Laatu

Onkohan Primeran laatu huonontunut, kun tähän uusimpaan on joutunut takuutyönä tekemään monenlaista pientä. Takajarruja on hiottu ja putsattu kirskumisen vuoksi pariinkin otteeseen, kattolistaa vaihdettu, oven kahvoja voideltu ja takaluukun mikrokytkin vaihdettu.

Aiempiin Primeroihin ei juurikaan remonttia tehty. P10 1990 bensapumppu vaihdettiin takuuna, P10 1995 ei mitään korjauksia, P11 2000 moottorin käyntinopudentunnistin vaihdettiin takuuna.

Eli onko siis laatu heikentynyt, vai ovatko kyseessä vaan P12:n ensimmäisten autojen lastentaudit?
61363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kilometrejä 15500km ja vuosimalli 01-2004
eikä ainuttakaan vikaa vielä (kop kop)

Äänestä

Niin, huomaathan itsekin, että uuden Primeran "viat" ovat mitättömiä - verrattuna vaikkapa edellisten Primeroittesi komponenttivaihtoihin. Kaiken lisäksi jarrupalat ja mikrokytkimen tiivistys ovat uudemmissa versioissa jo parannettua mallia. Yleisesti ottaen nykyisissä autoissa tuntuvat etenkin takalevyjarrujen ongelmat olevan yleisiä. Primeran jarrupalamateriaalin "jurskahtelu" kosteana kevyesti jarrutettaessa on ollut niistä ongelmista pienimpiä - monessa muussa merkissä ilmenee mm. jarrujen "kantamista" joka ilmenee kahnaavana äänenä ajettaessa ja jopa jarrujen kuumenemisena. Myös jarruihin herkästi menevät pikkukivet ovat monen automallin ongelmana.

Äänestä

olet tehnyt täsmälleen oikean huomion! siirryttyään englantiin Nissanin laatu on huonontunut luvattoman paljon.

Vaihdoin omani pois melko nopeasti juuri vikojen (sammahtelu, käyntiinlähtö, jarrut, jne...) vuoksi. Nyttemmin alla X-Trail from Japan!

Ei vian vikaa !!! :) Samoin toinen autoni Maxima 2004 ei pienintäkään ongelmaa (Japan).

Äänestä
  • "Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas". Internetin tulo on tuon vanhan sananlaskun tuonut tosi ajankohtaiseksi. Kun yksi - toistan YKSI henkilö on kokenut Primerallaan kovia, hän kirjoittaa siitä kuukausia ja taas kuukausia eri palstoille; olisiko syytä jo pikku hiljaa lopettaa??
    Nyt puhuttiin Primerasta - Primerahan on AINA tullut Sunderlandista, joidenkin alkuvuosien farmarimalleja lukuun ottamatta. Japanilais-Nissanit ovat hyvin tehtyjä, mutta ruostesuojaukseen kannattaa muiden aitojapanilaisten tavoin satsata pian hankinnan jälkeen. Samoin äänieristeet yms. ovat vähäisemmät - Japanihan on luonnonköyhä maa, lähes kaikki raaka-aineet (teräs, kumi- ja muoviainekset, eristeet jne.) on laivattava sinne kaukaa - ja sehän maksaa, joten materiaalien minimointi kukoistaa.

    Äänestä

  • Primula kirjoitti:

    "Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas". Internetin tulo on tuon vanhan sananlaskun tuonut tosi ajankohtaiseksi. Kun yksi - toistan YKSI henkilö on kokenut Primerallaan kovia, hän kirjoittaa siitä kuukausia ja taas kuukausia eri palstoille; olisiko syytä jo pikku hiljaa lopettaa??
    Nyt puhuttiin Primerasta - Primerahan on AINA tullut Sunderlandista, joidenkin alkuvuosien farmarimalleja lukuun ottamatta. Japanilais-Nissanit ovat hyvin tehtyjä, mutta ruostesuojaukseen kannattaa muiden aitojapanilaisten tavoin satsata pian hankinnan jälkeen. Samoin äänieristeet yms. ovat vähäisemmät - Japanihan on luonnonköyhä maa, lähes kaikki raaka-aineet (teräs, kumi- ja muoviainekset, eristeet jne.) on laivattava sinne kaukaa - ja sehän maksaa, joten materiaalien minimointi kukoistaa.

    Kerrankin joku puhuu täällä asiaa. Yksi-kaksi henkilöä voi nostaa täällä hirveän älämölön jos autosta on jotain pientä merkityksetöntä takuun puitteissa korjattu. Jos ongelmat ovat noin pieniä niin sehän merkitsee vain ja ainoastaan sitä, että Primeran (ja Nissanin yleensäkin) laatu on poikkeuksellisen HYVÄ. Ja todellakin, ensimmäisestä mallista lähtien (oliko se vm.90) Primerat on valmistettu Englannissa. Itsellä oli vm. 91 vailla vikoja ja nyt on vm. 03 vailla vikoja. Ja mitä vikaa on Englannissa valmistusmaana, kannattaa muistaa että siellä valmistetaan myös esim. Aston Martinit, Rolls Roycet, Lotukset yms. Onko noiden laadussa vikaa? Toki myönnän että Japanissa valmistettujen laatu on varmasti hiukan parempi mutta mitään suurta eroa siinä ei ole.

    Äänestä

  • Tekna1.8Sd kirjoitti:

    Oletko koskaan joutunut tilanteeseen kun auto sammuu keskelle risteystä tai junaradan ylityskohdalle?

    Tai kun olisi kiire johonkin ja auto ei lähde käyntiin?

    Vähempikin ottaa pannuun kun se jatkuvasti tekee samaa...tottakai viat saadaan ajan kanssa korjattua, mutta 20 kertaa juostuasi korjaamolla alkaa se maistua puulta ja aikahan on nykyään rahaakin. :(

    Mutta jotain hyvääkin, ajelen tällä hetkellä 4-vedolla ja elämä hymyilee. :)

    By the way faija osti näitä ekoja 90-luvun primeroita ja ei mennyt kauaakaan kun takapään jousitus petti pahemman kerran.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

huonontunut? kirjoitti:

Onkohan Primeran laatu huonontunut, kun tähän uusimpaan on joutunut takuutyönä tekemään monenlaista pientä. Takajarruja on hiottu ja putsattu kirskumisen vuoksi pariinkin otteeseen, kattolistaa vaihdettu, oven kahvoja voideltu ja takaluukun mikrokytkin vaihdettu.

Aiempiin Primeroihin ei juurikaan remonttia tehty. P10 1990 bensapumppu vaihdettiin takuuna, P10 1995 ei mitään korjauksia, P11 2000 moottorin käyntinopudentunnistin vaihdettiin takuuna.

Eli onko siis laatu heikentynyt, vai ovatko kyseessä vaan P12:n ensimmäisten autojen lastentaudit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu