Tämä oli aihe, josta kone ei halunnut keskustella.
Toisaalta käy sääliksi tämän kotikaupungin väestöä, väestöämme, jolle on ollut väärä ihminen töissä. Hän oli psykopatiassa työskennelle, M-niminen naishenkilö, ja autisti.
Puhumaton synkkyys on kuin pimeys jossa on ollut lähes pimeää, monta päivää.
Kun mieheni tulee illalla, portaita nousten, iloissansa, tulevaisuudesta, tai onnesta.
En olisi toivonut julkista sosiaalpsykiatriaa.
Esim. hypoteesi omaisen osalta, hänen ollessa, nainen tai tyttö:
" Tiedätkö, miksi hän meni M-naishenkilö, sinne toiseen, uskontoon.
Meitä varten, että me saadaan parempi, ympäristö, kuin sulla..."
Että kuka huono opettaja teillä onkaan olemassa ympäristössä, ja millainen?
Että kuka huono opettaja, ympäristöstänne, onkaan ollut työssä kaupungilla?
Ulkopuolinen, luenta, automaattinen: Mä en nyt käsittänyt ollenkaan, ettei lapsen varhais-kasvatus, varhais-kasvu ja kehitys.
Että ICD10-tautiluokituksen osalta, on parempi, ettei esitä sisimmällisenään, tasapainottomuutta, sitä vaatimalla.
Katso, nyt mitä hän on tehnyt.
Kun tällaiseen toimintaan, on alistetusti, kytketty keholtansa, ja toinen nainen, repii perheen vain iloksensa, anteeksipyytämisen edellyttämisestä, uskonnolla.
Ja sellaista väestönsuojelun-ohjelman aluetta ei ole.
- En minä olekaan tähän toimintaan enää.
Ei me emme tarvitse sellaista hektisyyden kohdistamisen oikeutuksen pyyntöä.
Ei kukaan jää sellaista katselemaan, kuin sähkö-laitokseen muuraaminen, ilona.
Ei kukaan jää sellaista katselemaan, kuin sähkö-hoidon kaltainen, henkiparantaminen.
Ei kukaan jää katselemaan sellaista, kuin perheen ulkopuolinen jäsen, sähkö-hoidon kaltaisena toimintana henkiparantamassa.
Koska sammutatte konetta, kuin sateliittia, kuvitellen olevanne ...
' mm. valtion johto, kuningas-kunta käyttäytymisellä
Koska tältä alueelta, sammutetaan takianne mahdollisesti, satelliitti
koska tältä alueelta, ei voi saavuttaa, sillä tavoin, singnaalia muista takianne
Koska ette halua tältä alueelta, edes ymmärtää, satelliitin sammuttamisen oikeutta, soittimesta, joka ei ole soitin
Koska ette halua edes, tältä alueelta, ajatella ymmärtävänne, erilaisuuttanne, ihmisiin
Koska tämä ei ole soitin tältä alueelta, vaan kuukautisten laittamisen väline, pelkästään Ruotsiin
Olenko oikeassa, että hän olisi aiheuttamassasi pakkotyössä?
Miksi sä et anna mun olla kuollut? Esim. mieshenkilö, hypoteesi
- Ei kun nyt mennään naimisiin. Tyttö, nuori naishenkilö, ei seurailtu
Ei kun se voi olla joku toinen.
Ei kun tähän voi olla joku toinenkin.
Ei käy.
Eli ei käy, se avioliitto
Koska vaihtoehtoja voi olla kaksi.
avioliiton juridinen, sisimmällinen, biologinen, synteettinen, syntyvyys-puoliperimä
Avioliiton juridinen muoto, sisimmällinen, ulkoinen, tasapainoinen, juridinen perimä
Avioliiton juridinen muoto, juridinen perintä, juridinen perintä, sisimmällinen, biologinen
Avioliitto, juridinen muoto, sisimmällinen, biologinen, juridinen perimä, juridinen perintä
Että ei käy avioliitto-malli
Koska kuolema ei ole hyväksytty vaihtoehdoksi, eikä sellaista halua kukaan.
Eli ICD/(O-tautiluokituksen 10) mukaan
Vapaudesta- Sisko
0
63
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2304136Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122611Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382335Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1121372- 481159
- 761059
- 59933
- 45916
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58911