Ikisinkun vauvakuume

kellokäy

Olen melkein 36 ikisinkku, jolla on kova vauvakuume. Asia on ajatuksissa melkein koko ajan kun vielä se biologinen kello on kohta sammumassa. Tiedostan kyllä että todennäköisesti en lasta ikinä tule saamaan, koska miestäkään ei ole. Olen tässä epätoivoisena miettinyt, että pitäisikö jotenkin hankkia “yhden yön seuraa”, mutta tiedän että en saisi sitä toteutettua käytännössä. Minusta kun ei ole iskemään ketään edes humalassa. Tuollainen ajattelu on myös omaa moraaliani ja omaatuntoani kohtaan väärin. Epätoivoisena sitä vain miettii kaikenlaista, sinkulla kun ei sattumoisin ole paljon vaihtoehtoja. Keinohedelmöitystäkään kun en voi edes harkita, sillä siihen minulla ei ole varaa, eikä adoptioon ole sinkulla mahdollisuutta. Oma vauvakuumeeni on kaiken lisäksi sen luonteinen, että sen tuntee fyysisenä “kaipauksena”. Lähipiirissä on pieniä, joiden seurassa tunteet ihan pakahtuvat. Tässä kohtaa moni varmaan sanoisi että nauti nyt niistä muiden lapsista, mutta se ei vaan ole sama juttu. Surettaa niin kun jään paitsi yhdestä elämän tärkeimmästä asiasta. Olisin varmasti ollut ihan hyvä äiti, olen kuullut tuon muidenkin suista. Rakkautta ainakin riittäisi. Mutta vielä tässä on muutama vuosi sulatella tätä asiaa. Kai sitä loppujen lopuksi tyytyy sitten osaansa.

3

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tony

      Moikka ikisinkku! Kuulostaa todella yleiselle huolelle tänä päivänä. Laittele maili osoitteesi niin jutellaan lisää privana aiheesta? T:Tony

    • Päivystävä kyynikko

      Moraali ja omatunto on ihmiselle kirous. Kukaan ei tule sinua palkitsemaan siitä, että yritit elää oikein. Muut ihmiset ajattelevat omaa hyvinvointiaan ja itsekkäitä tarpeitaan, ja siitä heidät palkitaan. Jos yrität elää moraalisesti, niin lopulta katkeroidut maailman epäreiluuteen, ja elit miten tahansa, aina joku löytää siitä arvosteltavaa.

      Älä kuuntele muiden neuvoja. Tässä kuitenkin neuvo: mene klinikalle inseminaatioon heti. Ei se nyt niin paljon maksa, ja voit ottaa lainaa, jos rahat eivät muuten riitä. Klinikalla joudut ottamaan koko hoitohenkilöstön mukaan lisääntymiseesi, mikä on todella luonnotonta ja tunkeilevaa, mutta uskon kyllä sinua että et pysty yhdenillan juttuihin. ( HELPOINTA tietysti olisi mennä sänkyyn jonkun ravintolan miehen kanssa, joista varmasti suurin osa on ukkomiehiä joilla kotona pienet lapset. Se on varmasti yleisin tapa sinkkunaisten tulla raskaaksi, ja se ei tosiaan vaadi rahaa eikä vaivaa eikä psykologin arviota, ainoastaan kyvyn olla hetken aikaa holtiton. 36-vuotiaat lapsettomat sinkkumiehet ovat lapsettomia sinkkuja siksi, koska eivät käy ravintolassa iskemässä naisia. Pariin kertaan eronneet tai naimattomat yhteishuoltajaisät alkavat tajuta ehkäisyn käytön suunnilleen siinä toisen tai kolmannen lapsen elarien kohdalla, joten myöhästyit jo siitäkin.)

      Liika ajattelu on ihmiselle paha juttu, sillä sillä välin kun ajattelet niin kaikki muut painavat pää kolmantena jalkana ohitse. Olisi sinunkin kannattanut mennä huonoon parisuhteeseen väkisin yrittämään pariksi vuodeksi, niin nyt sinulla olisi lapset ja puolikas omakotitaloa. Samoin jos lakkaisit välittämättä mitä töitä oikeasti osaat tehdä ja ryhtyisit pyrkyrinä etenemään urallasi seurauksista välittämättä ja huonoa työnjälkeä häpeämättä, niin olisit varmasti jo tienannut sen omakotitalon ja rahat mihin hyvänsä hoitoihin mitä ikinä mieleen juolahtaa.

    • Jäät lapsettomaksi

      Jos meinaat sinkkuna elää, niin lapsia et hanki. Oikeastaan tuossa iässä jos puolison löydät, niin 45 vuotiaana voi alkaa suunnitella lapsia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      86
      2048
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      11
      1662
    3. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      102
      1152
    4. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      350
      1126
    5. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      3
      1113
    6. Harmi, kun sillä nousi

      kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔
      Ikävä
      53
      851
    7. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      21
      839
    8. Miten saisin

      Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess
      Ikävä
      31
      777
    9. Persu Meri Valkama kadehtii Sanna Marinin menestystä

      Taas yksi persu tuli nolaamaan itsensä kadehtiessaan menestynyttä Suomen kansan supertähteä Sanna Marinia. https://demo
      Maailman menoa
      237
      737
    10. Raamatun tärkein lause

      Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,
      Hindulaisuus
      367
      719
    Aihe