Aikamatkustus

Kiinnostava pätkä aikamatkustuksesta. Minä ainakin uskon, että rinnakkaisulottuvuuksia ja rinnakkaistodellisuuksia on. Uskon, että siirrymme seuraavaan kun kuolemma, jossa minä voinkin olla itsenivastakohta. Uskon, että ulottuvuuksia on niin monta ja että siirrymme kokoajan toiseen, kun teemme jotain. Hyvin mahdollista, koska ulottuvuudet poikkeavat vain 0,0000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000...1% toisistaan. Se tarkottaa, että niitä on ziljoonia.
"Mikäli aikamatkustus olisi mahdollista, se synnyttäisi muutamia ongelmia. Populaarikulttuurissa tunnetuin tällaisista aikamatkailuun liittyvistä paradokseista on isoisäparadoksi. Isoisäparadoksissa aikamatkailija matkaa menneisyyteen ja tappaa oman isoisänsä, jolloin ei olisi itsekään syntynyt eikä olisi voinut matkata menneisyyteen ja tappaa isoisäänsä joten sen vuoksi se ei voi olla mahdollista. Paradoksia on pyritty selittämään sillä, että menneisyyteen matkaavaa massaa rajoittaisi vielä tuntematon perusvoima, joka estäisi tätä muuttamasta historiaa.[10] Toinen tarjottu selitys on ajatusmalli rinnakkaisulottuvuuksista tai vaihtoehtoisista tulevaisuuksista, jolloin aika voidaan ajatella haarautuvana virtana.

Toinen esitetty aikamatkustusongelma on kysymys siitä, miksei maapallolla ole tietojen mukaan vieraillut yksikään tulevaisuudesta saapunut ihminen. Tähän kysymykseen on tarjottu erilaisia ratkaisuja. Erään ratkaisumallin mukaan tulevaisuuden johtajat ovat ymmärtäneet aikamatkailun vaarat ja siksi kieltäneet aikamatkailun menneisyyteen. Tämä ei kuitenkaan selitä sitä, miksei kukaan neuvokas rikollinen olisi rikkonut tätä lakia. Toinen ja tieteellisempi vaihtoehto on se, että aikakoneella voi matkustaa vain tiettyihin aikoihin. Aikakoneella ei voisi matkustaa aikaan, jolloin aikakonetta ei ole ollut vielä rakennettu.[13]

Vapaa tahto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mikäli aikamatkustus on mahdollista, se tuottaa hankalia kysymyksiä ihmisen vapaasta tahdosta. Isoisäparadoksin ratkaisuksi on tarjottu vielä tuntemattomia fysiikan lakeja, jotka estävät aikamatkailijaa tappamasta isoisäänsä. Tämä kuitenkin tarkoittaisi sitä, että vapaa tahto olisi vain harha ja ihmisen toimia ohjaisivatkin fysiikan lait.[14] Mikäli vapaa tahto on vain harha, isoisäparadoksi on helposti ratkaistavissa. Tämä kuitenkin asettaa lisää uusia filosofisia kysymyksiä liittyen vapaaseen tahtoon.

Mikäli vapaa tahto on todellisuudessa olemassa, eikä ole harha, voidaan ratkaisua isoisäparadoksiin hakea hyödyntämällä kvanttimekaniikan monimaailmoihin perustuvaa tulkintaa.[14] Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että ihmisen aistiva kaikkeus on vain yksi monista rinnakkaisulottuvuuksista, joita on ääretön määrä.[15] Tällöin vapaa tahto olisi ihmisen kykyä tehdä menneisyydessäänkin erilaisia päätöksiä, minkä ansiosta aikamatkailija pystyisi muuttamaan menneisyyttä luoden teoillaan uusia rinnakkaisulottuvuuksia, eli ”vaihtoehtoisia tulevaisuuksia”.[15] Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että jokaisesta ihmisestä olisi olemassa lukemattomia määriä erilaisia ”kopioita” toisissa vaihtoehtoisissa kaikkeuksissa, jolloin vapaan tahdon käsite pitäisi tulkita nykyistä laajemmin.[15]

Mikäli vapaa tahto siis on vain harhaa ja esitetyt teoriat rinnakkaiskaikkeuksista pitävät paikkansa, on oman isoisänsä tappaminen isoisäparadoksin mukaisesti mahdollista.[15] Aikamatkailija ei kuitenkaan ollut tappanut isoisäänsä siinä maailmankaikkeudessa, josta hän lähti aikamatkalle, mikä johtaa siihen, että hän siirtyy yhdestä rinnakkaisesta kaikkeudesta toiseen.[15] Tällöin aikamatkailija ei tule muuttaneeksi sen kaikkeuden menneisyyttä, josta lähti matkaan, vaan kyseisen kaikkeuden menneisyys pysyy samana kuin ennen aikamatkaa.[15]

Yhtäkään vapaan tahdon ongelmaan tai isoisäparadoksiin esitetyistä ratkaisuista ei voida todistaa tai kunnolla edes teoreettisesti osoittaa oikeiksi.[16] Tarjotut ratkaisuehdotukset kuitenkin osoittavat, että aikamatkustuksesta mahdollisesti syntyvät paradoksit eivät vielä itsessään tee aikamatkustuksesta mahdotonta, sillä ne ovat mahdollisia ratkaista."

Mitä mieltä olette? Onko aikamatkustus mahdollista? Minusta se voisi olla.

10

400

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • morso1997

      En usko että ikinä keksitään keinoa kelata aikaa taaksepäin. Kuitenkin, jos se olisi mahdollista, tuo eri rinnakkaistodellisuuksien aikalinjojen olemassaolo tuntuisi järkevältä.
      Vapaasta tahdosta tulikin mieleen determinismi http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Determinismi mutta se onkin jo ihan toinen asia ja kuuluu eri ketjuun...

      • Niin paras perustelu sille, että aikamatkustusta ei tulla koskaan keksimään/käytännöllistämään on se, että kukaan ei ole ikinä aikamatkustanut tänne. Paria epätodennäköistä poikkeusta lukuunottamatta, jotka muutenkin vaikuttavat liian vanhanaikaisilta aikamatkustajioiksi.

        http://paranormaaliblogi.net/index.php/2010/10/22/aikamatkustaja-jai-nauhalle/

        ja sitten se mies, joka oli pukeutunut nykyaikaisesti 1900 luvulla.

        Ja viälä John Titor.

        "John Titor oli Internetin keskustelupalstoilla huomiota herättänyt nimimerkki, joka väitti olevansa floridalainen aikamatkaaja vuodesta 2036. Nimimerkki John Titor kirjoitteli useille keskustelupalstoille, 2. marraskuuta 2000 – 24. maaliskuuta 2001 välisenä aikana. Hän kertoi erilaisia ennustuksia lähiaikojen tapahtumista.

        John Titor kertoi muun muassa Yhdysvalloissa 2004–2005 alkavasta sisällissodasta, joka päättyisi vuonna 2015. Lisäksi Titor kertoi maailmanlaajuisesta ydinsodasta, joka alkaisi tuhoisin seurauksin vuonna 2015 Venäjän hyökättyä Yhdysvaltoihin. Titor katosi Internetistä 24. maaliskuuta 2001, kuten oli sanonut tekevänsä, eikä hänestä ole kuultu enää sen jälkeen."

        Kuulostaa aika epäuskottavalta, mutta voihan tuossa jotain perää olla. Venäjällä voisi hyvin alkaa ydinsota yhdysvaltojen kanssa vuonna 2015. Ehkä hän vain tiesi mitä tulemaan pitää, mutta en silti oikein usko ydinsodan alkamistakaan.

        Aikamatkustus on mahdollista, mutta liian suuria riskejä ja muita.


      • morso1997
        suolistohomoraippari kirjoitti:

        Niin paras perustelu sille, että aikamatkustusta ei tulla koskaan keksimään/käytännöllistämään on se, että kukaan ei ole ikinä aikamatkustanut tänne. Paria epätodennäköistä poikkeusta lukuunottamatta, jotka muutenkin vaikuttavat liian vanhanaikaisilta aikamatkustajioiksi.

        http://paranormaaliblogi.net/index.php/2010/10/22/aikamatkustaja-jai-nauhalle/

        ja sitten se mies, joka oli pukeutunut nykyaikaisesti 1900 luvulla.

        Ja viälä John Titor.

