Kanitus.

Tuli tosta yhdestä aloituksesta mieleen kanitus. Meitsi oli innokas kanikonttorin käyttäjä nuorena. Yleensä siellä oli kamerakalusto, se kun oli aika arvokas, eikä sitä tarvinnut päivittäin. Paljon muuta kaniin kelpaavaa ei tosin kai oikein ollutkaan.

Sellainen neronleimaus tuli -80 luvulla, kanitettiin kaks kirjoituskonetta, kun saatiin ostetuksi tietokone. Se oli hyvä diili, ei niistä romuista ois muuten päässyt eroon, siitä maksettiinkin pikkasen :D

Kerron lyhyesti kaniaiheisen jutun, jonka kuulin taannoin, siis tositarina, viittaan edelliseen kappaleeseeni.

Noh, yks mun kaveri on vähemmän kätevä käsistään. Se oli tossa syksyllä hokannut, että pitäin saunapuita tehdä j moottorisaha ei oikein toimi. Oli kiikuttanut sahan toiselle kaverilleni remonttiin, se kun nyt osaa korjailla koneita. Aluksi ei ollut ollut kiire, sitten kiire oli lisääntynyt. Noh, tyyppi oli ostanut jotain tulppaa jne siihen sahaan ja saanut sen jotenkuten toimimaan.

tota, kundi oli käynyt hakemassa sahansa, unohtanut maksaa tietenkin ja kertonut, että kun oli vanha saha, oli sen sitten vienyt kanikonttoriin, kun ei se ollut kelvannut vaihdossa, kun oli uuden ostanut :DDD

ei olekkaan tullut käytettyä kanikonttoria aikoihin, pitäiskin alkaa tekemään inventaariota tarpeettomasta tavarasta, mitä sinne vois viedä, aloitaisko muijasta....

Onks porukoille yleensä kani tuttu, mun mielestä oikein hyvä pikavippipaikka noin yleisesti ottaen.

=DW=
162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei ole. Kerran kanitettiin käytännön syista puhelinosake, aikoinaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Tuli tosta yhdestä aloituksesta mieleen kanitus. Meitsi oli innokas kanikonttorin käyttäjä nuorena. Yleensä siellä oli kamerakalusto, se kun oli aika arvokas, eikä sitä tarvinnut päivittäin. Paljon muuta kaniin kelpaavaa ei tosin kai oikein ollutkaan.

Sellainen neronleimaus tuli -80 luvulla, kanitettiin kaks kirjoituskonetta, kun saatiin ostetuksi tietokone. Se oli hyvä diili, ei niistä romuista ois muuten päässyt eroon, siitä maksettiinkin pikkasen :D

Kerron lyhyesti kaniaiheisen jutun, jonka kuulin taannoin, siis tositarina, viittaan edelliseen kappaleeseeni.

Noh, yks mun kaveri on vähemmän kätevä käsistään. Se oli tossa syksyllä hokannut, että pitäin saunapuita tehdä j moottorisaha ei oikein toimi. Oli kiikuttanut sahan toiselle kaverilleni remonttiin, se kun nyt osaa korjailla koneita. Aluksi ei ollut ollut kiire, sitten kiire oli lisääntynyt. Noh, tyyppi oli ostanut jotain tulppaa jne siihen sahaan ja saanut sen jotenkuten toimimaan.

tota, kundi oli käynyt hakemassa sahansa, unohtanut maksaa tietenkin ja kertonut, että kun oli vanha saha, oli sen sitten vienyt kanikonttoriin, kun ei se ollut kelvannut vaihdossa, kun oli uuden ostanut :DDD

ei olekkaan tullut käytettyä kanikonttoria aikoihin, pitäiskin alkaa tekemään inventaariota tarpeettomasta tavarasta, mitä sinne vois viedä, aloitaisko muijasta....

Onks porukoille yleensä kani tuttu, mun mielestä oikein hyvä pikavippipaikka noin yleisesti ottaen.

=DW=

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu