Leikkaus kokemuksianne!

Jep olin tuossa 5.päivä välilevytyrän poisto leikkauksessa pikkusen tietenkin jännitti kun lähtivät viemään leikkaussaliin mutta onneks olivat antaneet ennen jo hieman rauhoittavia.

Itse leikkaus meni hyvin selkä ei ole enää yhtään kipeä pari kuukautta pitäis odottaa että pääsis kunnolla urheilemaan.

Mutta joo tosta nukutuksesta hoitaja laitto eka mulle happea tulemaan maskin kautta ja nukutuslääkäri laitto nukutusaineet suoneen en tiedä sitten oliko tossa happilaitteessa jotain kloroformia kun ei menny kun varmaan kymmenen sekuntia niin sammahdin ja filmi katkes seuraavat havainnot on sitten heräämöstä jossa olo oli kuin pienessä kännissä mutta parin tunnin kuluttua olo oli hyvä muuten mutta kuumetta oli pari päivää ilmeisen normaalia.....että tällästä

Olin ihan paniikissa eka kerran, kun leikkaussaliin jouduin. Kävelin sinne itse ja hoitajat sanoivat mun olevan vitivalkoinen, sain heti rauhottavia (paikallispuudutusleikkaus), kun laitoin maaten pöydälle, alkoi kylmyys iskeä ja tärisin kauttaaltaan. Shokkivaaran takia hoitsut juoksi pää kolmantena jalkana hakemaan mulle lämpimiä peittoja. Hoitajia oli salissa 5, yksi silitti mun hiuksia koko leikkauksen ajan ja pyyhi mun kyyneleitä. Hoitajat sekä lääkäri puhuivat koko leikkauksen ajan takoista, millainen takka jollain oli talossa jne...

Toisessa samanlaisessa leikkauksessa oli vain 2 hoitajaa ja lääkäri. Olin vissiin rauhallisempi. Siitä en muista kuin, että näin kattolampun kautta leikkaushaavan ja pyysin lisää paikallispuudutusta kahdesti.

Kolmas kerta nukutettiin. Paniikissa leikkaussaliin niin kuin aina ennenkin. Tippa ja muut laitettiin. Itkin paljon, laitettiin rauhottavaa ja hoitsu sanoi ettei siihen nukahda, mutta mitään muistikuvaa ei enää ole leikkaussalista. Tuttavat oli ilmottanu että pitää laskea kymmenestä alaspäin, mutta mä en kyllä tietääkseni laskenut mitään, ehkä lampaita. Heräsin vasta omassa huoneessa, en siis heräämössä, siitä ei ainakaan ole muistikuvaa. Joku tais herättää oven avauksen äänellä. Lääkäri hymyili opiskelijoiden kanssa, taisin olla aika pöllähtäneen näköinen oksentaessani koko ajan.

Että sellasta.

Tavallisesta lääkärillä käynnistäni voisin kertoa että, jouduin paniikkikohtauksen takia makaamaan toimenpidehuoneessa noin kymmenen opiskelijatytön ja yhden lääkärin kanssa. Joku sanoi että "kohta ne tulee hakemaan" ja joku toinen siihen "käyn hakemassa ruumishuoneen avaimen"!!! Yhdessä kulmassa oli ovi josta näki varastoon, siellä oli laatikko, jossa luki RUUMISsäkkejä! Ajattelin "tässäkö tää oli, en ehtinyt edes miestä hyvästellä"!!!! Eihän ne tietenkään minusta jutellut, mutta kun makaa kouristuneena ja paniikissa samassa huoneessa, lentää ajatuksetkin.

Minut on leikattu seitsemän kertaa, mukaan mahtuu isompia ja pienempiä operaatioita. On leikattu leukaluuta, kohtua ja rintasyöpää korjausleikkauksineen. Paikallispuudutuksessa tehtyjä pinnallisia toimenpiteitä en laske edes mukaan.

Kaikki kokemukseni ovat olleet hyviä. Rauhoittava lääke annetaan hyvissä ajoin jo tunteja ennen leikkausta, nukutusaine vaikuttaa muutamassa sekunnissa. Koskaan ei ole ollut minkäänlaisia kipuja tai pahoinvointeja nukutuksesta herättyä.

Tosin jos leikkaus kestää pitkään, esim. yli kuusi tuntia, ehtii verensokeri laskea tosi alas ja päänsärky on herättyä mitä kamalin. Silloin olen aina pyytänyt ja myös saanut kupillisen tuhdisti sokeroitua kahvia ja säryt ovat tiessään vartissa.

Viimeistään tunti leikkauksen päättymisestä olen jo seissyt tiputustelineineni parvekkeella vetämässä kunnon savut ja virkistävän kahvikupillisen.

Pienintäkään epämukavuutta ei ole tarvinnut kärsiä, kipulääkkeitä tulee heti kun siltä tuntuu, joskus olen joutunut ryhmähuoneeseen ja saanut huonounisena myös nukahtamislääkkeet.

Ruuat passataan eteen eikä tarvii siivota eikä hoitaa lapsia eikä ulkoiluttaa koiraa.... Mikä paratiisi! Varsinaista luksuslomailua. Tulee ihan ikävä taas leikkaukseen.

