Valmistelut käynnissä, reissu lähestyy...

käyty ja käydään

Nyt on hommattu halvat sankakuulokkeet ja lentokoneadapterit, jotta saadaan muksujen kanssa katsella leffoja ilman korvasärkyä. Finskin koneessa jaetaan nappikuulokkeita ja nehän ei meidän perheen korviin sovellu, joten omilla sangoilla mennään. Antiikkiselta tuntuu myös tuo Finnairin kuulokkeiden tupla-blugi, mutta minkäs teet. Mummille on hommattu matkalaukku ja iselle ostetaan varmaankin sitten vasta jenkkilästä lisälaukku(ja). Aina suht' tyhjillä mennään ja täydellä latingilla tullaan takas, mutta miksipä ei, on se jenkkilä kuitenkin halvempi ja valikoimaltaan parempi.

Pisin yhtäjäksoinen lento lasten kanssa on tähän mennessä ollut 9,5h ja nyt porskutetaan finskillä sitten reilu 11h mennessä! Toivottavasti siellä olisi vähän uudempia leffoja myös eikä aina niitä 2-4v. vanhoja "klassikoita". Virginin lennolla oli aikanaa todella hyvä leffavalikoima ja olivat aivan uunituoreita, osa leffoista ei ollut tullut vielä edes vuokraamoihin.

Puistoliput on edelleen hankkimatta vähän vielä kahden vaiheilla, että minne puistoihin tälle kertaa mennään. Vapauttavampaa olisi päättää vasta paikan päällä eli "go with the flow", mutta ei jaksaisi niissä lippujonoissakaan notkua. Tällä hetkellä varmaa on 1pv Disney Worldissa, 2pv Universal Studioilla ja vielä lisäharkintana 1pv Legolandissa tai 1pv Sea Worldissa...en osaa valita näiden kahden välillä : / Legoland olisi varmaan mukavampi nappuloille (7v. ja 5v.), mutta Sea World taas yleismukavampi kaikille. Kummassakaan ei olla käyty. Myös Cirque du Soleil esitystä harkitaan, kun sinne maksaa jenkkilässä liput n. 30-40% vähemmän kuin täällä (riippuu toki paikoista).

Melko vanhaa reissukaavaa nytkin noudatetaan eli majoitutaan 5 eri kohteessa pitkin Floridaa ja osa kohteista samoja kuin edellisellä reissulla, mutta halutaan nähdä niitä vielä lisää. Auto otettiin Alamolta (taas), koska se on edellisillä reissuilla hyväksi havaittu ja ainakin Orlandossa auton löytäminen oli helppo nakki...tuskin Miamissakaan sen kummempi, kun vaan seuraa opasteita ; )

Vielä pitäisi pari kuukautta jaksaa malttaa, mutta reissua on nyt odotettu jo huhtikuusta asti, kun liput ostettiin, joten eiköhän sitä tässä vielä jakseta. Tämä talven pimeys vaan vie ajatukset Floridaan, palmuihin, aurinkoon, leppoiseen tunnelmaan ja trooppisiin juomiin.

2

335

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yankee doodle

      Jenkit kylla asuu ihan vastakkaisessa ilmansuunnassa. Florida on etelavaltio eika siella tykata jenkittelysta.

    • käyty ja käydään

      Legoland vs. Sea World kuvio selvisi sillä, että sain Legolandiin liput, joilla lapset pääsee aikuisen seurassa ilmaiseksi. SW:sta on muutenkin nyt tullut vähän synkkää juttua sieltä sun täältä, joten jätetään väliin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1501
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1103
    3. 82
      982
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    6. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      760
    7. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      713
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      700
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      681
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      656
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      39
      522
    18. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      513
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      512
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    Aihe