Ujopiimä

Olin lapsenakin jo ujo, mutta en niin pahasti kuin nyt. Lapsena ujostelin lähinnä aikuisia ihmisiä, mutta uskalsin mennä tutustumaan oman ikäisiini lapsiin ja onnistuinkin hankkimaan lähialueelta ihan mukavasti kavereita. Nykyään ujostelen ihan kaikkia, varsinkin naisia ja tyttöjä joita en ujosellut lapsena juuri lainkaan. Sain naisten pahuuden selville vasta vähän vanhempana. Ehkä olin helppo huijattava silloin lapsena ja naiset saivat syötettyä minulle kuvan itsestään ihanina ihmisinä. Onneksi ihminen viisastuu kasvaessaan. Naiset eivät viisastu, mutta eivät he ihmisiä olekaan.

Olin lapsena ujo. Minun oli tosi vaikea tutustua ikäisiini lapsiin ja nuoriin, ujostelin aikuisille puhumista ja esitelmät olivat ihan kauhistus. Vielä opiskeluvuosien alussakin esiintyminen pelotti. Esimerkiksi jos jossain ryhmässä kaikkien piti esittäytyä, niin en kuullut ollenkaan minua edeltävien nimiä, kun jännitin vain koko ajan sitä että kohta joudun itse puhumaan. Seminaareissa ym. jätin puheenvuoron käyttämättä, kun jännitti että kaikki kääntyvät katsomaan minua jos pyydän puheenvuoron.

Jostain itsevarmuus on kuitenkin kehittynyt ja pakkohan sen on ollut kehittyä kun kerran julkisesti puhuminen on jo vuosikausia ollut yksi osa työtäni. Ja siinä ohessa on kadonnut myös muu ujostelu.

Introverttiyteni näkyy siinä, että vaikka olen porukassa sosiaalinen ja avoin niin tarvitsen paljon omaa aikaa ja yksinäisyyttä.

Mä olin tosi ujo. Oikeastaan vasta seiskalla jokin napsahti päässäni, ja käännyin ikään kuin ympäri.

En osaa oikein selittää sitä. Jokin posahti minussa toisten silmille.

(Naurua)

Olin lapsena tosi ujo, oli muutama hyvä ystävä jotka ovat edelleen ystäviäni. Juuri nuo Helkan mainitsemat esitelmät oli ihan kauhistus ja jouduttiin yläasteella laulamaan laulukoe luokan edessä ja se oli ihan tuskaa.

Olen edelleen ujo ja todella huono tutustumaan uusiin ihmisiin. Isot juhlat ovat kammotus! Haedun aina johonkin syrjäpöytään. Jos minulle tullaan puhumaan, saatan yllättää itseni ja puhun sujuvasti ja minusta ei saa ujoa vaikutelmaa. Mutta itse olen maailman huonoin tutustumaan uusiin ihmisiin.

On ollutkin hauska seurata omaa lastaan joka on täysin erilainen kuin minä olin. Lapseni on todella avoin ja nauttii esiintymisestä. Puhua pälpättää ehkä joskus vähän liikaakin :D Toivon vaan että säilyttää tuon asenteen ja on vahvempi ihmisenä kuin minä.

Olin ehkä hieman ujo. Nykyään en sanoisi itseäni ujoksi, koska minulta onnistuu kaikki kaikenlaiset asialliset jutut todella helposti, kuten vaikkapa avun pyytäminen kaupassa (toiselta asiaakkaaltakin).

Olen kuitenkin melkoisen hiljainen ja sosiaaliset tilanteet, joissa pitää tutustua ja joissa ei ole ennalta määrättyä dialogia (Mistä löydän paksuimmat dildot? Kiitos vain!), ovat vaikeita ja ahdistavia. Ei ujouden takia vaan siksi, ettei minulla ole elämästäni oikein kerrottavaa ja mielipiteeni ovat epäsuosittuja. En ole myöskään kovin kiinnostunut tutustumaan ihmisiin.

Se onkin naisiin tutustumisessa kaikista vaikeinta, kun pitäisi tyrkyttää itseään ja olla aktiivinen, mitä en ole koskaan ollut edes parhaiden kavereideni kanssa. Olen ihan paska tyyppi, kun minut joutuu aina pyytämään johonkin ja minä en pyydä koskaan ketään mihinkään. Siksi varmaan olenkin nykyään yksinäinen.

Minulla on sellainen käsitys, että lapsena nimenomaan olin rohkea ja jopa ulospäinsuuntautunut. Muistan selkeästi leikkineeni kavereiden naapureiden lasten kanssa, tai jopa serkun kamunaisten kanssa ilman mitään burgerointia. Vielä niin, että olen itse hakenut uusia kavereita. Murrosiässä kaikki alkoi muuttua. Osa varmaan menee ihan juuri murrosiän piikkiin, mutta harmillisesti en ole koskaan oikein muuttunut takaisin.

Sinänsä arvelen, etten nykyisinkään ole niinkään ujo kuin introvertti. En mielelläni ota oma-aloitteisesti kontaktia vieraisiin, ja rupattelu on vaikeaa. Sekin on enemmän rupattelutaidon puutetta kuin varsinaista ujoutta. Ujoutta vastaan puhuu myös se, että jos minun täytyy puhua jollekin vieraalle, eli minulla on jotain asiaa jollekin, niin en minä ujostele. Rajanveto introverttiyden ja ujouden välillä tietysti voi olla vähän häilyvä, enkä nyt sitten tiedä onko halussani olla tuomatta itseäni julkisesti esille myös ujoutta, ja miten paljon siitä on ujoutta.

Olin ujo introvertti pienenä ja samanlainen olen vieläkin, luonne on vahvasti peritty ominaisuus.

Olin lapsena ujo, mutta sitten lakkasin välittämästä.

Olin niin ujo kuin olla voi kouluiässä.Se ihmispelko ja uusien paikkojen pelko ja perfektionismi alkoi vähän ennen 7 vuotta. Koulussa tuntui, että minun pitää tietää kaikki.
Aivan pienenä en ollut ujo vaan kova juttelemaan, tutkimaan ja selittämään vieraillekin mukaville ihmisille, niin minulle on kerrottu ja vähän muistikuvaakin sellaisesta on itsellänikin.
En tiedä, mitä tapahtui, että muutuin täysin suhtautumisessani vieraisiin ihmisiin. Kotiväkeni seurassa olen aina ollut puhelias, innostaja ja visionääri, jokaista innostamassa johonkin.
Nykyisin ujous ei haittaa uusiin ihmisiin tutustumista. Olen keskimääräistä rohkeampi. Parisuhteen saamistakaan ei ujouteni estä. Se estää, että tutustunut vääränlaisiin miehiin. Tosin en tiedä, onko oikeanlaisia olemassakaan enää, kun molemmilla on takana kokemuksia ja pettymyksiä elämässä ja parisuhteessa. Nämä mun mieheni ovat äkäilleet niitä entisiä juttujaan. Tuoneet ne mukanaan suhteeseemme. Ne pitäisi osata itse käsitellä ja ymmärtää, ettei se uusi ihminen ole syyllinen eikä koston kohde.
Ujous tuntuu kyllä sisälläni, vaikka kykenen juttelemaan, en höpöjä vaan harrastuksista tms. järkevähköstä, joka jaksaa mua kiinnostaa. Kiusoitella tykkään joten huumorintajuton jäykkä suuttuja ei minua kestä.
Vastapainoksi tarvitsen yksinäisiä lepoaikoja, jolloin sulattelen tapahtumia ja ihmisiä.

En minä silleen ollut ujo. Juttelin varmaan kaikkein kanssa menin aina pallopeleihin mukaan ja joskus hypin tyttöjenkanssa naria välitunneilla mutta kun pyydettin mukaan johonkin näytelmään niin minä kieltäydyin. En minä esiintyis muiden edessä lukien vuorosanoja. En minä laula karaokea edes tässä iässä mutta voin mennä naisille juttelee baarissa. Tosin en mene koska naiset on tylyjä.
Monet pakit ja tylytykset naisilta aikuis iässä on saanut minut varovaiseksi.

Ihte olin suht ulospäinsuuntautunut ja rohkea lasena aina tuonne ala-asteen 5:lle luokalle, mikäli muistini ja muiden kertomat pitävät paikkaansa.

Jotain noita aikoja miulla alkoi ilmaantua Touretten syndrooman oireita erilaisuuden takia alkoi koulukiusaus ja totuttelu tuohon Touretten syndtroomaan, mitä ei tuolloin vielä tiedostettu joten käyttäytymiseni lokeroitiin "se nyt on vain paha/huono tapa".
Opettelu elämään tuon Touretten kanssa muokkasi miuu sisäänpäin kääntyneemmäksi ja varautuneemmaksi muita ihmisia kohtaan, ko pekäs miten muut reagoivat käyttäytymiseeni ja ko tälle ei ollut mitään paremppaa selitystä kuin tuo "huono tapa".

