Missä vaiheessa lapselle voi kertoa adoptiosta...

kysymyksiä aiheesta

Luin juuri Yrjänän surullisen tarinan adoptiosta. Hän ja veljensä oli jo lapsena kärsinyt koulussa kiusaamisesta, koska olivat adoptoituja. Kukaan ei olisi voinut kiusata siitä asiasta, jos muille ei olisi kerrottu heidän olevan adoptoituja.

Olisiko parempi ettei lapsille kerrota adoptiosta vasta kun he ovat selvinneet lapsuuden ja nuoruuden? Ihminen on usein vielä aika hauras 20 vuotiaanakin. Milloin on oikea aika kertoa lapselle, ettei siitä ole haittaa?

Onneksi Yrjänä oli lopulta tehnyt kauniin oivalluksen "Biologinen äitini kantoi kahta sykkivää sydäntä yhdeksän kuukautta. Hän ei koskaan nähnyt meitä, mutta hän halusi antaa meille elämän. Tajuttuani tämän en ollut enää katkera."
Todella surullista, että Yrjänän veli Juhana teki lopullisen ratkaisun. Hän oli varmasti hieno mies, jollainen Yrjänäkin on. Harmillista.

http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1288785700106.html?pos=ok-trm-perh

6

879

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Adoptioäiti

      Jos lapsi on kansainvälisesti adoptoitu ja ulkonäöltään poikkeaa näin paljonkin adoptiovanhemmistaan, niin hän ja ympäristö tietävät koko ajan lapsen olevan adoptoitu. Samaan kyllä nykyisen tiedon perusteella rohkaistaan myös kotimaata adoptoivia vanhempia eli lapsen on hyvä rakentaa identiteettinsä alusta asti tietoisena taustastaan. Vahva identiteetti (oli sitten adoptoitu tai ei) eli tietoisuus itsestä suojaa ihmistä jokaisessa elämän vaiheessa parhaiten mm. kiusaamiselta.

    • lkiouyrd

      Lapsen iän huomioonottaen hänen tulee saada tietää mistä on tullut.
      Iän karttuessa voi aina kertoa lisää,mutta aina korostaa että juuri Hän oli se teille tarkoitettu ja odotettu.

    • ihanapikkumies

      Meillä on kerrottu adoptiosta lapsen ikä huomioiden.
      Nyt ikää pojalla 8 ja ei ole nyt vähään aikaan kysellyt asiasta.viime kevät ja kesä oli kyselyn aikaa.eka kerran noin kolme vuotiaana.
      On kotimaan adoptiosta meille tullut.

    • Kansainvälinen

      Minut on adoptoitu Venäjästä Suomeen melkein 4 vuotiaana. Adoptioäitini on kertonut minun tulon Suomeen. Olen siis tiennyt aina, että olen adoptoitu. Olisin itse varmasti hyvin surullinen, jos adoptioäitini olisi tehnyt toisen valinnan, ja kertonut adoption "joskus"

    • adoptiolapsi

      tiennyt aina niin pitkälle kun vain muistaa voi... äitin sanoja kuunnellen olen noin 5v iässä tajunnut mikä on adoptio ja mitä on olla adoptoitu, aina on julkisesti asiasta puhuttu.

    • Olivilia

      Meillä on pienestä asti lapselle puhuttu asiasta, esim. ku hän on kysellyt äidin masussa olostaan, on kerrottu että hän on ollut toisen äidin masussa. Hän on ksavanut tietoon, että on syntynyt toiselle, mutta emme ole juuri ulospäin kertoneet asiasta. Lapsi kertokoon, kun haluaa ja kenelle haluaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      699
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe