heräilee 4kk

Meiän neljän kuukauden ikänen poika on ruvennut meneen aikasemmin nukkuun, mut nyt heräilee varsinkin aamuyöstä n. kahden tunnin välen. Nälkäkään ei oikein olis, mut onpakko antaa pullo, muuten ei nukahda takaisin. muutenkin nukahtaminen in tosi vaikeeta, vauva riuhtoo päätänsä puolelta toiselle, hampaita?läheisyyden kaipuuta?Mitä ihmettä toi pään riuhtominen on? Korvatkaan ei voi olla kipeet kun vauva ei varsinaisesti ole itkunen.
3710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

alle vuoden ikäisenä nukkuu rauhallisesti vaikkei mitään sen kummempaa syytä olekkaan,mutta korvatkin voi olla tulehtuneet vaikka ei muita oireita olisikaan,tuo pään viskominen voisi merkitä myös sitä,mutta kuten sanoin ei välttämättä.Meidän neidin yöt oli rauhattomia yksi vuotiaaksi asti kunnes heitin tuttipullon "mäkeen" ja yöt rauhoittui.Noin pienellä on vielä ne kuviot etsinnässä joten maltttia ja hermoja niin ehkä aika tekee tehtävänsä.

Äänestä

Meidän poika just lauantaina täytti 4kk, ja sillä on kans ollu nyt viime aikoina ihme heräämisiä aamu yöstä. Monta yötä on menny niin että poika herää 03-04 aikaan ja tunnin verra se juttelee ja hihkuu ennen kun rauhottuu, useimmiten maito pullon kanssa sitten väkisin saa nukkumaan. Itekki oon miettiny et mistä tää tämmönen vois johtua...

Äänestä

Meilläkin poika täytti juuri 4kk ja yöt ovat muuttunet levottomiksi. Aiemmin kaksi kertaa yössä syömään herännyt poika on erityisen levoton 24-03 välillä. Ei ehdi varsinaisesti heräämään, kun kitinästä menen kääntämään pojan toiselle kyljelle ja tutin suuhun. Itseä rasittaa jatkuva nouseminen yöllä.
Mietin syytä tähän levottomuuteen. Olisiko tukevamman ruuan tarve pikkuhiljaa? Poika on hyvin aktiivinen päiväsaikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nappi kirjoitti:

Meiän neljän kuukauden ikänen poika on ruvennut meneen aikasemmin nukkuun, mut nyt heräilee varsinkin aamuyöstä n. kahden tunnin välen. Nälkäkään ei oikein olis, mut onpakko antaa pullo, muuten ei nukahda takaisin. muutenkin nukahtaminen in tosi vaikeeta, vauva riuhtoo päätänsä puolelta toiselle, hampaita?läheisyyden kaipuuta?Mitä ihmettä toi pään riuhtominen on? Korvatkaan ei voi olla kipeet kun vauva ei varsinaisesti ole itkunen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu