korivaaaran koulu

En tiedä mitä ajatella nykyistä tilanteesta koulumaailmassa ja lähinnä Muhoksen koulumaailmassa. Kun lukee kirjoituksia opettajan puolesta ja vastaan, ei voi kuin ihmetellä, miten tähän tilanteeseen on voitu sivistysvaltiossa joutua! Missä vastuullisuus päättää asioista, missä nöyryys myöntää virheensä, missä taito ymmärtää myös se, milloin lapset joutuvat enemmän kärsimään kuin hyötymään tulehtuneesta tilanteesta.
Tosiasia on, ettei kukaan tule perääntymään...

Ihmettelen myös sitä,miten lehdissä ko. opettaja puhuu jo vanhoista keskinäisistä kaunoista, joiden kokee olevan syynä nykyiseen tilanteeseen (eli =kosto?). Haloo! Missä mennään??

Jos yksikään lapsi koulussa kärsii ja kokee tulevansa kiusatuksi tai nolatuksi, on se liikaa!!

Myös opettajan oikeuksia tulee pitää esillä. Opettaja ei ole yleistä riistaa, joka on kaikkien paneteltavana. Ihmisillä on luulo, että he tietävät asiasta jotakin, vaikka eivät ole olleet koko prosessissa mukana... Pitää pystyä hyväksymään se, että asiaa yritetään hoitaa kaikkia osapuolia kuunnellen - myös opettajaa!!!
0248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


julle kirjoitti:

En tiedä mitä ajatella nykyistä tilanteesta koulumaailmassa ja lähinnä Muhoksen koulumaailmassa. Kun lukee kirjoituksia opettajan puolesta ja vastaan, ei voi kuin ihmetellä, miten tähän tilanteeseen on voitu sivistysvaltiossa joutua! Missä vastuullisuus päättää asioista, missä nöyryys myöntää virheensä, missä taito ymmärtää myös se, milloin lapset joutuvat enemmän kärsimään kuin hyötymään tulehtuneesta tilanteesta.
Tosiasia on, ettei kukaan tule perääntymään...

Ihmettelen myös sitä,miten lehdissä ko. opettaja puhuu jo vanhoista keskinäisistä kaunoista, joiden kokee olevan syynä nykyiseen tilanteeseen (eli =kosto?). Haloo! Missä mennään??

Jos yksikään lapsi koulussa kärsii ja kokee tulevansa kiusatuksi tai nolatuksi, on se liikaa!!

Myös opettajan oikeuksia tulee pitää esillä. Opettaja ei ole yleistä riistaa, joka on kaikkien paneteltavana. Ihmisillä on luulo, että he tietävät asiasta jotakin, vaikka eivät ole olleet koko prosessissa mukana... Pitää pystyä hyväksymään se, että asiaa yritetään hoitaa kaikkia osapuolia kuunnellen - myös opettajaa!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu