Astran ajovalot

En itse ole opel-asiantuntija ja mieltäni on jo pidemmän aikaa askarruttanut Astran ajovalot. Nimittäin tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus että vasen ajovalo häikäisee vastaantulijoita todella pahasti. Häikäisyä tapahtuu myös taustapeilin kautta jos auto on perässä. Eli onko suuntaus jo tehtaalta väärin vai meneekö polttimo helposti väärin paikalleen. Olisi mukava tietää onko ongelma tiedostettu esimerkiksi Metro-Autossa?
51408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ja eiköhän ne väärin asennetut polttimot oo ihan meidän tee ja itke miesten asentamia

Äänestä
  • Vastaan nyt kerran, vaikka en olekaan enää vastaillut sennjälken kun IP numerot julkaistiin.

    Meillä kaikissa Astroissa oli valot säädetty tehtaalla niin alas ettei varmasti häikäise. Yleensä ne valaisivat tietä korkeintaan 30 metriä.

    Samoin säädettiin huollossa, silloin kun valaisimet vaihdettiin vesivuotojen vuoksi.

    Mielenkiinnolla odotan katsastusta, jos vaikka hylkäisivät OIKEAN (ojan) puoleisen lampun. Sillä se häikäisee aina ja on erikoinen valokuvio.
    Olen kokeillut kaikki 5 ensimmäistä merkkiä kun TM pärjäsi. Tulos kaikilla melkein sama, joten polttimonvaihdolla ei asia parane.

    Ja varsinaiseen asiaan. Kyllä lampun saa yhtä helposti oikein ja väärinpäin, mutta nyt en voi mennä asiaa tarkistaman kun kaikki kuusi Astraa on ajossa. Eli tarkoitan liittyykö se polttimon oikeinpäin asennus siihen PIENEEN BAKELIITTISEEN piikkiin jonka heti huollossa katkaisevat, vahingossa.
    Siitä bakeliittisesta piikistä jää kyllä jälki polttimon kantaan, vaikka se katkeaakin. Sen on myös tarkoitus määrätä oikea asento kun polttimo kierretään kiinni.
    Vasen ja oikea polttimo asettuu ja kuuluu laittaa aivan eri asentoon, Astrassa. Kuinka muissa merkeissä en tiedä.
    Ajovaloja voi itsekin säätää helposti tarvitset vain 6 mm kuusiokoloavaimen. Otat kumitulpan pois niin alla on säätöruuvi, helppo löytää.

    Mutta huoleni on häviämässä, koska enää taas ei tarvitse ostaa Opeleita?? Miksikö??
    Koska Corollat uusiutui, nyt niihin mahtuu. Se on ollutkin ainoa syy Opeleihin.
    Jo edellisessä Corollassa olevan 4A-FE moottori ei tuhudu jakohihnan katketessa, ainoa on tielle jääminen. Minäkin ajoin yli 200 000 km ennenkuin ekan kerran vaihdoin ja silloinkin vain hihnan, en mitään pyöriä, 380 mk huollossa! Pyöräthän varmasti alkaisivat pitää ensiksi ääntä jos lakerit menee, kyllä sen kuulisi.
    Nythän Corollassa on ketju, joka on ollut aina kaikissa laatuautoissa.
    Ja ainahan meidän kaikilla Toyotoilla on ajettu yli 200 000 km ennenkuin vaihdettu. Millään Opelilla ei ole ajettu 150 000 ennen vaihtoa.
    Huoleton huolto on meidän Opeleiden murhe, ainakin näin menestyksen aikana. Tietysti jokainen korjaamo on yksilö mutta sanokaapa huolellinen korjaamo Hämenlinna - Karkkila - Turku - Tampere alueella.
    Siitä suurkiitos. KIITOKSIA.

    Äänestä

  • Tarkka vaik-ei köyhä. kirjoitti:

    Vastaan nyt kerran, vaikka en olekaan enää vastaillut sennjälken kun IP numerot julkaistiin.

    Ei vieläkään ole tullut aamun lehteä joten on aikaa kirjoitella.
    Muita vikoja Astrassa ON PALJON MUTTA EN NIITÄ LUETTELE.
    Vain ko. asiaan suoraan liittyvän vian.
    Ajovalojen/tuulilasin pesulaitteisto vie paljon nestettä.
    Ajovalonpesuri pesee aina lamput kun aloitetaan pestä tuulilasia. Olipa kesä tai valoisa aika ja silloin kun niitä tarvittaisiiin on teho niin heikko ettei kunnon kura lähde.
    Suuri on harmi on että pitkillä matkoilla joutuu lisäämään matkanvarrella nestetä tai vettä. Ulkopuoliset vähän ihmettelee kun juhlavatteilla pitää katsoa "moottorin öljy".

    Samoin tuulilasin suuttimista tule vettä sellaisella paineella että yli puolet lentää heti pois eikä jää tuulilasiin sitä pesemään.
    Lisäksi suuttimet on väärin sijoitettu! Suihku osuu pyyhkijöiden varteen ja niistä tippuu kauan vettä tuulilasille, pitää tehdä myöhemmin lisäpyyhinnöitä.

    Mutta meillähän on molemmat ratkasistu.
    On katkaisija jolla määrätään ajovalojen pesu. Pestäänkö ajovalot silloin kun tuulilasi vai ei.
    On myös tuulilasin pesunesteen paineen alennus ja samassa tuli myös pesunesteen lämmitys. Kyllä pesee paljon paremmin vaikka ei ole kun 20 C asteista nestettä.
    Eikä tarvitse katsoa pellin alle vaikka tankkaamassa käykin, nestettä riittää.

    Toki on muitakin merkkejä joissa ei voi rajoittaa turhaa lampunpesua. Mutta ainakaan minun merkeissäni ei ole kulutus ollut Astran luokkaa eli ei ole matkalla loppuneet!
    Niihinkin olen kyllä asentanut katkaisejan ettei likasta kesällä putipuhdasta, vähän tomuista autoa.

    Eikä vieläkään ole Turun Sanomat eikä hesari tullut, pitäisköhän vaihtaa "merkkejä".

    Äänestä

  • Tarkka vaik-ei köyhä. kirjoitti:

    Vastaan nyt kerran, vaikka en olekaan enää vastaillut sennjälken kun IP numerot julkaistiin.

    Meillä kaikissa Astroissa oli valot säädetty tehtaalla niin alas ettei varmasti häikäise. Yleensä ne valaisivat tietä korkeintaan 30 metriä.

    Samoin säädettiin huollossa, silloin kun valaisimet vaihdettiin vesivuotojen vuoksi.

    Mielenkiinnolla odotan katsastusta, jos vaikka hylkäisivät OIKEAN (ojan) puoleisen lampun. Sillä se häikäisee aina ja on erikoinen valokuvio.
    Olen kokeillut kaikki 5 ensimmäistä merkkiä kun TM pärjäsi. Tulos kaikilla melkein sama, joten polttimonvaihdolla ei asia parane.

    Ja varsinaiseen asiaan. Kyllä lampun saa yhtä helposti oikein ja väärinpäin, mutta nyt en voi mennä asiaa tarkistaman kun kaikki kuusi Astraa on ajossa. Eli tarkoitan liittyykö se polttimon oikeinpäin asennus siihen PIENEEN BAKELIITTISEEN piikkiin jonka heti huollossa katkaisevat, vahingossa.
    Siitä bakeliittisesta piikistä jää kyllä jälki polttimon kantaan, vaikka se katkeaakin. Sen on myös tarkoitus määrätä oikea asento kun polttimo kierretään kiinni.
    Vasen ja oikea polttimo asettuu ja kuuluu laittaa aivan eri asentoon, Astrassa. Kuinka muissa merkeissä en tiedä.
    Ajovaloja voi itsekin säätää helposti tarvitset vain 6 mm kuusiokoloavaimen. Otat kumitulpan pois niin alla on säätöruuvi, helppo löytää.

    Mutta huoleni on häviämässä, koska enää taas ei tarvitse ostaa Opeleita?? Miksikö??
    Koska Corollat uusiutui, nyt niihin mahtuu. Se on ollutkin ainoa syy Opeleihin.
    Jo edellisessä Corollassa olevan 4A-FE moottori ei tuhudu jakohihnan katketessa, ainoa on tielle jääminen. Minäkin ajoin yli 200 000 km ennenkuin ekan kerran vaihdoin ja silloinkin vain hihnan, en mitään pyöriä, 380 mk huollossa! Pyöräthän varmasti alkaisivat pitää ensiksi ääntä jos lakerit menee, kyllä sen kuulisi.
    Nythän Corollassa on ketju, joka on ollut aina kaikissa laatuautoissa.
    Ja ainahan meidän kaikilla Toyotoilla on ajettu yli 200 000 km ennenkuin vaihdettu. Millään Opelilla ei ole ajettu 150 000 ennen vaihtoa.
    Huoleton huolto on meidän Opeleiden murhe, ainakin näin menestyksen aikana. Tietysti jokainen korjaamo on yksilö mutta sanokaapa huolellinen korjaamo Hämenlinna - Karkkila - Turku - Tampere alueella.
    Siitä suurkiitos. KIITOKSIA.

    eli ongelma on todellinen enkä siis itse ole ollut valojen suhteen vainoharhainen. Kiitokset asiallisista vastauksista!

    Valojen säätöön ei mielestäni riitä pelkkä
    korkeuden säätö vaan on säädettävä myös sivusuuntaa ja sen säätöruuvia saa sitten pyörittää tosi paljon ennenkuin säätö tottelee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiinnostunut kirjoitti:

En itse ole opel-asiantuntija ja mieltäni on jo pidemmän aikaa askarruttanut Astran ajovalot. Nimittäin tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus että vasen ajovalo häikäisee vastaantulijoita todella pahasti. Häikäisyä tapahtuu myös taustapeilin kautta jos auto on perässä. Eli onko suuntaus jo tehtaalta väärin vai meneekö polttimo helposti väärin paikalleen. Olisi mukava tietää onko ongelma tiedostettu esimerkiksi Metro-Autossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu