Tangoparodiat

Karrelle palanut enk

Martti Innasen poismenon siivittämänä, etsin tietäjää joka osaisi selittää "Elsa, kohtalon lapsi" kappaleen taustaa, mikä tekee siitä parodian?
Näin untuvikkona se kuulostaa täysin samalta, kuin kaikki muutkin tangot Eikan tai vaikka Katri-Helenan laulamana.

Itse Innanen on aikoinaan sanonut näin:
"»Ne (parodiakappaleet) olivat huuhaata, mutta rikokseni ovat vanhentuneet. Sen kuitenkin opin, että tämän umpitollon kansan musiikillista sivistystä ja huumorintajua ei voi aliarvioida koskaan liikaa.»
(Innanen Helsingin Sanomissa maaliskuussa 2011."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Elsa,_kohtalon_lapsi

Mukaan vielä vähän uudempaa parodiaa piirrettyjen muodossa, vääräleuat väittävät Ilen ja Vexin olevan taustapiruina ko. kappaleessa.
https://www.youtube.com/watch?v=T5BT0h3uUXs

6

551

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aikansa musiikkia

      Joo, myönnetään, että vähän vaikeata on ymmärtää tuon Elsa kohtalonlapsen parodiaa, jos ei ole elänyt vielä silloin. Itse nauroin kippurassa, kun ensi kerran sen kuulin. Samoin varmaan puolet koko kansasta.
      Mietin vähän aikaa, mihin nykyajan muusikkoon tai yksittäiseen esitykseen tuota vertaisi, mutta eipä tule mieleen juuri ketään vastaavaa. Huumori tai parodia eivät ylipäänsä oikein istu nykyaikaan ainakaan musiikissa.

    • tangoparodiaa

      Tuo aikakausi oli tangon kulta-aikaa. Tango soi joka puolella ja koko illan tansseissa saattoi joka toinen tanssi olla tangoa. Tangolla myytiin kaikenlaisia asioita.

      Tähän huutoon Innanen vastasi tekemällä tangon, joka kaikessa komeudessaan ampuu ylitse kaikkine kliseineen. Innanen raahasi myös keikoilleen oikean pässin, jota ihmiset tulivat hämmästelemään.

      muistaskseni Innasen levyn nimikin oli yliampuva "rakkauden ja ilon täysivaltainen suurlähettiläs" tai jotain sinne päin.

      Kappaleessa lauletaan kohtalosta, joka on monen tangon juttu. Maalaismaisema menee överiksi, kun "Liina-Polle niityllä heiniä söi". Samoin kappaleen puheosuus ylitulkitaan kokonaan.

      Esteri, tyttö sadepisarain on myös parodiaa samoin kuin Tango Pelargonia. Kumpikin upposi tässä tangohuumassa kansaan kuin veitsi voihin.

      M. A. Numminen taisi tehdä myös discoparodian kappaleesta, Yes sir I can boogie. Hän myönsi silloin, että halusi testata meneekö ysäribuumissamikä tahansa läpi. Ja menihän se.

      • Vanhoja muistellen

        "... samoin kuin Tango Pelargonia. "


        Tästä "Tango pelargonia"- kappaleestahan on hupaisa tarina, sillä sehän nosti sen esittäjän, Kari Kuuvan 1960-luvun puolivälissä valtakunnantasoiseksi julkkikseksi ja tanssilavojen suosituimmaksi esiintyjäksi.

        Hupaisaa tarinassa on se, että nämä kappaleen tehneet nuoret rautalankamusiikkiin omistautuneet juipit halusivat pilailla maakuntien tangoyleisön kustannuksella. Mutta Suomen kansa osoittautui niin suureksi tangomusiikin ystäväksi, että tämä sanoitukseltaan naiivi kappale nousi tekijöiden ällistykseksi suureen suosioon; yleisö ei siis ymmärtänyt sen pilailumerkitystä. No, sitten nämä kappaleen tekijät taas eivät suosioon kohottuaan uskaltaneet paljastaa tekeleensä alkuperäistä vaikutinta...


    • Sano, Kutvonen

      Parodia on vaikea laji, Taitaja Innanen sen oivalsi. Andy Suonsilämä ei ole parodiaa vaan pyrkimystä tekemään hilloa parodialla vuonna 2014-15.

      Jos tässä alan ammattilaiset asialla, niin sääliksi käy.

      • Lapikasta lattiaan:)

        Innasen saunajenkka on mun mielestä paras.


    • pirrepirpana

      Innanen teki myös parodiajenkan Urjalan taikayö. Koska jenkalle sallitaan humoristiset tai muuten reippaat sanoitukset, sen vitsikkyys kyllä ymmärrettiin heti.

      Elsa, kohtalon lapsi -tango oli tosiaan niin ylitunteellinen ja kaikilla kliseillä varustettu, että senkin Suomen kansa osasi ottaa huumorilla.

      Mutta Tango pelargonia tosiaan otettiin ihan vakavasti vastaan ja suurella suosiolla. Kyllä senkin sanat tajuttiin hiukan naurettaviksi, mutta ehkä se, että Kari Kuuva lauloi sen asiaankuuluvan hyvin ilman tahallisia liioiteltuja nyansseja ja muutenkin esityksessä oli kaikki ns. kohdallaan, teki siitä täysin salonkikelpoisen suomalaisen tangon. Ja siinähän on oikeasti kaunis melodia ja säestys ihan komea, niin kuin kuuluikin olla.

      Kari Kuuva on kertonut myöhemmin, että oli ihan ihme, että esim. sellainen käsite kuin "tuonen käki" meni läpi. Vasta paljon myöhemin hän sattumalta oli törmännyt johonkin mytologiaan, missä todella kerrottiin tuonelan käestä. Joten eipä voi kuin todeta, että oikeaan osui siinäkin, minkäs sille mahtoi. Itse olin melkein vielä lapsi, kun tuo pelargonia tuli julkisuuteen, eikä minusta siinä ollut mitään ihmeellistä, päinvastoin siinähän oli kauniit herkät sanat ja tuonen käkikin tuntui ihan normaalilta. Sittemmin tanssilavoilla Tango pelargoniaa oli mahdottoman hyvä tanssia, siinä oli täydellinen suomalaisen tangon poljento ja vauhdikas, kohottava melodia.

      Elsa -tangoa en muista paljon tansseissa soitetun, mutta sen muistan, ettei se tuntunut oikein miltään tanssia, kun ei siinä ollut yhtään romantiikkaa eikä se oikein tuntunut kunnon tangolta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1230
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      82
      1157
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1125
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      965
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      918
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      854
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      74
      739
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      682
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      662
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      547
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      540
    13. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      137
      530
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    15. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      505
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      490
    17. 43
      477
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      42
      468
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      456
    20. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      85
      444
    Aihe