Koska alueelta lähtee paljon väkivalta-yhteydenottopyyntöjä

Alistaminen-Sinde

ICD10-tautiluokitus

Koska aseista on useita haittoja, mutta myös paljon muustakin ulkonäön käyttämisestä, halventavasti loukkaamiseen, sen mieltymyksestä, voittamiseen, itsekeskeisenä, ja siten rajoittaen halliten, eristämisenä.

Alueelta lähtevät väkivalta-yhteydenottopyynnöt, ovat kansainvälisesti pyydettyjä, väkivalta-tekoja. Ne eivät rauhanomaisia, ja halventavat ihmisiä. Sosiaalityöntekijän tukema malli, on aivan sairas, laitoksen omaisena, pitkä-aikaisena eristämisenä, ulkoisesti, vain hysterian täyttymyksen oikeuttamista ajaen. Ja arvomaailmattomasti yleis-svisitystä laiminlyöden. Yleis-sivistys ei ole tässä arvomaailma, fantasia-maailma, larhama ja psykoosi.
- Ja meillä itsellä...
Toista hänelle nuollen väkivalta-yhteydenottopyyntö sana, esim. autokoulua pitävän veljesi kanssa.
-No. Oli sitten kielletty se autokoulukin.
Hän haki sosiaalityöntekjiänä, tajuttomasti tukea itselleen. Välittämättä mistään.
Sellaista ihmisen omaa maailmaa, hänen sisimpänään, ei ole ihannoitu. Ja koska väkivalta-teon suorittamisen yhteydenottopyyntö on edelleen jatkunut, Suomen valtion rajojen ulkopuolelta. Turva-alan työssä sellaista ei ole hyväksytty, tekona.
Omantunnottomasti hallitsemisen yrittäminen, kertoo kielloista, määräyksestä, ja naisen halventamisesta, häneen seurailemista valvonnalla kohdistaen. Sellaista ei harjoiteta. Osaksi arkea, se ei ole tarkoitettu, hänen kehon olemuksen käyttämiseen, toista ihmistä varten, turvalilsuushakuisena puolustautumiskeinona. Kuin kilpenä.
Omassa vankilassaan, mies henkilö koki ahdistumistansa, oman kehonsa olemuksensa avulla ja näin pyrki julkisesti auttamaan, siten muita ihmisiä. Ja turva-alan työ ei siksi kohdistu. Jättäen hänet näin väkivaltaisena, mielen tasapainottomaan tilaansa. Ja koska hän on sellaisen valtaama, tasapainottomuuden täyttymys, joka on origotonta, ei sellaista lapselle palvota.
Oletteko koskaan ajatelleet velvollisuuttanne, huolehtia itse tulevaisuudesta, myös muille?

Ulkopuolinen nainen, sosiaalityöntekijä, hallinto, ja eduskunnasta:
- Pelaatko pokeria, meille on sattunut vahinko.
Ei minä ensin!
Huusi jokainen transvestiitti-myönteinen.
_ En ole itse tämä henkilö.
Entä miksi heille ei kehity kielteisyys, transvestiitiyttä kohtaan?
Kun jättää tähän työhön, yksin, eristämisellänsä, ja evää näin, ulospääsyn, turvallisuus-alan osalta, notaarin, toisen juridisen henkilön vaihtamisen osalta, on häpäisemisenä, halventamisena, kielletty pyytää sellaista, väkivalta-teon suorittamista, kansanomaisesti, sen täyttymyksen ylikorostamisena, ja halventamisesta. Sellaista sinällänsä ei lähdetä kostamalla, seurailemaan. Itsekeskeisesti.
- Ei sinne olekaan se nainen töihin.

Kuin keskustelemalla vaikka, että mihin te menisitte sen lapsentappamistenne kanssa.
- "Pelaatko pokeria, sosiaalityöntekijä pyytää anteeksi." Diakonissa
Vahingonaiheuttaminen ja huonekalujen esimerkiksi hävittäminen, tai rikkominen.
Kuinka pahasti omaisuus vaurioitui?
"Koska sä rupeat pääseen tähän, asiaan, nyt kun olen 32-vuotias, myös mielikuvien osalta...."
Koska heijasteet pieni pigmentistöllisyyteen* kohdistuen, ovat hirveän pienet, henkilökohtaisen elämän arvomaailman, ja arjen terveyden osa-alueiden säilyttämiseen. Ja ne ovat erityisesti huomaamattomia, yksityis-elämään, arkeemme.
- En mää sitten.
Oletteko te käsittäneet lainkaan, mitä te olette tehneet, kaupunkina?
- No, en minä tiennyt, että perheeseen eristäminen, on kielletty.
Sosiaalityöntekijä: En ole tajunnut, sosiaalihuolto-virheeksi, sitä teidän aluetta siellä.
' mm. yleistämisen käyttäminen, ei saa käyttää, yleiskunto-nostokseen

Kuka on jumalauta tehnyt tämän turva-valvonnan: alistaminen?

0

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

        Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
        Yhteiskunta
        235
        3514
      2. Tapettu

        On joku kangaskadulla perjantaina
        Sotkamo
        62
        3142
      3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

        Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
        Maailman menoa
        67
        2696
      4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

        Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
        Maailman menoa
        36
        2566
      5. Työvoimatoimisto

        Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
        Työttömyys
        85
        2165
      6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

        Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
        Maailman menoa
        85
        1919
      7. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

        Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
        Maailman menoa
        20
        1897
      8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

        Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
        Maailman menoa
        40
        1842
      9. Mikä aate kaiken pahan takana?

        Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
        Maailman menoa
        93
        1721
      10. Mietin sua liikaa

        Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
        Ikävä
        69
        1073
      Aihe