koiratuholainen...

omistan n. 10 kk ikäisen bordereterrierin joka on aivan viime aikoina jäädessään yksin alkanut tehdä tuhojaan kotona. ei mitään erityisen suurta (vielä), mutta ikävää mennä kotiin kun koira on levittänyt sanomalehtisilppua ympäriinsä tai muuta vastaavaa. yksi mattokin on saanut käsittelyn...
koiraa lenkitetään paljon, mielestäni riittävästi(aamulla n 1km lenkki, illalla 2-5km lenkki) ja lisäksi sen kanssa touhutaan pihalla ja sisällä muutakin, esim. namien piilottelua, tottelevaisuuden opettelua ja aktivoinniksi huvitemppuja. lisäksi kaverina kotona on vanhempi koira joka ei tuhoiluun (ilmeisesti) osallistu. vaikea siis keksiä mikä olisi ratkaisu ongelmaan...omistanko siis vain harvinaisen energisen terrierin jonka vauhtivarastoa ei saa millään tyhjennetyksi? koiralle olen kyllä harrastukseksi kaavaillut agilitya jossa voisi energiaa purkaa, mutta seuraava alkeiskurssi täällä alkaa vasta keväämmällä...
mutta onko teillä ehdotuksia miten tuo tuhoaminen voisi loppua?
3190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Moiccan!
Joutuuko sun koiras olemaan kauan yxin kotona?
Olen lukenut "Ystävämme koira" kirjasta että jos
koira joutuu olemaan kauan yxin se rupee tekemään noita tuhoja. Koska sitä pelottaa. Mä nyt en valitettavast muist enempää..=( Ei kai hiattaa????

Äänestä

Meillä kanssa tuossa iässä alkoi tehdä kaikenlaista pientä tuhoa.
Se meni kuitenkin iän myötä ohi. 1,5 vuotiaana ei ainakaan enään tehnyt mitää tuhoja nukkui vain poissa olessani. Toivottavasti näin käy teilläkin. Se kai kuuluu tuohon ikään "koirien murrosikä".

Ootko kokeillut tehdä tuota namien piilottelua ennen yksin jäämistä? Tosin ei kai borderterrierieriä saa kovin helposti väsymään.

Voit tietenkin laittaa ne lehdet niin ettei koira niitä saa ja matot pois lattialta ja luvallista puuhaa tilalle, tosin puruleluista ja muista voi tulla tappelu sen toisen koiran kanssa.

Äänestä

Minulla on ollut Dobermann jolla oli sama ongelma...Ongelma ratkesi käymällä eläinkaupassa ja ostamassa "touhupallo". Semmoinen iso pallo jota koira tyntää ja jossa on reikiä, sinne pilkotaan herkkukarkkia tai jotain muuta hyvää, ei niin lihottavaa ja jätetään koiralle. Kun koira työntää palloa tarpeeksi ja oikein siel tupsahtaa namu joka motivoi koiraa työntämään lisää ja samalla tuohaminen unohtuu. Kannattaa kokeilla. =) Hyvää keskitalvea teille ja älkää unohtako lumileikkejä koirulinne kanssa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anni kirjoitti:

omistan n. 10 kk ikäisen bordereterrierin joka on aivan viime aikoina jäädessään yksin alkanut tehdä tuhojaan kotona. ei mitään erityisen suurta (vielä), mutta ikävää mennä kotiin kun koira on levittänyt sanomalehtisilppua ympäriinsä tai muuta vastaavaa. yksi mattokin on saanut käsittelyn...
koiraa lenkitetään paljon, mielestäni riittävästi(aamulla n 1km lenkki, illalla 2-5km lenkki) ja lisäksi sen kanssa touhutaan pihalla ja sisällä muutakin, esim. namien piilottelua, tottelevaisuuden opettelua ja aktivoinniksi huvitemppuja. lisäksi kaverina kotona on vanhempi koira joka ei tuhoiluun (ilmeisesti) osallistu. vaikea siis keksiä mikä olisi ratkaisu ongelmaan...omistanko siis vain harvinaisen energisen terrierin jonka vauhtivarastoa ei saa millään tyhjennetyksi? koiralle olen kyllä harrastukseksi kaavaillut agilitya jossa voisi energiaa purkaa, mutta seuraava alkeiskurssi täällä alkaa vasta keväämmällä...
mutta onko teillä ehdotuksia miten tuo tuhoaminen voisi loppua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu