verot verot

Fakta on se,että mannet maksavat yhteiskunnalle JÄRJETTÖMIÄ SUMMIA ja palkanmaksajat ovat tämän lystin kustantajia.5000 mannea täydellisesti valtion elätettävinä koko ikänsä syntymästä kuolemaan,tämä maksaa.

Mitä tapahtuu manneille,jos valtaväestö iskisi jarrut pohjaan ja ottaisi mustalaisista mallia,alkaisi valtion elätiksi syntymästä kuolemaan.Valtio nimeltä Suomi lakkaisi olemasta.

Eli maksaako mannet paljon valtiolle?

Turhat höpötykset pois ja faktaa pöytään,että missään päin maailmaa ei enää mustalaisilta vastaava pummi-elämäntapa onnistu kuin Suomessa ja Ruotsissa.Ennenpitkää tämäkin holhous loppuu ja sitten mannea viedään kuin metrin mittaa,kun rahat ei riitä.

Pummi-elämäntapa ei kuulu nyky-yhteiskuntaan missään muodossa.
7574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

..levyä. Toistat jo ittees. Ja muista! Sun elinaikana emme tule kuolemaan sukupuuttoon. Täälläkin (suomessa) olemme olleet rikastuttamassa teikäläisten elämää jo yli 500 vuotta(!) ja tiesitkö että me ollaan niitä jotka on rottien kanssa hengissä ku ydinsota on pyyhkässy ylitse. Te ootte kaikki mennyttä kalua siinä vaiheessa. Tehän alatte tappamaan ittiänne jos tulee esim. puhe pelkästään työajan lyhennyksistä.

EN TIIÄ ITKISKÖ VAI NAURASKO TEIÄN KANSSA. Ihan vaan tiedoksi; me olemme erikoisen sinnikäs selviytyjäkansa, halusitte tai ette. piste.

Äänestä

PUHU VASTA KUN TIIJÄT JOTAIN, EDES JOTAIN ASIASTA, IMBESILLI!

Äänestä

Saanko esitellä teillä yhden kappaleen tietämätöntä ihmislajia ja ei pystyisi edes ymmärtämään muuta kuin kaveripiirin propakantaa

Äänestä
  • minä vuorostaan esittelen yhden kappaleen "ihmislajia" joka ei kestä totuutta lukea soppahuollon ostamalta tietokoneeltaan...menkää töihin,hankkikaa elämä,äläkä ota mallia "herkkuserkun" hommista.

    Äänestä

  • louvo setä kirjoitti:

    minä vuorostaan esittelen yhden kappaleen "ihmislajia" joka ei kestä totuutta lukea soppahuollon ostamalta tietokoneeltaan...menkää töihin,hankkikaa elämä,äläkä ota mallia "herkkuserkun" hommista.

    Voitko olla todella noin tyhmä??

    Äänestä

  • mä vaan kirjoitti:

    Voitko olla todella noin tyhmä??

    Kerro meille,mikä siinä voi olla tyhmää?

    JOKAIKINEN ihminen tietää kuinka valtion kassa pyörii ja tästä kassasta maksetaan suurimman osan Suomen mustalaisten elämä syntymästä kuolemaan.

    Suomi ja Ruotsi ovat toistaiseksi ainoat maat,missä tämä pummina eläminen on mahdollista.

    Mikä tässä on vaikeaa ymmärtää,että JOKAIKISEN RODUN/VÄESTÖN ON TÄNÄ PÄIVÄ KYETTÄVÄ ELÄTTÄMÄÄN ITSENSÄ.

    Mikä on vaikeaa.Valtiolta uppoaa JÄRJETTÖMÄT RAHAT tähän manne-touhuun.

    Tänne annetaan vaan vastinetta tyyliin on tupakkavero ja dieselvero.Ketä vittuja ne kiinnostaa?

    Fakta on se,että hemmit ovat loisia ja elävät valtaväestön siivellä.Jota mikään yhteiskunta ei voi enää sallia.

    Äänestä

  • pahvia housuissa kirjoitti:

    mua ei ainaskaa kenenkää riitelyt kiinnosta ko sais vaa lämmintä konetta nii tää poika nukkuis ja pitkään sikeesti terveisin luhtajussi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mannesaapas kirjoitti:

Fakta on se,että mannet maksavat yhteiskunnalle JÄRJETTÖMIÄ SUMMIA ja palkanmaksajat ovat tämän lystin kustantajia.5000 mannea täydellisesti valtion elätettävinä koko ikänsä syntymästä kuolemaan,tämä maksaa.

Mitä tapahtuu manneille,jos valtaväestö iskisi jarrut pohjaan ja ottaisi mustalaisista mallia,alkaisi valtion elätiksi syntymästä kuolemaan.Valtio nimeltä Suomi lakkaisi olemasta.

Eli maksaako mannet paljon valtiolle?

Turhat höpötykset pois ja faktaa pöytään,että missään päin maailmaa ei enää mustalaisilta vastaava pummi-elämäntapa onnistu kuin Suomessa ja Ruotsissa.Ennenpitkää tämäkin holhous loppuu ja sitten mannea viedään kuin metrin mittaa,kun rahat ei riitä.

Pummi-elämäntapa ei kuulu nyky-yhteiskuntaan missään muodossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu