rottwailer?

Hei!

Aiemmin tuossa kyselin, etä mikä koira meidän mahdollisesti kannattaa ottaa, kun koira luultavasti tulisi myös vartijan työkaveriksi.
Olemme nyt aika pitkälti tulleet siihen tulokseen, että Rottwailer on se rotu, joka meille sitten tulee...
Toivoisinkin kovasti nyt kaikilta rotikan omistajilta jotain juttua omasta koirastaan ja elämästä sen kanssa, ja varsinkin jos jotain on pennun kanssa tehnyt vähän metikköön, ja onko ongelmasta sitten kuitenkin päästy.
Tämä tulee olemaan ensimmäinen koiramme, joten huolettaa miten tulemme pärjäämään.
Joten, ystävällisesti jos jaksatte jotain kirjoitella niin olisin enemmän kuin kiitollinen.
mailata voi myös mulle suoraan: [email protected]
5263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei ihan tosi älkää ottako ensimmäiseksi koiraksenne rottweileria. Sillä on luontainen dominassi ja ne tarvitsevat oikeanlaisen kasvatuksen, ettei tule ongelmia. Ottakaa edes narttu jos välttämättä rotikan haluatte. Ottakaa rodusta paljon selvää ja koiran kasvatuksesta. Soittakaa rotikoitten kasvattajille. Lukekaa koira kirjoja jne.
Voihan olla että kaikki menee hyvin, mutta melkoisen riskin otatte. Valitkaa pentueesta se pehmeä luonteisin.
Tää oli vaan mun mielipide asiasta. Halusin vain varottaa. Rottweiler on mielestäni todella hieno koira ja mukavan luonteinen, mutta sen täytyy olla oikeissa käsissä. Voihan olla että olisittekin todella hyviä rotikan omistajia. En voi sitä tietää. Harkitkaa kuitenkin vielä!

Äänestä

Kysyisin kaikilta "vaikean" koiran omistajilta: mikä teillä itsellänne oli ensimmäinen koira? Olen monasti huomannut, että etenkin rottisten, saksanpaimenkoirien, dobermannien ym. suurten koirien kohdalla enemmän varoitellaan "älä ota" kuin neuvotaan uusia koiran ottajia. Kaikki ihmiset eivät ole massaharrastajia, joilla tulee olemaan useita koiria. Kaikilla "varoittelijoillakin" on ollut se ensimmäinen rottiksensa, dobermanninsa tai sakemanninsa. Olipa koira mikä tahansa, sen ottamista pitää harkita. Jos haluatte, ettei niitä "isoja" "pelottavia" koirianne väistetä kadulla, antakaa niistä joskus positiivisiakin mielikuvia. Olen itse tavannut maailman ystävällisimpiä rotikoita ja saksanpaimenkoiria ja olen siksi ennakkoluulottomampi kuin ehkä moni muu. Kuitenkin, jos harkitsisin jonkun tuommoisen koiran hankintaa, tekisin sen salaa kaikessa hiljaisuudessa, etteivät varoittelijat pääsisi minua syyllistämään tyhmyydestä, jonka itsekin ovat aikanaan tehneet.

Äänestä

Meillä ei ooikään ollu puhasta rotikkaa mut kaks sekarotusta. Toinen oli ajokoiran ja rotikan risteytys ja toinen on meillä vieläkin isästä ei tietoo mut emä puhas rotikka. Tää nykynen koira ei oo yhtään rotikkamainen mut entinen oli. Muistan ku olin pieni ni jos joku käveli vastaan se oli het karvat pystyssä jos joku perheenjäsen oli mukana mut sit jos se itekseen meni tutustumaan vieraisiin se oli tosi ystävällinen mut kotiväkeään se suojeli ahkerasti. Se on tosi mahtava rotu mut se tarvitsee todella pätevän ja päättäväisen kasvatuksen. ja pentu kannattaa tutustuttaa kaikenlaisiin koneisiin, eläimiin ihmisiin ja paikkoihin koska aikuisen rotikan kans se voi olla vaikeeta. Rotikka on kans tosi tottelevainen jos sen vaan jaksaa opettee. Mut nyt kun mulla on 10kk vanha shetlanninlammaskoira ja se on omistajansa miellyttämishaluinen ni siinä on hurja ero miten paljon helpompi se on ollu kouluttaa. Mut kyllä rotikkakin on koulutettavissa. Kunhan on tarpeeks aikaa ja tahtoa ja itsevarmuutta jos rotikka saa vähänki otetta perheestään ni sit se on pomo. Jos se alkaa ryppyilee eikä usko sanasta ni kannattaa suosista laittaa koira selälleen maahan väkisi ja istua vaikka päälle et se pysyy maassa, sillo koira on väkisellä alistettu! Sitä keinoo oon käyttäny shelttinikin kans hellemmin vaan ku se on aika kova haukkumaan! Mut onnee sun koiran hankinnalle ja muista tarkistaa pennun vanhempien luonnetestit ja terveyden tilanne. Mulle on kesällä tulossa toinen sheltti pentu ja oon varma et hommaan vielä joku kaunis päivä rotikan. Mutta en vielä kun kulen junalla ja pitää olla pieni ja kätsysti mukana kulkeva koira. Rotikka sopii kyllä hyvin vartiointi tehtäviin..ei meillekkään ikää oo kutsumattomia vieraita tullu. Jo pelkästään koiran ulkonäkö on nii mahtava. T:Heidi ja Aatu p.s.Kirjottele jos kiinnostaa keskustella koirista mitä tahansa. Nii muuten mulla on ikää nyt 16 vuotta ja oon omistanu tähän päivään mennessä jo 7 koiraa ja lisää tulossa! Os. [email protected]

Äänestä

Ihanan rodun valitsitte! Viestistä päätellen olette vastuuntuntoisempia kuin monet ekaksi koiraksi rotikan haluavat. Uskon että tulette menestymään koiranne kanssa, mikäli olette valmiit tekemään töitä sen kanssa. Rotikoilla on todellakin luontainen dominanssi vahvempi kuin monilla muilla roduilla. Perusluonteeltaan se ei kuitenkaan ole ilkeä tai rettelöitsijä vaan ystävällinen palveluskoira joka vaatii lujan johtajan.
Kannattaa sanoa reilusti kasvattajalle, että kyseessä on ensimmäinen rotikkanne. Tällöin on mahdollisuus syntyä hyvä ja luottamuksellinen yhteistyösuhde. Kasvattaja osaa auttaa teitä oikean pennun valinnassa (se ei siis ole se räyhäävin ja suurieleisin pentu =) ) sekä opastaa teitä jatkossa.
Toinen mitä jo rotikan koko ja itseluottamus edellyttävät, on kunnollinen peruskoulutus. Siinä auttaa kasvattajan lisäksi paikallinen koirakoulu tmv. Hyvä peruskasvatus lähtee tietysti itsestä mutta koirakoulussa oppii hyviä niksejä ja yhdessä puuhaaminen on hauskempaa sekä omistajasta, että koirasta, joka näin saa kontaktin muihin koiriin.
Kannattaa lukea myös J.A.U. Yrjölän kirja Ystävämme rottweiler; valottaa vähän rotikan sielunelämää, taustoja ja vaistoja.

Tekstiä tuli taas niin että heikottaa mutta toiv. oli hyötyä =)Tsemppiä!

Äänestä

ite otin rotikan ensimmäiseksi koiraksi, tosin olen 4 vuotiaasta asti touhunnut kaikenlaisten eläinten kanssa jyrsijöistä hevosiin. Hankin rotikan ollessani 13 ja joiltain tahoilta kuulin että siitä tulisi tappaja, enhän millään osaisi kouluttaa sitä nuoren ikäni vuoksi!!
Kuitenkin nyt puolentoista vuoden jälkeen koirani on hyvin koulutettu ja ennen kaikkea kiltti ha muiden kanssa toimeen tuleva. Ennen koiran hankintaa ja vielä sen jälkeenkin olen käynyt kiinnostuksen vuoksi kursseja eläimen luonnollisesta käyttäytymisestä ja sen tavasta viestiä erilaisia asioita.
Kannattaa ottaa kuitenkin rodusta selvää, kääntyä paikallisen koirayhdistyksen puoleen(luultavasti löytyy myös joku jolla on rotikka), käydä katsomassa erilaisia pentueita ja keskutella kasvattajien kanssa. Tunnollinen kasvattaja auttaa aina uuden pennun omistajan hyvään alkuun!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karoliina kirjoitti:

Hei!

Aiemmin tuossa kyselin, etä mikä koira meidän mahdollisesti kannattaa ottaa, kun koira luultavasti tulisi myös vartijan työkaveriksi.
Olemme nyt aika pitkälti tulleet siihen tulokseen, että Rottwailer on se rotu, joka meille sitten tulee...
Toivoisinkin kovasti nyt kaikilta rotikan omistajilta jotain juttua omasta koirastaan ja elämästä sen kanssa, ja varsinkin jos jotain on pennun kanssa tehnyt vähän metikköön, ja onko ongelmasta sitten kuitenkin päästy.
Tämä tulee olemaan ensimmäinen koiramme, joten huolettaa miten tulemme pärjäämään.
Joten, ystävällisesti jos jaksatte jotain kirjoitella niin olisin enemmän kuin kiitollinen.
mailata voi myös mulle suoraan: [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu