Ydinperhe

Isä

Miksiköhän tällainen ryhmä on avattu, kun kukaan ei tänne halua kirjoittaa?

No minä aloitan kertomalla, että vastoin yleistä huuhaaväitettä "ydinperhe" ei ole mikään perinteinen perhemalli, vaan kuten Wikipediakin toteaa:

»Ydinperhe on varsin tuore tulokas, sillä perinteisesti varsinkin maaseutuympäristössä perheeseen on kaikkialla maailmassa kuulunut myös isovanhempia ja vanhempien naimattomia sisaruksia. Perhe oli aiemmin ennen kaikkea taloudellinen yksikkö, joka kasvatti yhteiskunnalle uusia jäseniä.»

22

350

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiinteä perhe

      No meillä on tällainen ei-perinteinen perhemalli eli kai sitten ydinperhe, johon kuuluu isä, äiti ja kolme lasta, joista kaksi vielä asuu kotona. Ei ole vioelä lapsenlapsia. Mitäköhän muuta kiinnostavaa tästä aiheesta.

      Olemme hoitaneet lapsemme ilman isovanhempien viikottaista apua, Myöskään meitä vanhempia ei ole isovanhemmilla hoidatettu.

    • Äit

      Ydinperheellisiä taitaa tässä maassa olla kuitenkin yhä enemmistönä, joten ihan hyvä, että on oma palstansa. Avaaja ei taida elää ydinperheessä, mutta kiva silti, että päätti siteerata wikipediaa, kun ei ollut mitään omia ajatuksia.

      • Isä

        En ole koskaan elänyt ydinperheessä.
        Ajattelin kuitenkin laittaa jo jonkin aikaa tyhjänä olleelle palstalle edes yhden avauksen koska kukaan muu ei sellaista ollut jaksanut tehdä.

        Ei mulla mitään ydinperhettä vastaan ole, mutta on aivan älytön harhaluulo, että kyseessä olisi ainoa oikea perhemalli, ja että tämä malli olisi jotenkin perinteinen. Silti tätä kuvitelmaa toistellaan mantran tavoin joka tuutissa aivan kuin kyseessä olisi jonkinlainen fakta.

      • Äit
        Isä kirjoitti:

        Yleensä voisi sanoa, että jotenkin toimiva perhemalli lapsen kasvun kannalta on sellainen, missä on vähintään häntä rakastavat vanhemmat. Toki kulttuurillisia eroja löytyy, joissakin kulttuureissa riittää että lapsella on äiti tai kaksi tai kolme äitiä ja isä käy satunnaisesti näyttäytymässä ja joissakin kulttuureissa lasta kasvattavat myös isovanhemmat.

        Mietin, mitä tarkoitetaan "oikealla" mallilla? Minusta se on se, josta syntyy paras lopputulos. Ydinperheellä ymmärrän, että siinä on vähintään lapsen vanhemmat (ehkä jopa vain biologiset vanhemmat) lasta kasvattamassa, mutta missä levitetään tätä "harhaluuloa" oikeasta mallista? Miksi ydinperhe on joillekin punainen vaate? Jos tarkoitat uusperheet palstaa, niis siellä ei ole koskaan ollut yhtään vakavasti otettavaa kirjoittajaa. Eihän tuo edes sanana ole kovin mukava. Ytimestä tulee mieleen ydinenergia. :(

      • älliä
        Äit kirjoitti:

        Ihan sama mikä nimike. Tärkeintä on että siinä perheessä, olipa minkämuotoinen tahansa, niminen, kaikki osapuolet voivat hyvin.

      • Äit
        älliä kirjoitti:

        Ihan sama mikä nimike. Tärkeintä on että siinä perheessä, olipa minkämuotoinen tahansa, niminen, kaikki osapuolet voivat hyvin.

        Sitä minäkin. Annetaan siis ydinperhe-nimikkee olla rauhassa, niin kauan kun joku fiksu keksii paremman. :)

      • Isä
        Äit kirjoitti:

        Sitä minäkin. Annetaan siis ydinperhe-nimikkee olla rauhassa, niin kauan kun joku fiksu keksii paremman. :)

        Mun mielestäni sana "perhe" riittää oikein mainiosti.

      • Perheen perusta
        Isä kirjoitti:

        Mun mielestäni sana "perhe" riittää oikein mainiosti.

        Niin kunhan siinä on vaan isä, äiti ja lapset. Kissa ja koira. Auto ja omakotitalo. Se on perhe.

      • Isä
        Perheen perusta kirjoitti:

        Niin kunhan siinä on vaan isä, äiti ja lapset. Kissa ja koira. Auto ja omakotitalo. Se on perhe.

        On mulla sellainenkin perhe ollut, mutta ei tuo ole mikään tolkullinen perheen määritelmä.

      • Äiti äiti äiti
        Isä kirjoitti:

        On mulla sellainenkin perhe ollut, mutta ei tuo ole mikään tolkullinen perheen määritelmä.

        Missä on lapsuuden tutut perheet, semmoset joihin me 50-70 luvun lapset oelmme syntyneet ja semmoisissa kasvaneet?

        On menny liiallisuuksiin tää nykysysteemi kun kuka tahansa on sinun perheenjäsen, ja jos ei oo niin kohta on.

        Mä en luokittele perheeseeni kuin ne jotka todella on perhettä. Ne ntisajan tutut ihmiset, en la tähän uusittuun muotoon . Olen perus äiti.

      • Äit
        Äiti äiti äiti kirjoitti:

        Olisikohan perusperhe sitten parhain nimitys. :)

        Olen myös kasvanut "ydinperheessä", itse olen pitkässä avioliitossa ja lapsenikin ovat kasvaneet "ydinperheessä" ja nyt näyttää siltä, että aikuistuneet lapseni ovat myös kykeneviä solmimaan kestäviä ihmissuhteita.

      • ...
        Isä kirjoitti:

        Mun mielestäni sana "perhe" riittää oikein mainiosti.

        Tietysti sana perhe riittää, mutta täällä on jostain syystä tarvittu erilaisia keskusteluosioita. ne, jotka ovat keikkuneet täällä kirjoittamassa aikojen alusta asti, tietänevät miksi.

        Eihän kukaan elävässä elämässä puhu monikulttuurisista perheistäkään. :D

    • Pintaa vain

      No siis kaikkein vanhin ja perinteisin mallihan on, että on johtava uros ja sillä naisia, joiden kanssa lapsia tehtailee. Sitten johtouroksella on apureina alisteisia uroksia, jotka auttavat ruoanhankinnassa ;). Alisteisilla uroksilla ei ole naisiin koskemista, elleivät halua haastaa johtourosta. Sitten mitellään ja jos vanha uros häviää, ottaa uusi sen paikan.

      Naiset keräilevät ruokaa, siis hedelmiä yms. ja hoitavat lapset. Tämmöinen nykyään pakollinen parinmuodostus ja siihen sitouttaminen on melko uusien talvien lumia.

      • viisastuu vanhemmiten

        Mulla tulee ydin-sanasta mieleen ydinpommi. Semmonenhan se usein nykyään on se ydinperhe. Räjähtää käsiin kun nuorena, vähemmän viisaana on tullut suhde rakennettua ja tehty vielä mukulatkin. Kyllä useimmiten se toinen perhe vasta onnistuu. Ensimmäinen on yleisesti semmonen harjotuskappale ja toisessa osaa jo korjata virheitään ja ajatella enemmän sitä toista osapuolta.

      • Äit
        viisastuu vanhemmiten kirjoitti:

        Yleensä se toinenkaan perhe ei kyllä onnistu niiltä, jotka ovat nuorina ja hölmöinä ekan yritelmänsä duunanneet. Tämmöisiltä luonnistuu vasta kolmas kerta näistä "parhaiten".

        Fiksuilta, vanhemmilta ja viisaammilta onnistuu jo se ekakin kerta, jos tilastoihin on uskomista. :)

      • undrar

        Missähän poikamiesten nettiopistossa tätä käsitettä nykyään jaksetaan jankuttaa, että ihminen on luonteeltaan sosiaalisesti simpanssi. Desmond Morris uraauurtavissa kirjoissaan selosti nykyihmisen (Homo sapiens) ominaispiirteeksi yksiavioisuuden, mikä on merkittävä ero ihmisapinoihin nähden.
        Kaikissa ihmisroduissa kaikilla mantereilla avioliiton solmiminen on ollut iso happening koko yhteisölle, ja juhlallisin seremonioin valittu tyttö ja poika (tai morsianta vanhempi mies) on liitetty yhteen, kunnes kuolema heidät erottaa.
        Toki mahtimiehille on suotu niin monta vaimoa kuin hän pystyy elättämään : )

    • No eihän se tänne tu

      Eihän tämä palsta lissua kiinnosta, koska ei pääse hokemaan pakkomiellettään uusperheiden huonoudesta.
      Täällä saisi kehua mielin määrin sitä onnen ydin perhettään ilman isää.

      • lässyn mantra

        Ei tosiaan lässy tänne tuu, täällä ei oo mitään mitä haukkua. Eihän lässy onnen ydin perheitä hauku, kun niitä aina ihannoi. Lässyn päätoimi on toisten haukkuminen ja mollaaminen. Saa siitä suurta tyydytystä huonolle itsetunnolleen ja sairaudelleen.

      • hyvä myö!
        lässyn mantra kirjoitti:

        Ei tosiaan lässy tänne tuu, täällä ei oo mitään mitä haukkua. Eihän lässy onnen ydin perheitä hauku, kun niitä aina ihannoi. Lässyn päätoimi on toisten haukkuminen ja mollaaminen. Saa siitä suurta tyydytystä huonolle itsetunnolleen ja sairaudelleen.

        Hyvä pointti. Yksi kannustin lisää pitämään huolta 1. ja ainoasta perheestään. Näitä tarvittaisiin nyky-yhteiskunnassa lisää. ;)

    • Huuhaahuuhaahuuhaaa

      Mikäköhän tuota avaaja-isää riepoo tässä palstassa? Antaa kaikkien kukkien kukkia. Mene kyselemään, miksi täällä on nämä muut perhemuodot palstat ylipäätään?

      Vai oletko sinä se Lissu-ukko, jonka ensimmäinen vaimo ja ainoa suuri rakkaus otti ja lähti, etkä pääse siitä ikinä yli, että onnistuit vasta toisella yrittämällä saamaan eukon, joka ei huomaa lähteä?

      • Isä

        Ei mua mikään rieponut, ihmettelin vain tällaista palstaa jossa ei ollut ainoataan keskustelua. Oikeastaan mua vähän ihmetyttääkin, miksi pitää olla kaikille perhemuodoille oma palstansa.

        En ole Lissu-ukko, eikä lapseni äiti ole ensimmäinen rakkauteni. Lähtihän hän tosin, mutta siitä olen päässyt yli kauan sitten.

      • En tiedä?

        Olisiko syynä se, että kun on riittävästi keskusteluosioita, olisi vähemmän kinaa ja samanhenkiset pysyisivät omissa looseissaan? :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. VVM Riikka Purra ministerin asemassaan valehteli ja rikkoi perustuslakia.

      Valtiovarainministeri Riikka Purra (PS) kiisti Ylen ykkösaamussa luvanneensa ennen vaaleja, ettei pienituloisilta leikat
      Politiikka
      113
      18525
    2. Me, Suomen kansa, vaadimme Riikka Purran eroa ministerin tehtävästä

      Riikka Purra on toistuvalla valehtelullaan osoittanut olevansa epärehellinen henkilö. Perustuslain kohdassa 60 § edell
      Maailman menoa
      158
      7462
    3. Purra ennen vaaleja: "pienituloisten etuuksista leikkaaminen ei meille käy"

      "...perussuomalaisten ero muun muassa kokoomukseen, joka haluaa leikata pienituloisten etuuksista, se ei meille käy."
      Maailman menoa
      89
      4062
    4. Toksinen persuvasemmisto

      Kun toksiset ihmiset eivät kykene hallitsemaan sinua, saamaan sinua näkemään asiat niin kuin he haluaa, toimimaan niin k
      Maailman menoa
      27
      3023
    5. Rikkaiden ja yritysten veroaleen ei ole varaa

      Ei pieni Suomi pysty elättämään vanhenevaa väestöä nykyisellä veroasteella. Ainakin 5-prosenttiyksikköä pitää kokonaisve
      Maailman menoa
      72
      2722
    6. Hotelli Kainuu konkurssiin

      Vasta laajenivat Eskobarilla ja nyt näin https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/hotelli-kainuu-hakeutunut-konkurssiin
      Kuhmo
      100
      2456
    7. Tikkunenällä on kovat luulot itsestään

      Mut ei tarjottavana muuta kuin katkeruutta, ilkeyttä ja ilkeä luonne hyih.. oikea miesten nielijä Onneksi kaivatullani
      Ikävä
      20
      2434
    8. "Minua ei kiinnosta opiskelu eikä töissä käyminen"

      Voiko lausunnosta päätellä lainkaan mikä puolue saattaisi ajaa tuollaisen kansalaisen elämäntavan mahdollistamista? htt
      Maailman menoa
      106
      2189
    9. Mitä Purra oikeasti sanoi ennen vaaleja...

      ...pienituloisten leikkaamisesta? Tässä se on. "Esimerkiksi se, mistä aiotaan leikata, perussuomalaisten ero muun muass
      Maailman menoa
      127
      2156
    10. Huomentaaaa

      Hyvää huomenta.... Tiiätkö kuinka vaikeata susta on ottaa mitään selvää ja ymmärtää yhtään mitään? Mukavaa päivää... sil
      Ikävä
      38
      2032
    Aihe