Leikkauksesta voi aiheutua potilaalle hermovaurio, joka saattaa johtaa vaikeaan krooniseen kiputilaan. Näitä hermokipuja on usein hyvin vaikea hoitaa. Monissa tapauksissa tavanomaiset kipulääkkeet eivät tehoa lainkaan. Koska hermon vaurioituminen ei näy röntgenkuvissa, lääkäritkään eivät aina usko että potilaalla on kovia kipuja. Potilas jolle kipu on jokapäiväinen konkreettinen fyysinen todellisuus, jää kipunsa kanssa yksin ilman ymmärrystä ja tukea. Useimmiten vammaa ei tunnusteta sellaiseksi potilasvahingoksi, jonka perusteella potilas voisi saada korvausta kivusta ja särystä sekä työkyvyn menettämisestä potilasvahinkolain perusteella. Voidaan vain kuvitella, kuinka moni tekee itsemurhan tällaisessa toivottomassa tilanteessa.

Minäkään en uskonut leikkaukseen liittyvän vakavia riskejä. Kukaan ei ennen leikkausta sanallakaan maininnut kroonisen kiputilan mahdollisuudesta. Kävi kuitenkin niin, että lääkärit epäonnistuivat leikkauksessa ja he joutuivat vuorokauden kuluttua tekemään uusintaleikkauksen. Huomasin melko pian, että minulle oli jäänyt kiputila, joka on pahimmillaan todella voimakas. Kirurgisen sairaalan lääkärit eivät kipuani ymmärtäneet. Kun kipu ei hellittänyt, tein potilasvahinkoilmoituksen, jonka Potilasvakuutusyhdistys kuitenkin hylkäsi. Olen ollut kivun takia työtön ja käytännössä työkyvytön.

minulta leikattin vain hiukset.

Jokunen vuosi sitten olin polvileikkauksessa. Menin osastolle leikkaus aamuna n. klo 7. Minut (28v) sijoitettiin samaan huoneeseen kolmen n. 80-vuotiaan lonkka-mummun kanssa. Eipä siinä sitten muuta kuin sairaalakamppeet päälle ja leikkausta odottelemaan. Olin käynyt muutamaa päivää aikaisemmin nukutuslääkärin juttusilla ja sovittiin, että leikkaus tehtäisiin spinaali-puudutuksessa.

Noin klo 10 hoitaja toi esilääkkeet, joista tulin aikas "humalaan". En pysynyt edes istuma-asennossa, joten loikoilin sängyllä, kunnes hoitaja tuli noin puolen tunnin kuluttua kärräämään minut leikkaussaliin. Leikkurissa oli 3-4 hoitajaa ja nukutuslääkäri. Alkuvalmistelujen jälkeen oli aika alkaa puuduttamaan. Siispä kyljelleen sikiö-asentoon ja nukutuslääkäri pisti puudutuksen selkäydinkanavaan(?). Jalat puutuivat saman tien ja tarvitsin apua päästäkseni takaisin selälleen. Silloin iski kauhun paikka. Huomasin, että puudutus lähti kohoamaan vyötäröstä ylöspäin. Kädet putosivat leikkauspöydältä enkä pystynyt niitä enää liikuttamaan. Taisi lääkärikin vähän säikähtää kun alkoi asettelemaan intubaatio-välineitä (hengitysputiki) valmiiksi. Onneksi puudutus kuitenkin pysähtyi solisluiden korkeudelle, joten pystyin hengittämään omin avuin. Joka tapauksessa puuduin siis kaulasta alaspäin ja koko leikkauksen ajan (2½h) olo oli kuin neliraajahalvaantuneella. Leikkauksen jälkeen minut siirrettiin heräämöön, jossa odoteltiin joitakin tunteja, että puudutus alkoi hävitä. Illansuussa pääsin takaisin osastolle. Heti kun tunto oli palannut jalkoihin kokonaan otin keppini ja lähdin testaamaan uusittua polveani osaston käytäville. Kotiin pääsin seuraavana päivänä ja toipuminen sujui kaikin puolin hyvin.

Niin, lisää näitä!:)

Olin polvileikkauksessa 3. päivää sitten.
Huonekaverina oli mies, jolta oli tukka leikattu
hiljattain sängeksi. Jonkun pillerin sain aamupalaksi ja se ehkä
hieman väsytti. Hoitaja kävi parturoimassa
polveni ja naiskirurgi tuli juttelemaan.
Aika pian vietiin leikkuriin ja siellä alkoi heikottaa, kun 3 hoitajaa alkoi valmistella
minua operaatioon. Harvoin pääsee elämässä
niin keskipisteeseen ja siksi olotila oli
lähes taivaallinen.

Kyselivät 10 vuoden takaisesta vastaavasta,
jonka puudutuksista en muistanut pätkääkään.
Spinaali ei tuntunut miltään eli tuskin huomasin
kun pisti. Kirurgi kertoili koko ajan mitä
touhuaa ja katselin ruudulta. Edessä oli kuitenkin teline enkä nähnyt jalkopäähäni ennen
kuin loppuvaiheessa. Hieman ihmettelin kenen
jalka oli kirurgin olkapäällä kun oma jalka
tuntui olevan koukussa.
Muutama tunti meni odotellessa ja kokeilin
kävelyä. Ei tarvinnut keppejä. Kaverikin
tuli omasta sessiostaan.
Vaikuttaa että onnistui erittäin hyvin ja
polvet ei enää rutise kun puhdistettiin. Voi taas
alkaa haaveilla pyöräilystäkin.
Mihin sinä näitä kokemuksia tarvitset ?

on vaan tosi kiva lukea kun itellä ei ole kokemuksia. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta mä haluisin joskus tuntea miltä toi sairaala elämää tuntuis siis toi nukutus, rauhoitettavat, herääminen, hoitajien häärinnät yms...