Pahoilla mielin olen pannut merkille, että perustamaani Uuteen Kirkkoon ei näytä olevan tulijoita.
Vaikka avajaistarjouskin oli niin vallan mahdottoman mainio.
Sen verran pitäisi nyt ihmisiltä joulumieltä löytyvän, että liittyisi kunnon kirkon kirjoihin ja saisi elämälleen täysin uuden tarkoituksen.
Kuitenkin on selvää, että Joulun jälkeen ihminen kaipaa henkistä tukea ja ohjausta kinkun, laatikoitten ja varsinkin purkkiherneiden tuomaan suureen ahdistukseen.
Kun mahanahkaa kiristää, myös sielu on kovassa puristuksessa.
Ja tämä henkinen pattitilanne ei parane pelkillä pieraisuilla!
Ei!
Siksi minä laupeudessani teitä tänne yritän hädissäni haalia, jotta kaikki saisitte sen sisäisen sielunrauhan ja levollisuuden, mikä on ihmiselle tarkoitettu jo aikojen alusta.
Ainoastaan se saa minut anelemaan teitä kirkkoon tuleviksi.
Tai oikeastaan:
Jos nyt totta puhutaan, niin tässä seurakunnan Cromassa on bensatankki tyhjänä.
Ja kaljatkin vähenevät uhkaavasti.
Tupakasta puhumattakaan.
Mutta ne taas eivät kuulu ollenkaan tähän asiaan!
Siitä nyt ahkerasti kauppaan ja kaljakoppa kainalossa kassan kautta kämpille.
Ja sieltä sitten tänne kirkkoon!
Lurps...lurps...teitä rakastava oma paimenenne Papkantur Takohu...lurps...lurps!

Vastaukset 15
Vanhimmat
HEKOHEKO ; ( ÖÖÖÖ
Meillä on mökillä oma kotikirkkolato.
Parit hallelujat pitää sinne mennessään hivauttaa, ettei se romahda niskaan.
Siellä kun istuu, on rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto.
Tosin siellä ei jaeta ehtoollista, olutta eikä leivänkyrsää.
Hyyssissä ovi avoinna istuissaan saa sitä ihailla sen kauneutta.
KIITOS aloitusestasi, tuli tilauksena.
Palsta on näivettynyt ja hyvät kirjoittajat kadonneet. Vain muutama mummoikäinen, teiniajatuksilla varustettu toidistelee paremmuutta itselleen ja kuoro toistelee samaa.
Suurimmaksi osaksi ihan samaa mieltä.
taaton tassu....ethän vaan ole itse hieman näivettynyt, jopa ruosteessa?..pottuilu on helppoa, ratkaisujen etsiminen vaikeaa..mutta yritä edes; anna tulla jotain hienoa ja parempaa textiä, ettemme joudu kärvistelemään kokoajan, ehkä koko loppuvuoden tässä näivettyneisyyden kuolonkankeassa tilassa...
-aloittajalla ihan kivaa textiä sinänsä, mut ehkä sopisi kuitenkin paremmin huuhaa-palstalle...mut aivan sama...
Jokainen näkee palstan omin silmin, ei tassu ole ainoa, joka näkee hänen laillaan.
Ja taas aloitukseen, huumorihan täällä on kuollut jo kauan sitten.
hymorin kato....onko tuo textisi nyt sitten sitä kadonnutta huumoria?..odotatko muiden tekevän, textaavan sulle sitä huumoria, että viihtyisit?...vai oletko vain yksi valittaja, joka tietää asiat.....
Jatka itseksesi, en harrasta palstanokkapokkaa.
Viestini ydin oli, että jokaisella on yksi ääni, oli se mikä vain.
-tämä selvä...ku pläkki.
Taidat olla Pastori Silli.
Milloin on kuorolaisten koelaulanta, haluan ilmottautua kokeeseen?
Pitäähän uudessa kirkossa olla kuoro.
Onks urkuri jo valittu?
Ei, kun pappi on paitasillaan ja lukkari lusikka.
Huutoäänestykselläkö naispappi valittiin?
Mitäs lurpsutat? Olvihimossasiko?