Oliko syynä nea age?

Jouko Pihon kirjoitus:

Kuopion lapsimurhaaja, Emmi Helle, harrasti itämaista noituutta

Kuopion lapsimurhaaja, Emmi Helle, kiinnostui vaativan uraelämän ja loppuunpalamisen jälkeen v. 2011 seuraavista asioista: tarot-korttien maailma, reikihoito, kundaliinijooga, henkilökohtainen kasvu New Age –opettajan johdolla, itsetutkinta- ja hoitotekniikat. Hän kertoi näistä asioista omilla nettisivuillaan nimensä ja kuvansa kanssa.

Kaikki tuntui hyvältä, tuli iloinen toinen raskaus ja lapsen syntymä, muutto Kuopioon ja kiireestä luopuminen (downshiftaus).

Kunnes nainen tappoi kaksi lastaan.

Miksi?

Kun kaikki oli hyvin ja onnellista.

En tiedä syytä, mutta sen tiedän, että naisen harrastuskohteet olivat demonisia ja altistivat hänet pahojen henkien masentavalle vaikutukselle. New Age on väärää henkisyyttä, johon ei tule sotkeutua, ja tarot-kortit johtavat suoraan noituuteen, jonka Jumala on kieltänyt.

Nainen olikin ilmaissut ennen tekoaan, että hänellä on paha olla. Ei mikään ihme. Näiden mainittujen okkultististen asioiden kanssa ei pidä leikkiä. Ne eivät ole viattomia harrastuksia. Ne voivat sekoittaa pään. Ne voivat tappaa. Tai saavat sinut tappamaan.

Opetus: älä pelaa tarot-korteilla, älä ota reikihoitoa, älä harrasta kundaliinijoogaa äläkä ota mitään oppia New Age –opettajilta. Pahat henkivallat ovat todellisuutta.
4198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"tuli iloinen toinen raskaus"

Raskaus ei ollut ollut kuitenkaan kuulemma iloinen, vaan vaikea.

Uskonsotaa käyville kaikki tuollaiset uutiset ovat tietysti ilouutisia, joissa omaan ryhmään kuulumattoman henkilön kriisissä nähdään todiste siitä, että oma usko on ainoa oikea. Siitä yritetään sitten repiä kaikki ilo irti, ja samalla unohdetaan kaikki omassa poppoossa tapahtuneet lapsisurmat. Tekisi mieli kysyä, että eikö yhtään hävetä, mutta jääköön nyt.

Äänestä
  • Jos ihminen surmaa oman lapsen tai ylipäätänsä toisen ihmisen, niin ei sitä aikaan saa Jumalan Pyhä Henki vaan sielunvihollinen, saatana. Jos sellaista tapahtuu jossain, vaikka poppoo tai henkilö olisi tunnustava kristitty, niin teko on vihollisen työtä. En ole lainaamalla artikkelia tähän edes väittänyt etteikö vihollinen voisi saada valtaansa uskovaista ihmistä ja että kaikki toiminta kristillisissä piireissä olisi vain Pyhän Hengen aikaan saamaa.

    Äänestä

  • aloituksen tekijä... kirjoitti:

    Jos ihminen surmaa oman lapsen tai ylipäätänsä toisen ihmisen, niin ei sitä aikaan saa Jumalan Pyhä Henki vaan sielunvihollinen, saatana. Jos sellaista tapahtuu jossain, vaikka poppoo tai henkilö olisi tunnustava kristitty, niin teko on vihollisen työtä. En ole lainaamalla artikkelia tähän edes väittänyt etteikö vihollinen voisi saada valtaansa uskovaista ihmistä ja että kaikki toiminta kristillisissä piireissä olisi vain Pyhän Hengen aikaan saamaa.

    Ota sitten se logiikka käyttöön. Tee ylläolevan kaltaiset samanlaiset mainokset kristinuskosta aina kun kristinuskon piirissä tapahtuu jotakin. Sillä teidän piirissännehän niitä asioita vasta paljon tapahtuukin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jouko Pihon sivuilta kirjoitti:

Jouko Pihon kirjoitus:

Kuopion lapsimurhaaja, Emmi Helle, harrasti itämaista noituutta

Kuopion lapsimurhaaja, Emmi Helle, kiinnostui vaativan uraelämän ja loppuunpalamisen jälkeen v. 2011 seuraavista asioista: tarot-korttien maailma, reikihoito, kundaliinijooga, henkilökohtainen kasvu New Age –opettajan johdolla, itsetutkinta- ja hoitotekniikat. Hän kertoi näistä asioista omilla nettisivuillaan nimensä ja kuvansa kanssa.

Kaikki tuntui hyvältä, tuli iloinen toinen raskaus ja lapsen syntymä, muutto Kuopioon ja kiireestä luopuminen (downshiftaus).

Kunnes nainen tappoi kaksi lastaan.

Miksi?

Kun kaikki oli hyvin ja onnellista.

En tiedä syytä, mutta sen tiedän, että naisen harrastuskohteet olivat demonisia ja altistivat hänet pahojen henkien masentavalle vaikutukselle. New Age on väärää henkisyyttä, johon ei tule sotkeutua, ja tarot-kortit johtavat suoraan noituuteen, jonka Jumala on kieltänyt.

Nainen olikin ilmaissut ennen tekoaan, että hänellä on paha olla. Ei mikään ihme. Näiden mainittujen okkultististen asioiden kanssa ei pidä leikkiä. Ne eivät ole viattomia harrastuksia. Ne voivat sekoittaa pään. Ne voivat tappaa. Tai saavat sinut tappamaan.

Opetus: älä pelaa tarot-korteilla, älä ota reikihoitoa, älä harrasta kundaliinijoogaa äläkä ota mitään oppia New Age –opettajilta. Pahat henkivallat ovat todellisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu