Olen 17-vuotias lukiolainen, joka asuu yksin. Elämä on aina tuntunut turhalta kilpikonnan maratonilta, jonka vaan toivoisi loppuvan. Olen täysin varma, että minussa on jotakin vikaa. Tarkastettiin veri ja sydän. Ei mitään. Joten, mitä helvettiä pitäisi tehdä? Mitään ei ole oikeasti vikana, mutta silti ei löydä iloa kuin syömisestä (joka myös vituttaa eniten). Aloin kammota aikuisia "terveystätejä", mm. koulupsykologia ja terveydenhoitajaa, joten ei myöskään ketään kelle puhua. Onnittelen kaikkia, jotka ovat päässeet 25-vuoden yläpuolelle.
Kun on masentunut, mutta ei olekaan
tulevatyötön
774
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Aika samat, olen itsekin 17vuotias poika asun omillani ja peruskoulun jälkeistä koulutusta ei ole, enää kuukausi niin saapahan kaljaa ostettua.
Odottelen itsekin seuraavaa syntymäpäivää, joka vasta kesällä on. Pääseepähän syömisestä juomiseen. Nyt on niin hankala sisaruksia pyytää, ei erityisen rakkaita välejä...
tulevatyötön jos koet, että sinussa on jotakin vikaa niin kannattaa kaikki perus terveystestit teettä/vaatia esim keliakia, kilpirauhas yms. jutut. Testeillä voidaan lyötää syitä tai niillä voidaan myös karsia joitakin vaihtoehtoja pois.
Kerrot, että elämä on aina tuntunut turhalta kilpikonnan maratonilta, jonka vaan toivoisi loppuvan. Onko jotakin asiaa tai juttua, joka tuotaa sinulle iloa, edes pieneksi hetkeksi?
Osaat ainakin kirjoittaa hyvn kuvaavasti siitä, mitä koet tällä hetkellä, omia tuntemuksia, tuo "turha kilpikonnan maratoni" on mielestäni loistavasti ilmaisu :) vaikka itse asia ei loistava olekaan.
mono-ohjus
Juuri nuo kilpirauhasen toiminnan häiriöt testattiin, eikä verestä löytynyt mitään epätavallista.
Tietysti on jotakin, joka on mukavaa.. Hyvä ruoka, taide, musiikki, kirjoittaminen, hyvä seura ja matkustelu. Näillä ei vaan 17 lähes kaveriton ja lahjaton tyttö tee mitään.
Epäonnistuminen on hirveintä. Juuri loppunut koeviikko sai minut jälleen tajuamaan kuinka huono ihminen olen.
Lukion koeviikot on raskaita ja itse kun valmistuin en päässyt edes äidinkieltä läpi vaan kompensaatio pisteillä hattu päähän tai kuten kohteliaasti kaverini sanoivat että tuli paskahuussin katolle lunta;D ei kannata ressata kirjoituksia tai muutakaan kun elämä on vielä edessä että itse olen 25 vuotta ja ei kaikki mee vielkään hyvin ja tuntuu välillä että eikö sitä nyt kelpaa mihinkään mutta sekin johtuu vaan suuresta kunnianhimosta että välillä joutuu pettymään...:) et ole huono ihminen että kun lukio on ohi mieti mitä sen jälkeen voisit tehdä ammatti tai jtn muuta, oppisopimus missä opit suoraan työnteolla, lähde matkustamaan tai tee muuten vaan itseltäsi mukavalta tuntuvia asioita! Olet täydellinen juuri sellaisena kuin olet!:)
Jotta elämässä menestyy, tarvitsee olla älykäs tai/ja hyvännäköinen. En omista kumpaakaan ominaisuutta, joten ei oikein mene läpi nuo ''olet täydellinen juuri sellaine kuin olet'' höpötykset.
En tiedä, mitä haluan tulevaisuudelta, koska en ole missään edes kohtalaisen hyvä. Ja, koska lannistun helposti, olen myös laiska. Siispä edelleen sanon, että en voi pärjätä elämässä.
Siis mä sanon et ittees niskasta kiinni ja alat suunnitella päämäärää mihin tähtäät niin sen myös saavuttaa, ei menestyäkseen tarvi olla kaunotar.Pois toi marttyyriasenne! sä pärjäät elämässä jos teet työtä tavotteiden eteen.Epäonnistumisia tulee kaikille mut ei niistä saa lannistua,se opettaa ja vahvistaa.Jos meni penkin alle koeviikko niin so?ei niillä kokeilla ihmisen huonommuutta mitata ne on vaan kokeita.alappa miettiin mitä oikeesti haluisit tehä ja keskityt siihen.