Oleteko sitä mieltä että he olis ansainneet paremman kohtelun kuin nyt?Hehän vietti kauniin nuoruuden sota tantereella,tiettämättä palaavatko sieltä koskaan,kotiin jäi vaimo ja lapset,jotka joutuivat tekeen kotona kaikki työt ja tietämättä että palakoo heidän miehensä koskaan kotia.Minunkin isäni on sotaveteraani täytti vasta 85 vuotta,on kertonut mulle minkälaista siellä oli,eiköhän kohoteta malja heille näin isäinpäivänä on ne sen ansainneet.
Sotaveteraaneista?
kypsä.50+
15873
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
hengessä mukana... kippis vaan ja SUURKIITOKSET VETERAANEILLE!
Realisoida se omaisuus joka on kerätty vuosien varrella ja jakaa se todella veteraaneille,nyt se tuntuu siltä että se ei saavuta niitä ihmisiä,jotka ovat sen keräyksien tuoton todella ansainneet.
Olen samaa mieltä ,että jos ei sitä nyt jaeata,niin muutaman vuoden päästä ei näitä veteraaneja enään ole ja rahat menee johonkin semmoiseen,jotka ei niitä tarvitse.Kaikki kunnia veteraaneille!!!
Ei omakaan tyttäreni (13-v), pysty sitä kuvittelemaan, millaista se oli, kun ukin oli lähdettävä sotaan.Naama on kyllä peruslukemilla kun näistä asioista puhun, mutta sen näkee miten ei jaksa kiinnostaa, kun se sodan uhka ei ole enää niin sama enää tänä päivänä.Joka itsenäisyyspäivänä kysyn, että tiedätkös miksi tätä päivää vietetään? Ja vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä; että Suomi on saanut itselleen itsenäisyyden taistelemalla sodassa. Mutta eivät ne pirpanat tiedä sitä kaikkea surua, mikä niin monia koteja kohtasi. Joku onnekas palasi kotiin vailla vammoja, moni vammautuneena, ja jotkut eivät palanneet.
On haudattu sankarihautausmaalle,ompa siellä joka joulu käytävä,minulla on sellainen eräs vanha mies tuttuna,olen häntä joskus kyytinyt ja joka ainoa kerta kun mennään sankarihautausmaan ohitse,niin hän ottaa lakin pois päästään,se on jotenkin ajatuksia herättävä hetki.
Olen 36-vuotias, yh-äiti. Muistot ukista ovat vielä kirkkaana mielessä. Hän oli sotaveteraani, ja jalkansa vahingoittuivat sodassa siten, että käveleminen oli mahdollista ainoastaan kainalosauvojen avulla. Mutta se elämän positiivisuus! Koskaan en kuullut ukin surkuttelevan kohtaloaan, eikä katkeruudesta ollut minkäänlaisia merkkejä. Muistikuvani hänestä on hymyilevänä, kiikkustuolissa istumassa. Ja puhui paljon sota-ajoista, mutta minä olin silloin n 10:n ikäinen, enkä jaksanut kiinnostua. Ja nyt harmittaa!! Sen vain muistan, että elämänohjeita tuli; Alkaen että, kuulehan " "-tyttö, ..... ja siihen loppui minun mielenkiintoni silloin. Olin vasta vähän päälle 10-vuotinen. Nyt harmittaa, etten kuunnellut.
minun isä elää vielä,ei hänkään ole katkera kokemuksistaan,mutta puhuu vain minkälaista siellä oli,hän oli eturintamassa lääkintä aliupseerina,se tehtävä ei ollut mikään helppo.Muistan lapsena kuinka isäni sodasta tuomat valokuvat kauhistutti,äitini hävitti ne kun ei ollut lapsille sopivia.Osan voitte lukia Kalle Päätalon kirjoista,koska isäni oli hänen sotakaveri.Esintyy niissä kirjoissa mutta eri nimellä.
Minä käyn täällä joskus lukemassa aikuisten juttuja. Että mitä aikuiset puhuu. Joskus te olette aika hupsukoita, mutta kai aikuisetkin voi olla sellaisia. Siitähän meitä nuoria usein syytetään.
Olen tosi kiitollinen veteraaneille, niin kuin ukki, joiden ansiosta Suomi on hyvä ma asua. Heille pitäisi antaa turvallinen vanhuus. Tätä asiaa te aikuiset ette ole hoitaneet hyvin, vaikka monet asiat on hyvin.
Mari 15
Rannalle himmeän lahden aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi iltahuudon, taakka jo laskettu on.
Taattoa muista sa silloin, askel jo uupunut on,
lapset ja lastemme lapset, teidän nyt vuoronne on.
Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,
muistakaa, heille kallis ol` maa.
Kertakaa lasten lapsille lauluin,
himmetä ei muistot koskaan saa!
Hymni soi holvissa hiljaa, tummana kaipuuta soi.
Aika on korjannut viljaa, sarka jo kynnetty on.
Ammoin me marssimme kahden, tulta löi taivas ja maa.
Rannoilta Äänisen lahden, kelle nyt kerta saa.
Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,
muistakaa, heille kallis ol` maa.
Kertokaa lasten lapsille lauluin,
himmetä ei muistot koskaan saa!
Laineissa Laatokan mahti, kahlita kenkään ei voi.
Veljet sen rantoja vahti, konsa on koittava koi.
Ylväänä Karjalan heimo tuskaansa kantanut on.
Maaäiti suojaansa sulkee, vartija poissa jo on.
Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,
muistakaa, heille kallis ol` maa.
Kertokaa lasten lapsille lauluin,
himmetä ei muistot koskaan saa!
-----
Kauniit sanat ja sanoma tässä iltahuudossa, eikö ?
Siinä on sanomaa jos missä !
Oli järisyttävää kuunnella sitä isäni (90v)hautajaisissa, kun toiset
sotainvaliidit ja asetoverit sen hänelle lauloivat. Vieläkin itkettää kun kuulen tuon laulun.
Isäni haavoittui aikanaan sodassa, mutta onneksi sen verran lievästi että pystyi elämään kohtuullisen hyvin loppu elämänsä. Sota-ajasta hän ei paljoa puhunut, oli ilmeisesti kokemukset sitä luokkaa, että halusi yrittää unohtaa ne. Vasta viimesinä vuosina ne tulivat painajais unissa esille välillä.
Liian nihkeästi on veteraanejamme elämässä autettu. Ja kohtahan se onkin jo myöhäistä.
Kaikki kunnia Veteraaneillemme !
on ilo tehdä työtäni sotainvalidien parissa. Heillä on paljon etuuksia valtion kustantamana,mikä on ihan oikein. Kuntoutusta, apuvälineitä, lounas- japyykkiseteleitä, vaikeavammaisilla myös mahdollisuus osa- tai kokoaikaiseen laitoshoitoon. Soisi nämä samat etuudet myös veteraaneille(jotka on niitä ohiammuttuja, kuten he itse sanovat), samalla tavallahan hekin ovat taistelleet tämän maan puolesta.
Moi kiitos kun laitoit tekstin tosta Veteraanin iltahuuto, otin itselleni kopion ei kai huono asia miullakin on isä sotaveteraani , ja sodassa haavottunu nyt jo 87v
Voi miten ikävä minun tuli tuli isääni, veteraania, lukiessani noita laulun sanoja. Isäni on poissa. Kuoli kesäkuussa. Moni, moni muukin on poissa. Vielä on kuitenkin muutama jäljellä. Toivottavasti heistä pidetään huolta.
Niin ovat todella kauniit. Silloin ei kyselty omaa etua. Ei voi kuin ikuisesti kiitollinen sille sukupolvelle. Omalta osaltani voin vain yrittää huolehtia siitä ettei sama katastrofi toistuisi.
Olin kerran tilaisuudessa, jossa eräitten läntsisten suurvaltojen edustajat kehuivat kilvan voimiaan ja kykyjään. Minua keskustelu alkoi hieman kyllästyttää ja kysyin heiltä tietävätkö mikä maa on pysäyttänyt kaksi punaarmeijan täysimittaista hyökkäystä ? Suurin osa ei tiennyt ja useat arvelivat sen olevan USA. Vain muutama tiesi että se maa on Suomi. Joku tuli jopa puristamaan kättäni myöhemmin ja vaihdoimme muutaman sanan.
Pekka
Pojat oli aika velikultia.