päätinpä tässä vähä kertoo huoliani.. Eli, mun elämä ei oo ollu mitään helppoo. Ku olin kolme, mun isä kuoli. Se nyt ei paljo enää kosketa, ku emmä ees muista sitä.
Mut. Ku täytin 14 elämä rupes potkii päähän. Eikä se oo loppunu vieläkää. Kasilla mä idiootti menin rakastuu mua vuoden nuorempaan jätkään. Me oltii ihan hyvis väleis, mut ku menin vuodattaa sille mitä mä tunnen, se rupes menee kauemmas. Se ei enää puhunu mulle vapaaehtosesti. Hyvä et ees huomas. Ku reilun kuukauden jälkee menin kysyy siltä, et mikä vaivaa, ni se sano ettei pystyny näkee mua. Mä en tajunnu, jollon se sano, et se ei voinu puhuu mulla tai olla mun kaa enää, koska se ei halunnu et mä rakastuisin siihen enää enempää. Se ei rakastanu mua. Ja that's it.
Vuoden mä sitä rakastin. Muhun sattu joka kerta ku näin sen, joka kerta ku kuulin sen äänen. Mä en enää voinu mennä kouluun. Ku en kuukauteen ollu koulussa, ni opo ehotti jos vaihtasin kouluu. Niin sit tehtiin. Uus koulu, uudet jutut.
Seki tais olla suuri virhe. Siel uudes koulus oli paljo uusii ihmisii, eli myös paljo uusii jätkii, joihin tällane tyhmä menee ihastuu. Tutustuin yhteen vierusluokkalaiseen poikaan, ja meist tuli tosi läheiset toisillemme. Parin kuukauden päästä se lähti etelään lomalle. Ennen sen lähtöö mä vannotin sitä, ettei koskaan tulis satuttaa mua, koska mä en jaksais sellast enää. Se ei vannonu, koska sen mielest vannominen on pahasta. Ja mä luulin et se rakastais mua, ettei se ikinä pystyis satuttaa mua.
No, olin väärässä. Taas. Ku se tuli takasi sieltä, lähettiin yhessä kaupunkiin. Koko ajan se oli vähä hiljanen, joten lopulta kysyin siltä, et mikä on. Ja se täräytti se päin mun kasvoja: Se ei vois enää olla mun kaa! Mä en pystyny käsittää sitä. Se sano rakastavansa mua, mut ei voinu olla mun kaa, koska ei tahtonu satuttaa mua. Mä suutuin. Huusin sille, et eniten se satuttaa mua, jos tekee noin. Se ei sanonu mitään, peruutti vaan kauemmas. Suojatiellä se pysähty, ja sano rakastavansa mua. Siihen se loppu. Se jäi auton alle. Kuoli.
Puol vuotta meni sumussa. Mä en meinannu jaksaa.
Nyt rupee jo sujuu. Päivä kerrallaan. Elämä jatkaa potkimista, mut pitää elää täs hetkes.
Mut. Ku täytin 14 elämä rupes potkii päähän. Eikä se oo loppunu vieläkää. Kasilla mä idiootti menin rakastuu mua vuoden nuorempaan jätkään. Me oltii ihan hyvis väleis, mut ku menin vuodattaa sille mitä mä tunnen, se rupes menee kauemmas. Se ei enää puhunu mulle vapaaehtosesti. Hyvä et ees huomas. Ku reilun kuukauden jälkee menin kysyy siltä, et mikä vaivaa, ni se sano ettei pystyny näkee mua. Mä en tajunnu, jollon se sano, et se ei voinu puhuu mulla tai olla mun kaa enää, koska se ei halunnu et mä rakastuisin siihen enää enempää. Se ei rakastanu mua. Ja that's it.
Vuoden mä sitä rakastin. Muhun sattu joka kerta ku näin sen, joka kerta ku kuulin sen äänen. Mä en enää voinu mennä kouluun. Ku en kuukauteen ollu koulussa, ni opo ehotti jos vaihtasin kouluu. Niin sit tehtiin. Uus koulu, uudet jutut.
Seki tais olla suuri virhe. Siel uudes koulus oli paljo uusii ihmisii, eli myös paljo uusii jätkii, joihin tällane tyhmä menee ihastuu. Tutustuin yhteen vierusluokkalaiseen poikaan, ja meist tuli tosi läheiset toisillemme. Parin kuukauden päästä se lähti etelään lomalle. Ennen sen lähtöö mä vannotin sitä, ettei koskaan tulis satuttaa mua, koska mä en jaksais sellast enää. Se ei vannonu, koska sen mielest vannominen on pahasta. Ja mä luulin et se rakastais mua, ettei se ikinä pystyis satuttaa mua.
No, olin väärässä. Taas. Ku se tuli takasi sieltä, lähettiin yhessä kaupunkiin. Koko ajan se oli vähä hiljanen, joten lopulta kysyin siltä, et mikä on. Ja se täräytti se päin mun kasvoja: Se ei vois enää olla mun kaa! Mä en pystyny käsittää sitä. Se sano rakastavansa mua, mut ei voinu olla mun kaa, koska ei tahtonu satuttaa mua. Mä suutuin. Huusin sille, et eniten se satuttaa mua, jos tekee noin. Se ei sanonu mitään, peruutti vaan kauemmas. Suojatiellä se pysähty, ja sano rakastavansa mua. Siihen se loppu. Se jäi auton alle. Kuoli.
Puol vuotta meni sumussa. Mä en meinannu jaksaa.
Nyt rupee jo sujuu. Päivä kerrallaan. Elämä jatkaa potkimista, mut pitää elää täs hetkes.
Vastaukset 4
Vanhimmat
En voi nyt sanoa mitään täysin järkevää, munki isä kuoli mut olin vähän vanhempi. Mutta ei sillä enää väliä ole, eikä ole ollutkaan.
Mie en taas pääse koskaan seurustelemaan, joten en tiedä noista asioista paljon mitään.
Kylhän mie joudun itkemään sen takia kun en saa hellyyttä tytöltä.
Pitää vain kärsiä.
Täs on ikuinen kysymys:
Kannattaako rakastua edes kerran että tietää minkälaista se on ja sitten menettää sen, vai eikö rakastua koskaan?
Kannattaa rakastua edes kerran...on se sen arvoista. Ihmisen elämä voi loppu vaikka huomenna, kun et sitä tiedä niin ei kannata säästellä yhtään. Älä huijaa itseäsi sanomalla että elät paremmin ilman rakkautta. Ole avoin ja rakasta itseäsi ja elämää niin pystyt rakastumaan ja saamaan vastarakkautta!
Mun elämä on kotona istumista yksin. Enkä lähe koskaan minneen.
Enkä edes tiedä mitä rakkaus on tarkasti.
toi loppu oli kyllä järkyttävä. sulle kaikkee hyvää, oon monesti ajatellu ett miten paljon mulla oli tuuria kun jäin 5 vuotiaana auton alle ja selvisin 4 tikillä ilman murtumia. hankalaksi jäi tuo loppu, eikö se auton ajaja huomannut häntä siinä? elämä jatkuu....