Nykyään ko tiedän Tourettesta ja olen hyväksynyt ihteni sellaisena ko olen, niin olen enemmän avoimempi ja rohkeampi keskustelemaan tuntemattomillekin ihmisille. Tosin semmottiis on jäänyt jäänteeksi, että vieläkin olen erittäin tarkka ja itsetietoinen omasta kehostani ja raajojen liikkeistä. Nuorempana opettelin pidättelemään ticsejä niissä sosiaalisissa tilanteissa sen aikaa että pääsi omiin olihin, jossa sittenn voi relata.
Tämän takia vaikutan ns."paskajäykältä" ja jäykkikseltä tutustumis tilanteissa.

Ujo ollut aina. Paheni yläaste-aikoihin. Nyt alkaa olla voitettua kantaa, kun kontaktien ottaminen tuntuu ihan luonnollisilta. Itsetunto on parantunut huimasti. Osaan nykyään pitää puoleni ja puolustan tuttujani jne.

Minä olen ollut ujompi lapsena. Nyt vähemmän ujo, mutta erittäin tarkka olen siitä kenen kanssa voin aloittaa parisuhteen. Mieluummin olen yksin jos sopivaa ei löydy. Tarvitsen työn ohella paljon aikaa olla yksin. Niin mieluusti suhteen toisen osapuolen tulisi olla siinä suhteessa samanlainen.

Olin aina aika ujo, ja ihmisiä välttelevä. Inhoan esintymisiä tai edes olla äänessä isomassa porukassa. Kuitenkin tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa, en vaan ole sellainen joka porukkaan tunkeutuja ja joka asiaa kommentoiva. Avoimesti juttelen ihmisille jos minulle jutellaan. Töissä usein sellaiset tilanteen että mua jännittää ihan hirveästi ja sydän hakkaa, mutta päältä päin ei sitä näe. Olen kuitenkin nyt avoimempi kuin ennen, sain itseluottamusta eron jälkeen, kun oli pakko uskoa itseensä ja omin voimiin, kykyihin. Mitä vähemmän välittää muiden mielipiteistä sitä helpommin on elää oma elämä. En minäkään mieti muita ihmisiä ja heidän tekemisiä sen hetkeä pidempää, miksi minä tuhlan hirveästi voimia miettien mitä muut ajattelee jos ei ne edes ajattele mua ja mun tekemisiä, ei ketään kiinnosta.

Olin joskus niin ujo, että jouduin syömään siihen lääkettä. Tai siis sosiaalisten tilanteiden pelkoon, joka on kai vähän kuin ujouden äärimmäinen muoto. Teini-iässä olin tosi ujo ja epävarma, enkä pystynyt ilman punastumista puhumaan oikein kenellekään. Jännitin silloin tosi paljon. Jouduin myös psykologille, koska olin aina yksin. Nykyään en ole mitenkään ujo, mutta muuten vain hiljainen ja omissa oloissani viihtyvä introvertti.

Iän myötä itsetunto on parantunut huomattavasti, mutta välillä harmittaa kun parhaat nuoruusvuodet menivät hukkaan sosiaalifobian ja jännityksen takia. Muuten olisin varmasti löytänyt jo jonkun mukavan tyttökaverin ja oppinut sitä seurustelua silloin kun sitä kuuluu opetella.

Miehellä ujous on sisäistä rumuutta.

Kyllä. Olen ollut lapsena ujo.

Nykyisin en itseäni ujoksi miellä. Elämänkokemus on tuonut kuitenkin tietyn itsevarmuuden. Introvertti olen edelleenkin. Vaikkeivat ole ehkä ihan sama asia, niin nuo luonteenpiirteet taitavat usein mennä käsi kädessä.

Ja johtuen ehkä siitä aiemmasta ujoudesta ja introverttiydestä, ei ole tullut tarpeeksi kokemusta että olisi kovin täydelliset sosiaaliset taidot. Siksi usein tuntemattomien kanssa keskustelu saattaa tuntua väkinäiseltä ja vaivaannuttavalta jollei heti löydy jotain yhteistä mielenkiinnon kohdetta, josta keskustella.

Samaten isommissa porukoissa olen lähes poikkeuksetta se kuuntelija enkä äänessäolija.

Jos itse joutuisin kasvattamaan poikaa (ei liene enää tästä pelkoa), jonka huomaisin olevan selvästi ujo, niin ryhtyisin siedätyshoidolla sitä vähitellen karaisemaan pojasta pois. Liika ujous on kuitenkin etenkin pojilla/miehillä haitta (ihmissuhteissa vähintään).