Minulla on eräs "ystävä", joka ärsyttää mua aivan mahdottomasti. Viime vuonna se tuli meidän kouluun ja me oltiin samalla kurssilla ainoina meidän luokalta. Joten ystävystyttiin. Oli todella hauskaa ja keksittiin omia juttuja. Vihdoin mulla oli joku kaveri, ettei tarvinut liikata yksin tai joutua kolmanneksi johonkin ryhmään tai istua yksin luokassa. Niinkuin olin tehnyt viimeiset 8.5 vuotta.
Mutta sitten se alkoi mennä vähän oudoksi. Se mun kaveri alkoi kuuntelemaan samaa musiikkia kuin mä. Sen jälkeen sanoin joskus että pidän hiukan vanhemmista (mikä ei enää kyllä pidä paikkansa, oli vain tekosyynä koska mulla oli hiukan vanhempi poikaystävä.) ja sekin sanoi pitävänsä.
Mä otin aina välillä vähän välimatkaa, mutta siitä jos se suuttui kamalasti. No se oli koko ajan ollut semmoinen massateini, kulki muodin mukana, kuunteli NRJ:ltä tulevaa musaa, katsoi "muodikkaita" telkku-ohjelmia ja pukeutui Hennesin vaatteisiin.
Mä taas olen ollut aina oman tien kulkija. Tehnyt asiat eri tavalla ja pelännyt, että olisin niinkuin muut. En tietenkään yritä olla väkisin erilainen =)
Mä vastustan eläinkokeita, kuuntelen vanhaa musiikkia (The Beatles), olen ollut kohta 2 vuotta kasvissyöjä jne jne. No sitten tää mun "kaveri" alkoi pitää samoista asioista kun mä. Se jos mikä ärsytti!!
Ja viime viikolla se päätti ruveta kasvissyöjäksi. Yhdessä päivässä. Osti kirpparilta vaatteet, kuten mä olin tehnyt vikan vuoden. Ei siitä sitten ilmeisesti tullut kasvissyöjä, koska se söi siinä välillä lihaa. Olin ihmeissäni. Sitten kaksi päivää sitten päätti alkaa vegaaniksi ihan kokonaan. Siis mä en ole vegaani, syön kalaa ja kananmunaa ja juon maitoa.
Mutta silti olen hiukan ihmeissäni. Itse mietin vuoden ennen kuin aloitin kasviruokavalion..
Tahtoisin tietää, mitä mun pitäisi teidän mielestänne tehdä? Tämä mun "kaveri" ärsyttää suunnattomasti, enkä jaksaisi enää tällaista tunnetta kuin se yrittäisi väkisin tehdä saman kuin minä!!!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sano sille siitä! Luulis sen sitte tajuuvan.. Jos et kauniisti osaa niin sano suoraan.
Sanoisin kyllä, ja olen vihjaillut, muttei mulla ole sydäntä sanoa toiselle niin rumasti :< Lisäksi se suuttuisi aivan kamalasti..
Kaverisi selvästi ihailee sinua ja tyyliäsi, mikä nyt on sinun kannaltasi huono juttu.
Hän myös tahtoo ottaa isomman askeleen, ja saada sinun ihailusi kun "Hän on valmis menemään niinkin pitkälle kuin vegaaniksi".
En kuitenkaan usko, että tämä kyseinen henkilö pystyy pitäämään vegaanipäätöksensä.
Ota keskustelunaiheeksi aina välillä se, kuinka inhottavaa sinusta on, kuinka ihmiset kopioivat toisten tyyliä, ja sitten vaikka ala piirtelemään käsiisi jotain kiekuroita/ ala käyttää mitä ihmeellisempiä rannekkeita. (Tietenkin vain jos tämä tuntuu sinulta itseltäsi) Jos kaverisi matkii lisää, niin sano suoraan että sinua ärsyttää hänen matkimisensa.
Keino on kanssa, että keksi joku vanha bändi (josta ei tiedetä kauheasti), ja ala kuuntelemaan sitä. Sitten ohimennen mainitse kuinka hyvä se on, ja sitten kaverisi on ihan ulalla.
Jotain tuommoista.