Ilmoituksen isännöitsijälle

osakekaupassa

Asun pienessä taloyhtiössä, jolla on isännöitsijätoimisto hoitamassa isännöinin.

Olen myymässä asuntoa lapselleni ja vaikka noudatamme käyvän hinnan 3/4, en silti haluaisi, että yksityisasioitani setvittäisiin naapuristossa. Isännöitsijän aikasempi toiminta ei ole ollut asiallista näissä asioissa. Muuten en asiasta murehtisikaan.

Pitääkö kauppakirjajäljennös ja kopio suoritetusta varainsiirtoverosta toimittaa aina isännöitsijälle, jotta muutos asukasluetteloon voidaan tehdä? Osakekirjasta ja sen siirtomerkinnästä tietysti myös, mutta siitä ei käy ilmi summat.

6

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin tai näin

      Asunto-osakeyhtiölaissa (2:13.1 §) säädetään näin:

      "13 §

      Omistusoikeuden siirron merkitseminen osakeluetteloon

      Kun osakkeen saaja on ilmoittanut yhtiölle omistusoikeudestaan tai muusta osakeluetteloon merkittyä seikkaa koskevasta muutoksesta, muutos on merkittävä viivytyksettä osakeluetteloon, kun siitä on esitetty luotettava selvitys. Ennen omistusoikeuden siirtymistä koskevaa merkintää on lisäksi esitettävä selvitys varainsiirtoveron suorittamisesta. Merkintä on päivättävä."

      Ja tuo luotettava selvitys saannosta tarkoittaa sitä, että isännöitsijälle on esitettävä saantokirja, joka sinun tapauksessasi on siis kauppakirja. Ja varainsiirtoverokuitistahan pykälässä säädetään nimenomaisesti.

    • jep.

      En näkisi estettä sille, että isännöitsijälle toimitettaisiin kopiot joista summat olisi yliviivattu.

      • niin tai näin

        Totta, ihan hyvä huomio. Eihän se kauppasumma ole omistusoikeuden pätevän siirron kannalta relevantti. Enintään voi kiinnostaa verottajaa, jos on niin pieni, että lahjavero voi tulla kysymykseen. Ja kelpaa kopiokin saantokirjasta ja varainsiirtoveron maksukuitista, kunhan selvitys on laissa vaaditun mukaisesti "luotettava" eli dokarit on todistettu oikeiksi, jos originaaleja ei halua isännöitsijälle näyttää. Ja kopioista voi tosiaan mustata epärelevantit kohdat, kuten juuri kauppahinnan / varainsiirtoveron määrän.


      • Ei noin
        niin tai näin kirjoitti:

        Totta, ihan hyvä huomio. Eihän se kauppasumma ole omistusoikeuden pätevän siirron kannalta relevantti. Enintään voi kiinnostaa verottajaa, jos on niin pieni, että lahjavero voi tulla kysymykseen. Ja kelpaa kopiokin saantokirjasta ja varainsiirtoveron maksukuitista, kunhan selvitys on laissa vaaditun mukaisesti "luotettava" eli dokarit on todistettu oikeiksi, jos originaaleja ei halua isännöitsijälle näyttää. Ja kopioista voi tosiaan mustata epärelevantit kohdat, kuten juuri kauppahinnan / varainsiirtoveron määrän.

        Isännöitsijän tulee toimittaa nämä selvitykset verohallinnolle, joten asiakirjoista ei saa peittää mitään merkintöjä.


      • niin tai näin
        Ei noin kirjoitti:

        Isännöitsijän tulee toimittaa nämä selvitykset verohallinnolle, joten asiakirjoista ei saa peittää mitään merkintöjä.

        Höpsistä. Varainsiirtovero maksetaan suoraan Verohallinnon tilille, joten Verohallinto tasan tarkkaan tietää, onko vero maksettu vai ei. Verohallinnolla ei siis ole mitään intressiä saada maksusta uudelleen tietoa isännöitsijältä jonkun kuittikopion perusteella.

        Syy sille, ettei omistuksen siirtoa merkitä osakeluetteloon ilman varainsiirtoverokuitin esittämistä, on se että myös as.oy on vastuussa veron maksamisesta, jos omistusoikeuden siirto on merkitty osakeluetteloon, vaikka selvitystä veron maksamisesta ei ole esitetty.


    • 19 0 3

      Ha haa, ei isännöitsijä tosiaan ilmoittele mitään verohallinnolle. Yksityisten välisisissä kaupoissa, veronmaksaja ilmoittaa itse ja välittäjän tekemissä kaupoissa välittäjä tekee ilmoituksen verottajalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1390
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1345
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      289
      1235
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1095
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1041
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1028
    7. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1009
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      868
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      17
      833
    Aihe