Millaisia seuraamuksia tulee kun henkilö väittää perättömästi jonkun syyllistyneen rikokseen?
Väärä ilmianto
Smf1
8782
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Rikoslaki 15 luku 6 §:
Joka antaa esitutkinta- tai muulle viranomaiselle taikka tuomioistuimelle väärän tiedon ja siten aiheuttaa vaaran, että ilmiannettu pidätetään, vangitaan tai joutuu muun pakkokeinon kohteeksi tai joutuu syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein, on tuomittava väärästä ilmiannosta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.
Sakkoa kunnianloukkausksesta, jos on näyttöä. Jos ei ole näyttöä, ei sauraa mitään.
kyse oli väärästä ilmiannosta ei kunnianloukkauksesta - tunnusmerkistö on ihan eri!
En huomannut tuossa lyhyessä tapauselostuksessa mainintaa siitä, että joku olisi joutunut esim. pidätyksen uhan alle tai saanut tuomion väärin perustein.
- ei väärä ilmianto vaan kunnianloukkaus.
alkuperäinen kysymys koski nimenomaan väärää ilmiantoa!
etteikö väärä ilmianto olisi annettu esim. poliisille ja etteikö siitä joku olisi joutunut syytteeseen ja tuomituksi, vai? Eli eipä tehdä johtopäätöksiä, jos ei faktoja ole annettu kuin että joku on tehnyt väärän ilmiannon!
eihän siinä sanota kenelle vääräksi ilmiannoksi nimetty väite on kerrottu. Tod.näk. voi tapauksessa olla kunnianloukkaus tai törkeä kunnianluokkus.
Väärä ilmianto on kysessä kun perätön väite esitetään viranomaiselle. jos perätöntä rikosväitettä levitetään muuten kyseessä on jokin muu rikos.