"Yhdysvaltaisen televisiokanava NBC:n perjantai-iltana esitetty Dataline-ohjelma väitti,
että Michael Jackson maksoi hiljaiseksi myös toisen pojan vuonna 1993.
Ohjelman mukaan kyseinen poika oli tuolloin 12-vuotias,
eikä hänestä oli aikaisemmin tiedetty.
Poika oli Jacksonin Neverland-kodin työntekijän lapsi,
joka maksettiin hiljaiseksi 1,6 miljoonalla eurolla.
Poika väitti Jacksonin kosketelleen häntä vaatteiden päältä.
Jacksonin kymmenen vuoden takainen lapsiseksiskandaali sai
alkunsa 13-vuotiaan pojan syytöksistä. Asiasta ei saatu oikeuden
päätöstä,
sillä Jackson maksoi pojan perheelle reilun 16 miljoonan
euron korvauksen.
Jackson on kiistänyt koskaan lähennelleensä lapsia.
Jacksonin uudessa seksiskandaalissa saatiin yksi oikeuden päätös,
kun tuomari kieltäytyi alentamasta Jacksonin 2,5 miljoonan euron
takuusummaa."
-miksköhän se 12-vuotias poika ei siitä aiemmin sanonu...? tai kukaan muukaan...

Vastaukset 2
Vanhimmat
tämä on se Blanca Francia joka on Jacksonin entinen kotiapulainen.Tämä kyseinen nainen tunnusta poliisin kuulustelussa että hänelle oli maksettu että hän levittelisi noita valheita.Tämä juttu tuli ilmi tämän 2004 -syytösten alkumetreillä....
Kyllä tämä juttu oli esillä mediassa vuonna 1993-1994.
Pakko myöntää, että Michael teki suuren suuren virheen kuunnellessaan lakimiestensä neuvoja ja maksaessaan näille kiristäjille. Ehkei tätä nykyistä tekaistua kohua olisi koskaan tapahtunut, jos hän olisi silloin taistellut oikeuden puolesta.
Helppohan se on ite tässä analysoida tilannetta, kun ei ole itse myrskyn silmässä, mutta silti...
Raha on suuri houkutin ja näitä syytöksiä on liian helppo tehdä. Silloin Chandler- kohun aikaan Michaelin entinen taloudenhoitaja pariskunta Quindowsit( tai jotain) heille tarjottiin rahaa 100 000 dollaria ja he kertoivat Michaelin kosketellen poikia housujen päältä sitten heille tarjottiin 200 000 dollaria tarina muuttui käsi olikin housujen sisällä.
Money talks, bullshit walks.