magiatar

Hei Magiatar

Elän yksin lasteni kanssa. Suhde, jonka luulin olevan elämäni suhde päättyi alkuvuodesta, mies oli löytänyt toisen! No. emme seurustelleet kuin 1,5 v. mutta kuvittelin miehenkin olevan tosissaan. Eroa seurasi suuri suru. Nyt olen siitä jo jotenkuten selvinnyt, ja elän päivän kerrallaan uskoen parampaan. Toki ilonauiheitakin tässä ajassani on ollut, mutta minua kaivelee kuitenkin, miksi hän halusi minusta eroa? Tällä uudella ystävällä ei ole lapsia, sekö oli tärkeä pointti hänelle?
JOtenkin lulin että hän minusta kuitenkin pitää, viimekesäiset keskustelumme antoivat viitteitä sinnepäin. Mutta hän ei vastaa tekstiviesteihini enään. (tosin en niitä useasti lähetä. Jonkun pikkuviestin keeran kuussa) Olen 40-v ja tämä oli jo 3. kariutunut ihmissuhde. Eikö minusta ole kenenkään kanssa olemaan, ja miksi ihmeessä en ole sitä oikeaa tavannut. Työ ja lapset ovat minulle tärkeitä, mutta se turvalloinen kainalo puuttuu...

Kiitos sinulle Magiatar.
Tätä asiaa olen muuten kysellyt 0700-ennustajilta, ja heidän mukaansa mies on minuun rakastunut, ja tulemme vielä joskus olemaan yhdessä, mutta alka usko loppumaan. Ja oikeastaan halukin. Lähinnä olen nyt katkera/vihainen miehelle.
2118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sinulle nostan kortin,joka kertoo tästä tilanteestasi,jossa ollut petollista toimintaa ja tuonut tullessaan ahdistusta,stressiä ja pettymystä.Sinulla on ollutkin todella syvä murhe tästä miehestä,mutta nyt olet alkanut toipumaan menneistä ja toivo paremmasta on alkanut viriämään.
Olet hyväksynyt totuuden sellaisena kun se on,etkä anna sen enään lamaannuttaa sinua.
En nyt tarkoin osaa vastata,mikä johti eroon,mutta vastuun pakoilua kuin uskottomuutta on molemmissa korteissa aika selkeästi,joten voisiko olla,että hän koki lapsesi liian vastuullisena asiana?
Vaikka tässä nousee kortti,joka kertoo sovinnon olevan mahdollinen,mutta seuraava kortti varoittaa sydämen särkymisestä ja siitä,että olisi melkeinpä pakko riuhtaista itsensä irti tästä miehestä,sillä kortti kertoo petollisesta ja piittaamattomasta tavasta suhtautua toisille aiheutettuihin kärsimyksiin.
Tästä kortista löytyy niin viha kuin katkeruus,joita tunnet tällä hetkellä,mutta voit kääntää ne paremmiksi irroittamalla mielesi kokonaan tästä miehestä.Se ei tule olemaan helppoa,mutta niin kauan kuin sinulla on tämä mies mielessäsi,sulkeudut ja huomaamattasi estät itseäsi huomaamasta ketään,jonka kanssa voisit kokea täysipainoisen suhteen.
aseta asiat tärkeysjärjestykseen,aloita siitä,että sinä olet ensimmäinen,sillä sinun hyvinvoinnistasi riippuu kuinka jaksat työssä ja kotona.
Kohtaa asiat suoraan ja sano itsellesi,että joskus elämä on tuskaakin,mutta lopulta se kääntyy iloksi ja rakkaudeksi sinunkin kohdallasi.
Älä anna tämän kokemuksen kovettaa sydäntäsi vaan ole avoin ja haavoittuvainen,uskalla rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Turvallinen kainalo tupsahtaa sinullekin,kunhan olet siihen valmis.

Tämän sain sinulle.
Halauksin
Magia

Äänestä
  • Kiitos Magiatar.
    Toivottavasti luet vielä tämän ja vastaanotat vilpittömän kiitokseni vastauksestasi.
    Kyllä tämä elämä kouluttaa, mutta miksi kummassa joitakin niin kohtuuttomasti, kun taas toiset selviävät paljon vähemmällä.
    olenkohan oikein ilkeä ja paha kun toivon että tämä ex-kumppanini ei tulisi tyytyväiseksi nykyisessäkään suhteessaan...

    Onnellista joulun odotusta Magiatattarelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


olisi helpompaa kun tietäis... kirjoitti:

Hei Magiatar

Elän yksin lasteni kanssa. Suhde, jonka luulin olevan elämäni suhde päättyi alkuvuodesta, mies oli löytänyt toisen! No. emme seurustelleet kuin 1,5 v. mutta kuvittelin miehenkin olevan tosissaan. Eroa seurasi suuri suru. Nyt olen siitä jo jotenkuten selvinnyt, ja elän päivän kerrallaan uskoen parampaan. Toki ilonauiheitakin tässä ajassani on ollut, mutta minua kaivelee kuitenkin, miksi hän halusi minusta eroa? Tällä uudella ystävällä ei ole lapsia, sekö oli tärkeä pointti hänelle?
JOtenkin lulin että hän minusta kuitenkin pitää, viimekesäiset keskustelumme antoivat viitteitä sinnepäin. Mutta hän ei vastaa tekstiviesteihini enään. (tosin en niitä useasti lähetä. Jonkun pikkuviestin keeran kuussa) Olen 40-v ja tämä oli jo 3. kariutunut ihmissuhde. Eikö minusta ole kenenkään kanssa olemaan, ja miksi ihmeessä en ole sitä oikeaa tavannut. Työ ja lapset ovat minulle tärkeitä, mutta se turvalloinen kainalo puuttuu...

Kiitos sinulle Magiatar.
Tätä asiaa olen muuten kysellyt 0700-ennustajilta, ja heidän mukaansa mies on minuun rakastunut, ja tulemme vielä joskus olemaan yhdessä, mutta alka usko loppumaan. Ja oikeastaan halukin. Lähinnä olen nyt katkera/vihainen miehelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu