Kulttuurierot

Makriina ek

Muistan, kun aikanaan romanirouva heitti minulle, etten ymmärrä kulttuureja enkä kulttuurieroja, kun en suostunut avustamaan rahalahjalla. Vastasin, että heikäläisen olisi syytä ymmärtää myös minua ja kaltaisiani. Hänestä ajatus oli outo.

Nyt kulttuurierot näkyvät asuinyhtiössäni, jonne on muuttanut ulkomaalainen perhe. He eivät voi ymmärtää, miksi muita ärsyttää, että he eivät solmi roskapussia kiinni, vaan heittävät ne avonaisina keräyslaatikoihin ja jättävät kannet auki. Varikset ja muut pienelävät sitten levittävät roskat ympäriinsä. Uudisasukkaat vain kohauttelevat olkapäitään, kun asiasta on huomautettu.
He myös sytyttivät pihalleen useamman kerran nuotion ja polttivat remonttijätteitä, vaikka naapurit kauhistuneina ryntäsivät kieltämään. Onneksi ei tuli levinnyt, se olisi ollut asuinalueemme tuho.

He ovat mielestään joutuneet silmätikuiksi.

9

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Noinhan usein voi käydä, jos asenne on väärä. Taloyhtiöissä on omat sääntönsä kaikkien parhaaksi. Jos ei lähtömaassa ole ollut väliä jätesäännöistä, ei käsitetä uusia tapoja ja kuvitellaan turhiksi huomauttelut.

      On kerrottu parvekkeillakin tehdyistä nuotioista, joka kyllä sopii aavikkobeduiineille, mutta kaupungeissa se on todellinen vaaratekijä. Meidänkin taloyhtiön kokouksessa mainittiin roskapussien kiinnisitomisesta, joka oli unohtunut teinipojalta ja korjaus tuli asiaan.

      Mahtaisiko entisaikojen vanha talonpoika, joka oli tottunut vain ns. tunkioon, kokea nykyajan pussinsulkemisetkin henkilökohtaisena rajoitteena :D?

      • Makriina ek

        Siinäpä se, että asenne ei ole "väärä", vaan erilainen. Perinteet velvoittavat. Lähtömaassa on eletty oman kulttuurin mukaan, ja on omien arvojen kunnioitusta elää samalla tavalla myös uudessa maassa. Jätteet eivät kuulu perinteiden piiriin.
        Yhtiökokoukseen ei tulla, varmaan kielivaikeuksien vuoksi. Ja siellähän kaikki muut ovat suomalaisia omine outoine näkemyksineen..
        Kaikki yhteydenotot katsotaan negatiivisiksi.
        Se on varmaankin jonkinlaista passiivista puolustautumista, sillä onhan pelättävissä, että varsinkin lapset oppisivat jotain uutta yhteiskunnasta. Käyvät jo koulussakin vieraassa kulttuuriympäristössä.
        Muutetaan uuteen maahan, mutta ei haluta olla uuden maan jäseniä.

        Sopeutumista pitää tietysti kavahtaa. Ja se alkaa kotoa.

    • Ennen aikaan Savon sydänmaille sattui suuntautumaan myös Jehovan Todistajien ns.lähettiläs.
      Äitini sattui olemaan ainakin omasta mielestään vakaumuksellinen ev. lut henkilö.
      J-lähettilään asiamiestyö ei oikein ottanut tulta alleen.
      Hän alkoi ottamaan cassistaan kirjoitettua sanaa.

      -toki muutaman markan näistä hyvistä kirjoituksista, opeista pyytäisin.
      - ja minä kun en huoli noita edes uunin sytykkeiks.
      - no samaan taivaaseen sinä mökin akka et ainakaan tule pääsemään, vieras menosi.

      No. Siellä jossakin he, molemmat arvon naiset ovat olleet jo pitemmän aikaa.

      • jakolasku

        Rasittavia räkättäjiä ja ympäripuhujia aatellen jotakin yksinäistä ja heikkoa ihmistä, akka yritti puhua asiaansa ja aina otin yliotteen omilla mielipiteilläni. Lähtivät pois.

        Vuosia sitten silloisella asuinalueella annoin parille akalle taas lähtönopeudet juoksin perässä ja ilmoitin ettei tarvitse tänne tukkia. Ei näkynyt julistajia sen jälkeen.

      • c c
        jakolasku kirjoitti:

        Poikasena ollessani oli vielä kierteleviä mustalaisperheitä. Monet talot eivät halunneenneet ottaa yöksi, koska he tulisivat uudelleen.
        Muistan, että lapsista tuoksahti pissa, kun pitkiä taipaleita reessä istuivat vanhempiensa mukana.
        Isäni ei raatsinut heitä yön selkään laittaa kovalla pakkasella. Perheen äiti alkoi ruokaa laittaa. Tarvikkeet hän kerjäsi äidiltäni.
        Perheenpäällä oli reessään heinien alla Sorbuspullo. Kelpasi meidän isällekin.

      • jakolasku
        c c kirjoitti:

        Hyväsydäminen isukki sulla ollut, olen nuorempaa ikäluokkaa kun sinä ja kun minä olin pieni silloin mustalaisnaiset kauppasi pitsejä, en muista ostiko äitini pitsejä. Kaikenlaisia kauppiaita kävi ennen kotona, lapsuuskaverini isukki kävi tarjoamassa vakuutuksia ja lehden tilauksia, mies oli sotainvalidi.

      • capt. cöpenick

        Aivan, mutta ne etäisyydet. Eihän me edes missään selkosilla asuttu. Oli ja on edelleenkin jykevä hirsitalo paikassa 50km sydänmaalta mettään päin.
        Kun sitä isän sodasta fyysisesti terveenä palasi, taloa alettiin remonteraamaan. Setä oli kai kirjottanut tukkiliidulla räystään alle vuosiluvun 1898.
        Talolla ikää tullut jo 115 v. Ennen talot, kirkot hirttä, miehetkin rautaa.
        Ei veikkonen jakolasku; siellähän me elettiin kuin Ison Lännen Amishit.

        Suvun maista lohkottiin kylä. Hallayhtiö osti isoisiltä ison alan aarnimetsää. Kauppahinta 12.000 markkaa. Hallan herrat, ketkut olivat antaneet papalle vähän konjakkia .
        Kertoneet, että kruunu pistää yli-isoille tiloille hirmuisen pakkoveron. Myy pois nyt kun kultaan sidotuissa markoissa saat kauppahinnan.
        Kun yhtiö harvensi vain kettujen käyskentelemää aarnimetsää, kauppahinta oli jo matsettu ja maapohja jäi yhtiölle. Siellä se on nytkin, Kymi-Kymmene se oli oli yhteen aikaan.

        Niin että ei se se järki, eikä liikemiestaito ole sukumme hattujen alle ole pesää tehnyt. Fiksummat vieneet meitä kuin laskiämpäriä.

      • jakolasku
        capt. cöpenick kirjoitti:

        Tai sitten näin kun "kellot soi". Avokkini täti meni konkurssiin 1950-luvulla, lähes kaikki meni. Eräänä kauniina päivänä tädin luo saapui ostaja joka halusi ostaa tädin 100 ha:n metsän ja kosken Keski-Suomesta. Jostain syystä tätä omaisuutta ei oltu merkitty konkurssiluetteloon eikä täti tiennyt omaisuudestaan mitään. Täti bisnesnaisena möi metsän sekä kosken suht suureen hintaan. Jos tämä ostaja ei olisi ilmaantunut ei tiedä kuinka asia joskus olisi edennyt. Tämä ilmestynyt ostaja ei saanut sataa hehtaaria metsää eikä sitä koskea. Tädin entinen koski on valjastettu ja tätikin uinuu hautuumaalla.

        -että joskus näinkin.

    • vertailuja

      Kulttuurieroistako johtuu, että maamme ruotsienkielisillä rannikkoalueilla ihmiset elävät muun maan väestöä vanhemmiksi. Terveempiäkin keskimääräisesti he ovat.

      Osasyyksi terveempään väestönkuntoon esitetään pienempää alkoholin käyttöä. Tälle osasyylle löytyy perusteita. Itärajamme takana miesten runsas alkoholin käyttö laskee eliniänodotetta jopa 10 vuodella Suomen vastaaviin verrattuina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      222
      14826
    2. Uusnatsien ilkivalta Joensuussa jatkuu.

      Saavat mellastaa persujen suojissa miten haluavat. Särkevät ja tuhoavat toisten omaisuutta, tähän on johtanut persujen m
      Joensuu
      20
      2196
    3. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      38
      1873
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      137
      1242
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      95
      1230
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      25
      1118
    7. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      892
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      76
      793
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      80
      713
    10. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      80
      698
    Aihe