Mikä on

Suomi24 vaaka näissä Rinnevaara-Hildeeni-jutuissa tuntuu kallistuvan edellisen puolelle.
Sitten sanotaan, että täällä vaan 1 tai 2 kirjoittelee.

Facebookissa on nyt 2 Heinola-ryhmää. Toisesta poistettiin Rinnevaaran voittoa koskevat keskustelut sen jälkeen kun jutut alkoivat käydä "negatiivisiksi". Eli kolme henkilöä uskalsi ihan nimellään arvostella kaupungin johdon toimintaa. Kolmatta ei moni varmaan ehtinyt nähdä; se oli ilmestynyt yöaikaan ja poistettiin aamusella.

Toisessa fb-ryhmässä on vain 7 jäsentä. Sinne kirjoittaa vain muutama henkilö. Ryhmää mainostetaan sillä, että sieltä ei poisteta kirjoituksia. Kirjoitukset ovat olleet pääsääntöisesti Rinnevaaran puolella tässä asiassa.

Nyt on siis niin, että nimellään monikaan ei uskalla puhua mitään. Ymmärrettävää, sillä näin pienessä kaupungissa melkein jokaisella on sidoksia johonkin.

Mutta älkää tulko väittämään, että näiden keskustelujen Rinnevaara-myönteisyys on vääristymä. Melko samanlaiselta vaikuttaa tilanne facebookissakin.
6123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hildeniä on syytä pelätä, saattaa yön aikaan tulla vihainen e-mail häneltä jos sanoo jotain häntä vastaan.

Äänestä

Minäkin käväisin ryhmässä, josta poistettiin hallintoa arvostelevat viestit.

Noh, tulipahan sekin todistettua, keneen päin ryhmä on kallellaan.

Muistaakseni silloin ei poisteltu viestejä, kun Rinnevaara hävisi käräjillä :)

Kannattaisi ehkä ryhmän esittelyssäkin kertoa, että emme hyväksy kuin Heinolan ja sen hallinnon ylistämistä.

Äänestä
  • Mihin me naamatauluja tarvitaan, kun meillä on nämä sivut? Vaikka kyllähän jotkut herkkähermonarsistit yrittää hiplata asiallisia viestejä, kun kilahtaa omalla kohdalla. Meitä on täällä paljon, uskokoon kaupungin joutavat perskärpäset!

    Äänestä

Minusta on naurettavaa kun kirjoitetaan ja nimimerkin takaa, yksittäiset kommentit tajuan nimmarin takaa mutta en sitä ,että aloitetaan keskustelu nimmarilla.
itse kirjoitan juurikin aina omalla nimelläni ja vastaan siihen huutoon mikä siitä nousee jos nousee.
En myöskään tajua tuollaisia ryhmiä joista poistetaan kaikki se kirjoitus ja asiat jotka ei ylläpitäjää miellytä.
Kyllä terveeseen yhteiskuntaan ja keskusteluun pitäisi voida kuulua olla ja saada olla erimieltä minusta.
Kuulun kumpaankin näistä mainitsemistasi ryhmistä ja olen huomannut sen kuinka muutamat siellä isommassa sensuroi kirjoituksia siten kuin itseään huvittaa ja kuitenkin on edustavinaan sellaista kaikkien kansan mielipidettä.

Äänestä
  • Mitä mieltä Jarpe laitinen olet viime kesänä tapahtuneista venevarkauksista, olisiko kamerat ratkaisu
    ongelmaan, varkaita ei ole saatu kiinni, kuten vuonna 2011 voro saatiin kiinni ja rangaistuskin, joka oli
    Hyvin vaatimaton, ehdollista. Pari vuotta.

    Äänestä

  • vastauksia odotellen kirjoitti:

    Mitä mieltä Jarpe laitinen olet viime kesänä tapahtuneista venevarkauksista, olisiko kamerat ratkaisu
    ongelmaan, varkaita ei ole saatu kiinni, kuten vuonna 2011 voro saatiin kiinni ja rangaistuskin, joka oli
    Hyvin vaatimaton, ehdollista. Pari vuotta.

    Mene kallonkutistajalle, sinulla on pakkomielle veneistä etkä pysty mitään muuta kirjoittamaan. Pinnistele niin saatat keksiä jonkun muun aiheen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


totuus? kirjoitti:

Suomi24 vaaka näissä Rinnevaara-Hildeeni-jutuissa tuntuu kallistuvan edellisen puolelle.
Sitten sanotaan, että täällä vaan 1 tai 2 kirjoittelee.

Facebookissa on nyt 2 Heinola-ryhmää. Toisesta poistettiin Rinnevaaran voittoa koskevat keskustelut sen jälkeen kun jutut alkoivat käydä "negatiivisiksi". Eli kolme henkilöä uskalsi ihan nimellään arvostella kaupungin johdon toimintaa. Kolmatta ei moni varmaan ehtinyt nähdä; se oli ilmestynyt yöaikaan ja poistettiin aamusella.

Toisessa fb-ryhmässä on vain 7 jäsentä. Sinne kirjoittaa vain muutama henkilö. Ryhmää mainostetaan sillä, että sieltä ei poisteta kirjoituksia. Kirjoitukset ovat olleet pääsääntöisesti Rinnevaaran puolella tässä asiassa.

Nyt on siis niin, että nimellään monikaan ei uskalla puhua mitään. Ymmärrettävää, sillä näin pienessä kaupungissa melkein jokaisella on sidoksia johonkin.

Mutta älkää tulko väittämään, että näiden keskustelujen Rinnevaara-myönteisyys on vääristymä. Melko samanlaiselta vaikuttaa tilanne facebookissakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu