Jari Tervo : Revontultentie

Jari-poika jatkaa valitsemallaan tiellä ja keskittyy kuvaamaan omaa elämäänsä Päätalon Kallen tapaan. Tosin hieman vilkkaammalla rytmillä. Kallella kolme kuukautta elämästä tuotti 600 sivua tekstiä, Jarilla vuosi 1973 mahtuu kolmeensataan sivuun.
Toki on muistettava kirjan romaaniluonne eikä sitä pidä yrittääkään lukea elämäkertana. Toinen, ehkä tiedostamaton yhtymäkohta Päätalon vaiheisiin on kirjallisen idolin kohtaaminen. Päätalo melkein tekee housuihinsa nähdessään Pentti Haanpään elävänä Oulun linja-autoasemalla. Jari hiippailee pitkin kaupunkia löytääkseen ja nähdäkseen tuoreen ihanteensa, Timo K Mukan. Sekin onnistuu, vaikkei ihan sananvaihtoon asti edetä.

Edellisen, Esikoisen, tunteminen on suotavaa jottei kirjan henkilökavalkadi sekota päätä aivan täysin. Neljä sukupolvea sukulaisia, joista joku jo uudestisyntyneenä maltankoiraksi, vaatisi melkein paperille piirretyn sukupuun. Peruskoulua pakertavan Jarin maailmaan ilmestyy uusi outo vaikuttaja. Historiaa opettava radikaali lisenssiaatti Orankivaara huomaa pojassa orastavia marxilaipiirteitä ja ryhtyy lähiohjaamaan Jaria maailmanvallankumouksen tielle. Ensin toki koko perhe vierailee Neuvostoliitossa ystävyysseuran pääsiäismatkalla. Sangen riemastuttava matkakuvaus teorian ja käytännön ristiriidoista, jotka pikku-Jari havainnoi päiväkirjaansa. Siis muka lapsen mielin ja viiskymppisen viisaudella. Tätä kerronnallista ristiriitaa valotan jo Esikois-jutussani. Voi tietennnii olla niin, että iskevien lyhyiden aforismilauseiden lahja on synnynnäinen ja jos niin on niin olkoon.

Luokkatietoisten agitaatioreissujen, joilla opettaja kuskaa Jaria pitkin maakuntaa proletariaattia eheyttämässä, välillä kertyy muisteluksia Casette Recorderille. Aiemmin tallentui isomummun kokemuksia tsaarinajalta. Hänen vajottuaan tavoittamattomaan tilaan kertoo nauhurille sotajuttujaan isoisäpuoli (?). Sulattelemista on niissäkin. Suuri maailman demokraattisen nuorison rauhan ja ystävyyden Festivaali Itä-Saksan Berliinissä vie melkoisen osan kirjasta. Orankivaaran organisoimana Jari saa edustaa Rovaniemen tiedostavaa etujoukkoa 14 vuoden elämänkokemuksen kirkastamalla älyllä ja politiikan tajulla. Eloisa on vaiheikkaan festarireissun kuvaus. Mukana niin maut, näyt kuin hajut. Eikä kaikki sielläkään mene ihan putkeen. Niin kuin ei kotioloissakaan. Perhe kasvaa ja kutistuu yhtaikaa. Ne ymmärtää ketkä viittii lukea.

En tiedä miten pitkälle Tervon tätä sarjaa kannattaa jatkaa. Suunnilleen kaikki on jo luettu muista medioista moneen kertaan. Touhotustensa keskellä Jarin huolellisuus lipsuu edelleen eikä kustannustoimittajakaan ole hereillä. Jo Laylassa syötiin humusta, tässä Berliiniin raahataan ensin rinkkaa ja kohta reppua. Koittas ny päättää kumpaa.
Toki rohkenen suositella Revontultentietä hyvin kirjoitettuna kauniina ja vilpittömänä ajankuvana. Ajankuva kylläkin jää kovin aukkoiseksi, kun Chilen vallankaappaus Allenden murhineen menee poliittisesti tiedostavalta Jarilta täysin ohi. Tai sitten kyseessä on tarkoin harkittu kannanotto.