPILAITTEESSA ja muistan, että ne KYLTIT pitää tarkistaa VETOAUTON takaa vasemmasta ovesta ja PERÄVAUNUN edestä oikealta ja MIKSI?.... . .... no siksi, että rekkamies ymmärtää KÄÄNTYMISVAATIMUKSEN!! Polttoainerekassa siis siellä säiliön katolla olevan LUUKUN luona on PAINEMITTARI, jota silloin tällöin pitää tarkistaa ja POLTTOAINEREKOISSA keskipakovoiman määrittely on erilaista, kuin KIINTEÄÄ tavaraa kuljettavissa rekoissa ja on erittäin tärkeää HEHKUTTAA 2 kertaa käynnistääkseen DIESELMOOTTORIN peräkkäin, jos rekka on ollut 2-3 päivää 20-25 asteen pakkasessa ja sitten on tärkeää, että HIEROMASAUVASSA eli vaihdekepissä, kun siinä on PUOLITTAJA ja ALUEVAIHTAJA ja siinä sivussa on 1-2 ruuvilla kiinni oleva KANSI, joka kannattaa avata ennen PAKKASIA, kun siellä puolestaan on jousi, joka pitää rasvata VUOSITTAIN ennen pakkasia, jotta P siis vaihteiden puolittaja ja AV siis ALUEVAIHTAJA toimisivat pakkaskauden yli normaalisti...siten tuota noin..rekoissa on myös PLANEETTAPYÖRÄSTÖ ja köyhän miehen teli ja tuota noin.. . . . . . ...sitten voisin alkaa vaikka kirjoittamaan Linja-Autoista, mutta, kun niissä on sitten se kääntyminen siihen kardaaniakseliin katsottuna vaan erilaista....ei ne niin mielettömästi ole erilaisia, kun osaa olennaisia asioita tiivistää samankaltaisuuteen liittyen toisiinsa niin se oppiminen on nopeampaa ja turvallisempaa ja hyödyllisempää ja polttoainettakin menee vähemmän ja onhan se hauskempaakin, kun oppii nopeasti ja oma-aloitteisesti ilman ohjeita, kuten sen TRUKIN oppiminen niin siihen meni 3-5 sekuntia ja se toimi kaasulla (Kaasupullo). .. . .. . .. . ., mutta sitten en muista....mikä kirjain erottaa rajalla rekan TULLIVAPAAKSI (Perävaunun takana oleva kirjain) vai onko nämä asiat muuttuneet....henkilö kirjoitti viestissään, että Sinulla on niitä ongelmia itsesi kanssa, että viisainta olla niissä niin tuota noin....ensinnäkin minä J.P.S. en ole itse keksinyt niitä BODOMIN juttuja vaan ne asiat menevät niin, että, kun minä2 laitan etusormeni pystyyn niin ihmiset saavat sitä tietoa sieltä jostain niiltä 2:lta (Luonnon voimat ja Korkeimmat voimat, koska en minä ole mikään sellainen ihminen). PSYKIATRIA sanoi minulle vuonna 1996 näin, että nämä Bodom jutut ja muut asiat ja huhut ja perättömyydet ja epäasiallisuudet j.n.e. ovat muiden ihmisten keksimiä juttuja, koska minulla ei ole ihmissuhdeongelmiakaan eikä myöskään asenneongelmia eikä myöskään suhtautumisongelmiakaan ja miten niitä voi ollakkaan, kun elämäni perustuu ITSENÄISEEN elämään yksikseni ja ihminen, joka elää YKSINÄÄN niin, jos hän kuulee juttuja omasta itsestään niin ilman muuta ne jutut ovat muiden ihmisten keksimiä juttuja ja P.I.S.T.E. Maailmankatsomus kunnossa ja AVARUUDELLINEN ajattelu kunnossa ja elämänkatsomus kunnossa, kun elämänlaatu on parantunut tai mennyt parempaan suuntaan j.n.e. .. . .. . . ... silloin, kun tullaan vaikka rekalla..rekka mikä rekka tai Linja-Auto....polttoainerekka niin, kun tullaan suojaiselta alueelta aavalle alueelle niin jo aikaisemmin pitää ymmärtää tiputtaa sitä vauhtia Esim. Rekassa n.15km/h, ettei heilahtele, kun tullaan aavalle alueelle ja täytyy ymmärtää lastin paino ja osata lukea PUISTA mikä on aavalle aluelle tulemisessa sen tuulen nopeus, kun se osuu rekan oikealle puolelle, ettei käy niin, että VETOAKSELIN silmukka irtoaa siitä TAPPIKONEESTA vaikka onhan ne HITSAUKSET täysin ok, mutta nämä rekat, jotka ovat sieltä 1975-1985 välistä, jos niitä ei niinkään olla tarkastettu ja rempattu niin on olemassa oleva vaihtoehto siihen SILMUKKAAN liittyen, koska ilmastotyypitkin ovat muuttuneet radikaalisti täällä maailmassa..rengaspaineetkin voidaan tarkistaa ns. Jalkapallon potkun tekniikalla ja siten voidaan taas jatkaa matkaa..ohjautuvat renkaat ovat joissain rekoissa nastoitetut talvea varten ja hyvä niin turvallisuuteen liittyen... . . . . .. lauhdeveden poisto työpäivän jälkeen tärkeä, jotta jarrut toimivat moitteettomasti...työnnetään se renksu eteenpäin niin poistuu kostea ilma paineilmasäiliöistä ja se osuu maahan, jos sitä vedetään niin sitten tuli siemensyöksy silmille . . .. . . . Konginmäen jutussa aikoinaan, jos minä olisin ollut se rekkamies niin olisin ottanut aavalle alueelle tulemisessa huomioon ilmaston kosteuden, tuulipyörteet ja niiden voimakkuuden, koska KESKIPAKOVOIMA on muuttuva tuulipyörteissä ja herkempi, koska kuormana on PAPERIRULLAT ja vaikka olisivat hyvin JATKUU
hehehehehehehehehe..ammattitaitoiset kuljettajat tietävät saman, kuin minkä minä2 olen tiennyt jo PIKKUPOJASTA alkaen niin se KESKIPAKOVOIMA ei ole pätevä suoralla tiellä vaan mäki mutkat ja siitä ei sen enempää......Konginmäen asiassa olisin itse ajanut sen suoran tien siten, että aavalle tullessaan suojaiselta alueelta niin olisin tiputtanut sen vauhdin 80km/h vauhtiin 45-50km/h, koska vaikka ne PAPERIRULLAT olisikin hyvin kiinnitetty niin nämä selluloosasta valmistetut ovat kuljetus tilanteessa, jos on tuulen erilaisia liikkeitä, kuten sillä Konginmäen alueella oli ja, kun se oli TOSI laaja alue erilaisille tuulen pyörteille niin ne RULLAT herkistyvät mitä erilaisimpiin sik sakki liikkeisiin, jolloin..no kyllä rekkamiesten pitäisi tietää tämäkin asia.. . . .. . no jatketaan minun ohjeistani eli tullaan aavalle alueelle, mutta se vauhti pitää tiputtaa sinne 45-50km/h jo aikaisemmin siellä suojaisella alueella 20-25 metriä ennen tulemista aavalle alueelle ja PAKAROITA lukien, joita käytetään ISKUNVAIMENTIMENA ja ERILAISIIN asioihin liittyen TUNNISTIMINA ja ne RULLAT ovat tosi hyvin kiinnitetty ja TÄYSIN asiallisesti ja LAKI otettu huomioon niin joka tapauksessa täytyy ymmärtää, koska kyseessä on selluloosasta valmistettua ja RULLA muotoon asetettua PAPERIA niin niiden liikendintä on sitä sik sakkia kuorma-tiloissa vaikka se TELI onkin alhaalle laitettuna, jolloin sen pitäisi kulkea niinkuin JUNA, mutta ei se kulje, koska PAPERIRULLIEN muotokin on pyöreä ja vaikka lasti on oikein niin ei se ole mikään JUNA se rekka siis yhdistelmäajoneuvo ja, kun ne RULLAT tekevät sitä sik sakkia niin ainoastaan tilanne nopeudella saavutetaan rekasta se JUNA, että kulkee ikäänkuin kiskoilla ja on siten turvallista ja näinollen ei ne tuulen pyörteet haittaa niinkään, kun paiskautuvat rekan kylkeen ja tässä Konginmäen asiassa tuulta ja niitä tuulen pyörteitä on ollut molemmilla puolilla, kun on niin aava alue ollut, jolloin rekka heilahdellut vinottain, kun PAPERIRULLAT tökkineet toisiaan kuorma-tiloissa ollessaan ja tehneet sik sakkia, jolloin painopiste liikkunut eri kohtiin niissä kuorma-tiloissa. Turvallista työpäivää kaikille rekkamiehille. Viestiä kirjoittaessa oli juttua levinneestä polttoainerekasta yle:llä äskettäin.
Rekka 2-3 päivään 20-25 asteen pakkasessa seissyt ja ollut käytössä yli 20-v.. . . . .. . . kilometrilukemat? ..... . . . .. . ... hehkuttaa 3 kertaa tai saattaa riittää 2 kertaa hehkuttaa ja sitten pimppi käyntiin. Mäntien renkaat huutaa Hallelujah....pakokaasu on, kuin palomiehen savua!!! Viimeksi, kun näin rekan niin voi voi missä kunnossa tämä rekka oli..oli vuosimallia jotain 1980 tai aikaisempaa. Oli menossa Sotkamoon päin tämän vuoden alkupuolella. SUOMI pysyy varmaan pyörillään, mutta rekat pitäisi uusia, mutta millä rahalla?? Ilman rekkamiehiä niin pitääkö se leipä hakea niin mistä.. . .. . . . .Kajaanilaisittain Pekka Heikkisen leipomosta ja sielläkin ollut tulipalo...ilmastointilaitteiden pölytukokset ja mitä vielä??
starat,...säälittäviä paskoja. Onneksi osa vissiin jo kuollut. Paskasakki aina yrittää mellastaa ja nämä otsikon tyyliset perskärpäset yrittää sitten siinä siivellä mennä. Säälittävää.
Jaaha. Tämäkin aloitus vuodelta 2014.
Kuka pirulainen näitä vanhoja kaivaa.
Miksi näitä ketjuja ei suljeta tietyn ajan jälkeen?
Niin on monella muulla saitilla. Jos ei uusia kirjoituksia vähään aikaan tule, ketjuun ei voi enää kommentoida- Aina voi aloittaa uuden keskustelun samasta aiheesta, jos on tarpeen.
Mutta nämä vanohjen nostot ovat vaan hämäystä ja kiusantekoa.
Lomalaisia pitkästyttää...
Nämä "legendat"ovat jo lähteneet tuonne yläkertaan.
Luusereita kaikki hengissäolevat, kouraanvetäviä yksineläjiä ja rapamaha osapäiväjuoppoja
Mistäköhän tuo p*llu-etunimi mahtaa tulla?
Siitä kun se ei koskaan saanu pillua, ei millään, sitähän se kipuili.
Taitaa olla sitä aikaa kun ei ollut kännykkää ja porukat viettivät aikaa keskuksessa. Nyt on pornoo enemmän mitä Jallun kansissa. Ei riitä enään painot vaan pitää panna silloin tällöin oman käden kautta internetissä. Ja tämä pätee kaikkiin lapsiperheistä mummoon ja vaariin.
Joku viisaampi sano et ihminen kuolee täysin vasta sit kun kukaan ei enää muista sitä - nää tietyt "legendat" muistetaan vielä kauan...
Tuulipuku verkkarit tennissukat nahkatakki reisitaskuhousut lippalakit muistaa kaikki.
Paskaa aikaa verrattuna nykyiseen kukaan ei ollut nähnyt tummaihoisia.
Eikä kiinalaisia.
Kuka näitä vanhoja ketjuja kaivaa esille.
He jotka tällä sivustolla päivystävät, kun eivät muutakaan mielekästä elämässään keksi.
Nämä on huomattavasti parempia kuin ne iänikuiset, yhden ja saman, valittajan Kajaanin haukkumiset!
Autot oli autoja ja kainuulaiset kainuulaisia, ilmastonmuutosta tai vegee ei työnnetty joka lautaselle pakkosyötöllä
Oli vinoparkki, centrumi, citykäytävä, leirintäalue, sotkamontien esso, komila,hupari, kekun grilli, heinisuon grilli ja laivaranta jne
Muistan Kekun grillin; hyvät eväät ja mukava palvelu!
Kekun grilli oli legenda. Nuori naismyyjä oli kaunis ja teki hyvät annokset.
Oi niitä aikoja. Oli kivoja juttuja. No nyt jos kerran kesässä käy kylillä niin on jo kova juttu.
Aika kultaa usein ne vähän huonommatkin muistot?
Köyhät on nobady
nobady??!! Tarkoitat kai nobody?
Kirvesmies Sirviö? Ajoi pomoa takaa kirveen kanssa?
Toivottavasti sai teurastettu ny, puhjoht ajan!
Onko tuo joku keksitty hahmo?
Autolla kun joskus ajelee Kauppakadulla niin olen usein havahtunut koputuksiin, eli haamut ovat tuolla edelleen päivystämässä. Kävellessä olen joskus kuullut puhetta tai hipaisun olkapäälle, eli kyllä elämä jatkuu kuolemankin jälkeen.
Olen huomannut saman, hirvittävä paskanlemu dunkkaa kun käy tietyissä paikoissa.
Se voi kertoa siitä tunnelmasta kun poikaporukat istui iltakausia tupakansavussa ja pierunkäryssä ahtaassa tojotassa kädet vaihdekepissä.
Setti lauloi tanelin karaokessa live and let dieta... tänään.
Tappaja on istunut jo kolme eilinkautista ei oo näkynyt nurkilla pitkään aikaan,
elääkö sole ja kimble
Entäs källi ja ylkä
Luulen, että molemmat ovat kuolleet.
Tämä on vastaus kysymykseen: elääkö sole ja kimble. Ovat kuolleet.
Molemmat kuolleet. Sole lähti alkukesästä, Kimble muutama v sitte.
Onko. Vielä p3nasa ja mak0sa ?
Onko Lörskä Eemeliä näkyny?