Sonera kauppasi ilmaista puheaikaa niille, jotka vaihtavat yksitaajuusliittymästä kaksitaajuusliittymäksi, joten kävin itsekin vaihtamassa.
Menin liikkeeseen, ostin uuden Nokia 3310:n ja vaihdoin liittymän kaksitaajuusliittymäksi (luulinhan siis saavani samalla ilmaista puheaikaa).
Ensimmäisen laskun tultua järkytyin.. puhelinkulut eivät suinkaan laskeneet, vaan nousivat. Puhelinerittelyn saatuani pystyin toteamaan selvästi että liittymän vaihdon jälkeen minuuttihinta oli yli markan, kun se sitä ennen oli ollut alle markan. Puhelimella oli soitettu ainoastaan Soneran liittymiin ja Sonerahan mainostaa että Sonerasta Soneraan puhelut ovat aina alle markan minuutti.
Soneralta kiellettiin ensin se että laskutus toimisi väärin ja muutaman päivän jahkailun jälkee Sonera totesi että vika on puhelimessa ja he eivät vastaa väärästä laskutuksesta. Puhelimen huolto totesi ettei puhelimessa voi olla tuollaista vikaa, joten Nokiakaan ei ota asiasta mitään vastuuta.
Tilanteen tekee ikäväksi se että tuo puhelin on oleellinen osa perheemme kommunikoinnissa ja jos tuo pitää vaihtaa toiseen operaattoriin, niin samalla joudumme vaihtamaan monta muutakin Soneran puhelinta.. miettikääpä mitä parilla uusioperheellä ja heidän sidosryhmillään on puhelimia. Entä miten tämä vaikuttaa siihen kun töissä joudun miettimään puhelinoperaattoreiden välisiä tarjouksia.
Toivottavasti pienemmät operaattorit saavat jalansijaa puhelinliikenteessä, jotta Soneran ylimalkainen suhtaituminen asiakkaisiin vähenisi ja asiakaspalveluunkin tulisi hieman asiakaspalveluhenkisyyttä.
Saa nähdä kuinka pitkään menee että saan oikaistua virheellisen laskutuksen oikeusteitse, mutta siitä olen varma että Soneran asiakkuus loppuu.. ehkä jopa kokonaan Soneran verkkoon soittaminenkin (töissä voi olla hieman hankalaa, muttei mahdotonta.. onhan yrityksillä lankanumerot) ;)

Vastaukset 6
Vanhimmat
Juupsis, itsekkin tappelin aikani soneran/laskujen kanssa, ja vielä viimeisen laskukin oli 300 mk...ajalta jolloin liittymä oli jo suljettu eikä näinollen sitä ollut edes mahdollista käyttää. Ensin koitettiin syyttää puhelinta ja kaikkea mahdollista, mutta loppujenlopuksi joutuivat myöntämään virheensä kuukausien tappelun jälkeen ja poistivat laskun.
Ei tarvinne mainita että asiakassuhde ei todellakaan jatkunut. Pahoittelua en koskaan kuullut. Vaihda suosiolla Teliaan. Itse olen ainakin ollut todella tyytyväinen.
Vaihtakaa tohon Jippiin siihen monitasoliittymään vai mikä se oli. Se, jossa on 5 liittymää. Puhelinlaskuni ovat huomattavasti pienentyneet. Voin puhua kaksinkertasen määrän Soneran hintoihin verrattuna.
Oon meinaan itekin tapellu Soneran kanssa ja sain hyvityksenä vanhan puh.laskuni eli seuraavaa laskua minun ei tarvinnut maksaa ja silloin suljin liittymäni.
Vertailkaa eri liittymien hintoja, kuukausimaksuja jne. ennen kuin vaihdatte. Vaihdatte sitten kerralla.
Jos oot vaihtanut Soneran liittymän Jippiseen niin etpä ole paljon loppulaskuttajaa vaihtanut. Suurin osa sun puhelu/sms maksuista kilahtaa soneran kassaan johtuen siitä, että Jippii on vaan palveluoperaattori ei verkko-operaattori. Todellisuudessa soitatkin siis Soneran verkossa..... Tylyä, mutta totta. Hinta voi olla halvempi jne. jne. mutta rahat menee samaan paikkaan...... JOten periaatteellinen Sonera-boikotti ei silloin toteudu.
Moi!
Enpä tiiä paljoakaan noista liittymistä mutta onkohan asia juuri noin kuin sanoit??!! mene ja tiedä. Mistähän päin nettiä asiasta saisi selvyyden eli totuuden?? Vinkit ja vihjeet esiin.
Niin ja kaikki mahdolliset nettiliittymät. Mitä niitä ny kaikkia onkaan. Kuka osais luetella??
mä olin soneran kanssa naimisissa 2 kuukautta ostettuani tietokoneen johon kuuluin soneran yhteys.
en silloin vielä tajunnut näiden nettijuttujen peränn oikein mitään.
maksoin vaan kuukausimaksua 99 mk/kk.
siitä eroonpääsy olikin sitten työlästä. monta kertaa sai meilailla sinne niille mulkuille ennenkuin uskoivat
etten halua maksaa tollasesta yhteydestä kun kerta ilmasiakin vaihtoehtoja on.
nyt alla hyrrää surfeu ja hyvin pyyhkii.
Eipä tarvittukaan tuomaria. Väärä laskutus on todettu Soneralla sisäisesti ja Sonera ilmoitti palauttavansa väärin perustein laskutetun määrän :) Asiakaspalvelu saa tosin kuulla asiasta..