        "John Titor oli Internetin keskustelupalstoilla huomiota herättänyt nimimerkki, joka väitti olevansa floridalainen aikamatkaaja vuodesta 2036. Nimimerkki John Titor kirjoitteli useille keskustelupalstoille, 2. marraskuuta 2000 – 24. maaliskuuta 2001 välisenä aikana. Hän kertoi erilaisia ennustuksia lähiaikojen tapahtumista.

        John Titor kertoi muun muassa Yhdysvalloissa 2004–2005 alkavasta sisällissodasta, joka päättyisi vuonna 2015. Lisäksi Titor kertoi maailmanlaajuisesta ydinsodasta, joka alkaisi tuhoisin seurauksin vuonna 2015 Venäjän hyökättyä Yhdysvaltoihin. Titor katosi Internetistä 24. maaliskuuta 2001, kuten oli sanonut tekevänsä, eikä hänestä ole kuultu enää sen jälkeen."

        Kuulostaa aika epäuskottavalta, mutta voihan tuossa jotain perää olla. Venäjällä voisi hyvin alkaa ydinsota yhdysvaltojen kanssa vuonna 2015. Ehkä hän vain tiesi mitä tulemaan pitää, mutta en silti oikein usko ydinsodan alkamistakaan.

        Aikamatkustus on mahdollista, mutta liian suuria riskejä ja muita.

        Todennäköisesti tuo heppu oli vain huono trolli.


    • HeKeKee'd

      Tämä idea rinnakkaistodellisuuksista on kyllä aika mielenkiintoinen. Jos nyt ajatellaan, että jokaisesta pikkuriikkisestä jutusta, esimerkiksi siitä vilkaiseeko Jaska oikealle vai vasemmalle ylittäessään tietä syntyy uusi rinnakkaistodellisuus niin huh huh.

    • Aikavaruus

      Aika toimii näin: aika on vain sivuvaikutus liikkeestä . Jos painovoimaa ei ole aika ei kulje esim jos menet eiffel torniin 100 miljoonaksi vuodeksi täälä massa olisi kulunut 200 miljoona vuotta . Aikamatkustus on keksitty mutta ei toteututtu katsos kuviteleppa että aikamatkustat tässä mutta siihen mihin aikamatkustat niin siinä oli puu,aika syntyy liikkeestä joten mitä nopeampi tai kovempi liike sen paljon nopeammin aika kuluu ja jos ei liiku aika ei kulu (maassa ei mahdollista koska painovoima). Telporttaus taas on jo keksitty ja toteutettu ja on jo u.s.an armeijan käytettävissä (ei ole testattu milläkään elävällä) .taikaisin aikaan : näin aika toimii jos ammut aseella se luoti lähtee nopeasti se menee nopeammin kuin aika niin se toimii vaikka kuulosta ihan tavalliselta,

    • Prof_Takajeejee

      Aikamatkustus on hömppää johon yritään löytää hömpää tukevia selityksiä ja teorioita. Jos järjellä käsittelee aikamatkustusta, koko aihe saa vitsin statuksen.

    • justAsking

      Mielenkiintoinen aihe kyllä. Tietääkseni menneisyyteen on mahdotonta matkustaa juuri tämän isoisäparadoksin takia mutta tulevaisuuteen pystyy.

      Universumissa on tietty nopeusraja jota nopeampaa ei yksinkertaisesti pääse. Se nopeus on valonnopeus eli 300 000 kilometriä sekunnissa. Nyt kuvitelkaa valtava junarata joka kiertää koko maapallon ympäri ja supernopean junan jota varten rata on. juna kiihdyttää ja alkaa pikkuhiljaa hipoa valonnopeutta mutta koska valoanopeampaa ei voi mennä, aika junan sisällä hidastuu. Nyt jos junan kiertää maapalloa melkein valonnopeutta sanotaanko vaikka että 2 viikkoa junan aikaa, on ulkopuolellla kulunutkin 100 vuotta. Näin kahdessa viikossa pääsee huomattavan matkan tulevaisuuteen.

      • Determinismi tosin poistaisi isoisäparadoksin tuottamat ongelmat.
        Ja valonnopeus ei muistaakseni enää ole se nopein mahdollinen.


      • justAsking

        Nopein tai ei, sillä ei pitäisi olla mitään vaikutusta aikadilaatioon eli siis ajan hidastumiseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2670
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      93
      1987
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1518
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      1048
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      68
      946
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      891
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      870
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      864
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      775
    Aihe