Minkälaista olisi jos liikennesäännöt poistettaisiin

Jokainen varmasti tietää minkälaista liikenteessä olisi. Mitä tapahtuu kun yhteiskunta vajoaa moralittomuuteen . Sivistys pitää yhteiskuntia pystyssä kuin että työväki Surulista että seurakunnissa jossa heterot työskentelevät tekevät monipuolista Laadukasta työtä ovat joutuneet jo vuosia hurmoshenkisten silmätikuiksi syystä että eivät jaa yhteistä mielipidettä irja askolan kuin arkkipiispa mäkisen kanssa Nämä puurtajat ketä minä tunnen ja tiedän eivät työaikanaan kiistele kuin esitä mielipiteitään homoista kuin että riekkuisivat nimettöminä keskustelupalstoilla Heillä on omassa työssään kuin vapaa-aikana toisenlaiset kiinostuksen kohteet On sivitymätöntä ja hävytöntä että kaikki he jotka eivät osalistu mihinkään mediaseksikkääseen tempaukseen kuin muutenkaan levittele työpaikkansa asiota jotka kuuluvat seurakunnan parhaimistoon jo huippu todistustensa kuin työnsä Laadunkin josta saaneeetkin niin paljon postiivista palautetta että en edes kehtaa kirjoittaa..

Voitteko kuitenkin nähdä mitä tulee tuohon äänetykseen jossa lapsen olivat heitänneet pesuveden mukana pois ja juhlivat mielensä mukaista voitto että sinne rappusille oli vastapuolena tullut vain kouralinen kristillisiä mutta tosiasiat puhuvatkin puolestaan kun katsoo kuinka paljon arvokonservatiiveja erosi kirkosta viikonkoppuna heitä oli enenmmän kuin he jotka hilluivat massapsykoosissa eduskunnan rappusilla Kuvasti hurmoshenkisyyttä mikä oli viime presitentin vaalien aikaan haaviston takana.

kyllä ne haavistolaiset edelleen ovat köyhiä, vailla oppisopimuspaikkoja, asunnottomia kuin samoissa lähtökohdissa mitä silloinkin samoin ei mammoille ole löytynyt jatkossa haavistolaisia kiiltokuva miehiä jalkoja hoitaman kuin permanetteja laittamaan eikä paljon muutakaan Kaikki on jäänyt pelkisi puheiksi ja työn tekevät toiset ihmiset koska sehän työ ei ole mediaseksikästä muuta kuin silloin kun on vaalit tai joku muu hypetys jossa kansaa käyttävät pelkkinä pelinappuloina omien Aikuisten etujen ajamiseen jossa Lasten oikeudet eivät olletkaan pääasiana kun se poikkeaa omasta mielihalustaa ja lupumisesta että kaikkea ei voi saada vaikka haluisivatkin.

Aamen :) hej då
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Hyvää iltaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu