JAO:n henkilöstöpolitiikka

pelokas opettaja

Olen toiminut JAO:lla tuntikouluttajana ja koen suureksi vääryydeksi toiminnan, jota siellä harrastetaan.

Olen seurannut sivusta kuinka tiettyjä opettajia on painettu ja painostettu pois.

Osa on lähtenyt Jyväskylän Ammattikorkeakoululle opettajiksi, osa muihin Jyväskylän oppilaitoksiin.

Huolestuttavaa on mielestäni se, ettei kukaan ylintäjohtoa myöten puutu tähän epäasialliseen toimintaa vaikka ovat tietoisia siitä.

He siis hyväksyvät ihmisten epätasapuolisen kohtelun ja kiusaamisen. Vai mikä tulkinta puuttumattomuudesta pitäisi tehdä?

Opettajia on uhkailtu ja kerran kuulin oven läpi, kun neuvotteluhuoneessa oli kokous, jossa johtaja huusi, että hän vetää turpaan sitä, joka on tällaisen lapun kirjoittanut.
Aika kovaa tekstiä? Minua ainakin ahdistaa tuollainen uhkailu.

Monia kouluttajia on uhkailtu potkuilla, jos ei tee niin kuin sanotaan.

Työsopimukset eivät jatku, jos puuttuu epäkohtiin tai vastustaa johtoa.

Monia päälliköitä on uhkailtu ja tehty tiettäväksi, että jos he eivät ole johtajien kanssa samaa mieltä, heidät tullaan poistamaan tehtävistään.

Käsittääkseni vuonna 2012, joku miesjohtaja läpytteli naiskolleegaa ja asia painettiin villaiselle. Tämän kaltaista toimintaa ei pitäisi tapahtua kaupungin omistamissa oppilaitoksissa.

Tälläkin hetkellä käynnissä on aikakin kolme ajojahtia, joiden tarkoitus on saada ei sopivat henkilöt pois, jotta johdolle mieluisat henkilöt saisivat töitä.

Eikö nykyään enää ole oikeutta maailmassa?
Miksi kaupunki omistajana sallii tällaisen toiminnan?

Eikö demaritkaan puolusta enee ihmisten oikeuksia?

Tilanne kuitenkin on tiedossa kaikissa puolueissa ja hallinnon tasoissa.

166

5943

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yääääääh

      *itkuparq*

      • SALAKUUNTELUA

        Ei korva ovessa ole oikeakeino saada tietoa . Ja vielä kehtaa täällä tuoda esille huhuja , omia luulemuksia . " mutu" tuntumia . Hyi hYI


    • Näillämennään

      Koulutus, joka tasollaan, on kurjistettu toivottomuuden tuolle puolelle ja sen hallinta alkaa olla sellainen pommi, että päättäjät ovat suosiolla jättäneet oppilaitokset (koulutuskuhtayhtymät) selviämään omillaan. Paukahtaa sormille ja vie kädet kyynärpäitä myöten jos siihen puuttuu.

      Hometalot ovat pientä tämän henkisen sädesienipesiytymän rinnalla.

      Tsemppiä vaan nuorisolle...

    • eksope

      laitajuttuvinkki keskariin, jos asialle saisi paremmin julkisuutta.

    • stubisekoilua

      Haluamme työpaikkoja. Onko tässä jotain outoa.
      Työtä, ei enään turhaa koulutusta.

    • Kleptokalma

      Asiahan ei oikeastaan minulle kuulu, mutta huomautan vaan, että tällaisissa tapauksissa maksajien (siis kuntayhtymän) pitäisi tutkia asiat ja ryhtyä toimenpiteisiin. Huono ilmapiiri heikentää opetusta, koska voimat kuluvat rähjäämiseen ja rähjääjien pelkäämieen.

      Tietysti näin suuressa oppilaitoksessa saattaa olla opettajia, jotka eivät ole tehtäviensä tasalla, mutta heidän tapauksessaan pitäisi ensin yrittää henkilökohtaisia keskusteluja tai siirtoa sopivampaan tehtävään. Mutta tämän pitäisi olla avointa eikä selän takana tapahtuvaa painostusta.

      Jos tilannetta ei saada oikenemaan, niin se osoittaa, että johtoportaassakin on henkilöitä, jotka eivät ole sopivia vaativaan asemaansa.

    • otsokontio

      Helpoimmalla pääsee, kun vaihtaa työpaikkaa tuollaisessa tilanteessa. Tosin ainakin ammattikorkeakoululla voi tulla karhu vastaan, kun lähti sutta pakoon. Kaupunki ei puutu asioihin, joita se pitää tytäryhtiöittensä sisäisinä. Oikeassa yrityksessä tällaiseen ei olisi varaa, koska huono johtaminen näkyy tuloksessa.

    • Poliisillekko?

      NO eihän tuo sitten ole mikään ihme, kun kaupungilla menee huonosti taloudellisesti. Kukaan yritys ei halua tällaiseen kaupunkiin, missä tärkeintä on ihmisten kiusaus.
      Johtajienkin pitäisi osata ottaa asiat asioina, eikä pyrkiä kiusaamaan ja vaikeuttamaan alaisten työntekoa.
      Poliittiset päättäjät ovat aika lapsia, kun eivät uskalla ohjata tytäryhtiöiden asioita vaikka heillä siihen on mahdollisuus.
      TÄSTÄ VOI TEHDÄ SEN JOHTOPÄÄTÖKSEN, ETTÄ JKL PITÄÄ TYÖPAIKKAKIUSAAMISTA HYVÄKSYTTÄVÄNÄ JOPA TOIVOTTAVANA ASIANA.

      • kiusanhenki rules

        Hyvä juttu. Minä ainakin kiusaan työkavereita sen minkä kerkiän. Mietin joka viikko, kenelle voisi eniten tehdä kiusaa.
        Arvostelen kiusattavan tekemisiä julkisesti ja hänen selkänsä takana. Käännän hänen työkaverinsa hänta vastaan jne. Olen vienyt kirjeitä ja piilottanut tavaroita sekä mm. heittänyt roskiin papereita.
        Hauskaa, kun jotakuta syytetään ja rangaistaan eivätkä edes tiedä miksi. HAHAH
        Kiusaaminen on hauskaa.


      • lammaslaumaa!
        kiusanhenki rules kirjoitti:

        Hyvä juttu. Minä ainakin kiusaan työkavereita sen minkä kerkiän. Mietin joka viikko, kenelle voisi eniten tehdä kiusaa.
        Arvostelen kiusattavan tekemisiä julkisesti ja hänen selkänsä takana. Käännän hänen työkaverinsa hänta vastaan jne. Olen vienyt kirjeitä ja piilottanut tavaroita sekä mm. heittänyt roskiin papereita.
        Hauskaa, kun jotakuta syytetään ja rangaistaan eivätkä edes tiedä miksi. HAHAH
        Kiusaaminen on hauskaa.

        Eikös luottamusmies ole tällaisien epäkohtien esilletuoja?
        Henkilöstöpäällikkö tämän jälkeen nostaa ´kissan pöydälle`.
        Vai ollaanko jo menty niin lammas-asteelle työyhteisöissä että ammattiliitot eivät vaivaudu puuttumaan työilmapiirin epäkohtiin?


      • kuusitoista
        lammaslaumaa! kirjoitti:

        Eikös luottamusmies ole tällaisien epäkohtien esilletuoja?
        Henkilöstöpäällikkö tämän jälkeen nostaa ´kissan pöydälle`.
        Vai ollaanko jo menty niin lammas-asteelle työyhteisöissä että ammattiliitot eivät vaivaudu puuttumaan työilmapiirin epäkohtiin?

        Ei oikein näytä luottamusmiesasialta, vaan ennemmkin työsuojeluasialta.


      • Hard Workin Man
        kuusitoista kirjoitti:

        Ei oikein näytä luottamusmiesasialta, vaan ennemmkin työsuojeluasialta.

        Pääasia että kerrot nyt jollekin noista häiritsevistä asioista ja saat asiaa eteenpäin.
        Jos tuo naiskollegan läpyttely on tapahtunut vuonna 2012 ei se sitä tekoa lievennä vaikka aikaa onkin kulunut.

        Rohkeasti vaan hoitamaan oikeuksiaan,-- yksin tai yhdessä. Aivan liikaa arkuutta on ilmassa taistelemaan oikeuksiensa puolesta. Jopa pelkuruutta esiintyy näitä johtaja narsisteja kohtaan tämän päivän työilmapiirissä.
        Ihmiset eivät uskalla työpaikan menettämisen pelossa tuoda törkeitä epäkohtia esiin ja julkisuuteen... Mutta lopulta...

        Tulee lähtöpassit esimiehelle kun tulee totuus julki. Loppuu sitä kautta muidenkin osakseen saama epäasiallinen käytös.


      • luottamusmiehen lupa
        lammaslaumaa! kirjoitti:

        Eikös luottamusmies ole tällaisien epäkohtien esilletuoja?
        Henkilöstöpäällikkö tämän jälkeen nostaa ´kissan pöydälle`.
        Vai ollaanko jo menty niin lammas-asteelle työyhteisöissä että ammattiliitot eivät vaivaudu puuttumaan työilmapiirin epäkohtiin?

        No kun kyseessä on JAO niin luottamusmiehet ovat johdon suosiossa eivätkä he halua puuttua tullaiseen asiaan. Olen jopa kuullut huhua, että luottamushenkilöt ovat itse aktiivisesti osallistuneet työntekijöiden poissaamiseksi.
        En laskisi paljoakaan luottamusmiesten varaan. Tuskin haluavat millään tavalla vaarantaa kaveruutta johtajien kanssa.


      • Oikeutta!
        luottamusmiehen lupa kirjoitti:

        No kun kyseessä on JAO niin luottamusmiehet ovat johdon suosiossa eivätkä he halua puuttua tullaiseen asiaan. Olen jopa kuullut huhua, että luottamushenkilöt ovat itse aktiivisesti osallistuneet työntekijöiden poissaamiseksi.
        En laskisi paljoakaan luottamusmiesten varaan. Tuskin haluavat millään tavalla vaarantaa kaveruutta johtajien kanssa.

        PÄÄluottamusmiehelle sitten !
        Ammattiliitto pehmennyt vai?


      • rääkimine

        Ei ole poikkeuksellista menoa, sama homma on yliopistollakin....


    • Jo vanha ope

      höpö höpö, itsekkin JAO:lla töissä ei pidä paikkaansa.

      • Jo vanha ope

        ja sitä paitsi JKL:n kaupunki ei omista JAO 100%


      • ....................
        Jo vanha ope kirjoitti:

        ja sitä paitsi JKL:n kaupunki ei omista JAO 100%

        Koulutuskuntayhtymä on omistaja.


      • Löylykauhaahöpöosastolle

        "Höpöhöpö" sanoo yleensä sellainen p_ _o, jolla on jotakin puolusteltavaa ja heikot p_ _ _ n taidot. Hyvä p_ _ o osaa keskustella.


      • POMOTTAJAPAMPUTTAJA

        POMO;POMO;POMO;POMO;POMO;POMO;POMO;POMO;POMO


    • Tuottavuus ja koti

      Mitkä ovat ihmisoikeudet Suomessa?
      Kuka huolehtii kuntalaisista jos ei kaupunki.
      Kyllä virkamiesten kaupungissa ja kaupungin hallituksen sekä valtuuston pitäisi kontrolloida tarkasti kaupungin omistamien yhtiöiden tekemisiä.
      ELI valvontaa ei tarvita kun kaupunki omistajana? Onko tämä se suuntaus?

    • sanompahan vuon

      kuinkahan monta työtötä nuorta tuolta koulusta valmisuu vuosittain?

    • kärsimys ei elätä

      Kyllä noista sioista pitää tehdä työsuijeupiiriin ilmoitus ja sisäinen tarkastus.Ei voi noin ihmisiä ja kollegoita kohdella.Miehistä johtamallia että naisiopettajia uhkaillaan ja tulllaan iholle ärisemään.Johto ei voi olla noin tietämätöntä..Herra se on herrallakin..

    • make777711

      Juupa juu, pikkupomot AO:lla on miehiä, mutta isot pomot on naisia, varmaan ne nilkit lipoo ylempiään niin että asioihin ei puututa

      • Merimiesnaurua

        Ja sekös väliinputoahia kismittää


    • Naisvaltainenala

      Pahimmat työpaikkakiusaajat JAO:lla on naisia :(

    • meopet

      JAO henkilöstöpolitiikka on täysin ala-arvoista. Jos yhtään kritisoi kuntayhtymän johtoa niin saa lähteä. Aikuisopiston johtoaikin vaidettiin kun kun erehtyivät pitämään aikuisopiston puolia. Nyt joojoomiehet tilalla. Kuntayhtymä on oikea mätäpaise.

    • gro78p76jtkjtli8

      Kyllä JAO:lla on sata kertaa laadukkaampaa koulutusta kuin esim. mettäkyläläisten POKE:lla. Viimeksi mainittu pitäis lakkauttaa ja valtion varat käyttää johki muuhun järkevämpään. Eikait kukaan tyhmeliinikään hae sieltä enää ittelleen päivähoitopaikkaa 3 vuodeksi?

    • Virka.auki

      Laittakaa paikka auki, kyllä kelpoisia ja hyviä Suomen maasta löytyy! Johtamisessa uudet tuulet puhaltavat :)

    • nähtyonjamonrakertaa

      Kuntayhtymässä on oikea natsinaisjohtajien mafia joka vallanhimoissaan tuhoaa muut kuntayhtymän oppilaitokset eli jämsän, lukion ja aikuisopiston. Kyllä on Kososta ja Salmista ikävä 😢 Paksupoika ja aikanaan koulukiusattu Vesa on vaan kumileimasin tälle toiminnalle, kiva että pullamössö maistuu niin ei tarvii ressata 😊

    • paassi

      Itsekin olin jaolla töissä n. 10 vuotta. Työyhteisö oli jotenkin kummallinen: kiusaamista, nokittelua, mustamaalaamista, takanapuhumista ja kakaramaista kantelua pidettiin melkein hyveenä. Se oli osana perinteistä ja yksinkertaista hajoita ja hallitse johtamista. Saarikoskesta odotettiin messiasta joka muuttaa toimintatavan, eipähän muuttanut. Tilanne vaan paheni tahdottoman johtajan myötä ja tämä oli suuri pettymys henkilöstölle. Edes Kosonen lähtö ei tilannetta kirkastanut. Siellä mennnään todella tummissa vesissä. Säästöt ja niitä seuranneet henkilöstötoimet ovat vain jäävuoren huippu. Nyt tarvittaisiin johtajajalta oikeudenmukaista ja tervehenkistä johtamista eikä pelkästään perässä kulkemista. Rupea Vesa jo oikeasti töihin - johtamista et voi ulkoistaa. Sinulla on kaikki pelinappulat omissa käsissäsi jaon pelastamiseksi. Muutoin jao hajotetaan...

      • Entinenevp

        Joskus vaan lähtee kuin hauki kaislikosta. Saarikoski ja Jkkyn hallitus tekivät v. 2015 joulukuussa sen, mitä pitikin.


      • Narsistista_touhua

        Pokella se vasta työyhteisö on-voi prkl! Siellä kateus on aina mennyt sairauden puolelle. Kiusaamista, takana päin toisesta ihmisestä paskan puhumista, paikkaansa pitäämättömien valheiden löpisemistä toisista työntekijöistä ja alaisista. En tiedä jontuneeko kaikki epäasiallinen siitä, että johtohenkilöissä on lessu.


      • hahahHahah
        Entinenevp kirjoitti:

        Joskus vaan lähtee kuin hauki kaislikosta. Saarikoski ja Jkkyn hallitus tekivät v. 2015 joulukuussa sen, mitä pitikin.

        Lähti kun langeeni rannasta 😄


      • moosesjahumppatukka
        Entinenevp kirjoitti:

        Joskus vaan lähtee kuin hauki kaislikosta. Saarikoski ja Jkkyn hallitus tekivät v. 2015 joulukuussa sen, mitä pitikin.

        Eihän joulukuussa 2015 tehneet muuta kuin lihoivat lisää


    • Etä-Ammatitonopisto

      Jaosta saa luokatonta opetusta. Onneksi tunteja ei ole montaa viikon aikana.

    • Jormanoma

      Oli se hyvä että tehtävään epäpätevä Marko Saaranen sai potkut aikuisopiston rehtorin tehtävästä. Ei siitä mitään tullut ja oisko oikeen lainkaan mukaan menny?

      • veli.palvelee.veljeä

        Eikait Saarasella tainnut olla kovin kaksista koulutustakaan rehtoriksi? Kuinka sellaisia valitaan rehtoreiksi? Suhteillako? En tiedä, mutta veikkaisin että hän oli puupuolen artesaani koulutukseltaan. Vastanneeko jotain entisajan teknikon koulutusta, näin luulisin. Voisin kuvitella, että ei noin kehnolla koulutuksella pysty rehtorin hommia asianmukaisesti hoitelemaan.
        Naapuri kuntayhtymän omistamalla Pokellakin on koulutusjohtajana olevalla Pönkällä ilmeisesti teknikon koulutus. Joskus näihin akateemista koulutusta vaativiin tehtäviin on valittu melko köykäisen koulutuksen omaavia henkilöitä. Koulutusten taso nousee jossain vaiheessa kun tällaiset kouluttamattomat henkilöt eläköityvät. Näitä osaamattomia saamme katsella vielä vuosia-harmi!:( Joku tiesi kertoa, että Pönkä valittiin tehtävään siksi, että hän on lestadiolaisten puhuja ja aikoinaan poken johtajana ollut Määttä oli myös saman uskontokunnan puhujia


      • mage69

        Se taisi olla joulukuussa 2015 kun viimeksi Jyväskylän koulutuskuntayhtymästä rehtori irtisanottiin. Siis aikuisopistolta. Turha levittää valeita ja väittää että aikuisopistolta olisi nyt irtisanottu rehtori. Vaikka sellaisia toiveunia näkisikin. Joulukuun 2015 päätös oli ryhdikäs liike.


      • mage69
        mage69 kirjoitti:

        Se taisi olla joulukuussa 2015 kun viimeksi Jyväskylän koulutuskuntayhtymästä rehtori irtisanottiin. Siis aikuisopistolta. Turha levittää valeita ja väittää että aikuisopistolta olisi nyt irtisanottu rehtori. Vaikka sellaisia toiveunia näkisikin. Joulukuun 2015 päätös oli ryhdikäs liike.

        Ei kun sorry se olikin 2016 kun se Saaranen aikuisopistolta lähti ja ei sitä irtisanottukaan, mutta se "alennettiin" riviukoksi, mutta ihan ryhdikäs päätös kuitenkin :)


      • mr.sinatra
        mage69 kirjoitti:

        Ei kun sorry se olikin 2016 kun se Saaranen aikuisopistolta lähti ja ei sitä irtisanottukaan, mutta se "alennettiin" riviukoksi, mutta ihan ryhdikäs päätös kuitenkin :)

        Sotkethohan ny asioita?? Kuntayhtymän hallituksen pöytäkirjoista ilmenee ihan muuta, jao.fi osoitteesta. Siellä se koko tarina on, kai se paikkansa pitää? Joku irtisanottiin joulukuussa 2015 avaimet käteen ratkaisulla. It was’t jao way, so it was highway :D


      • Anonyymi
        mr.sinatra kirjoitti:

        Sotkethohan ny asioita?? Kuntayhtymän hallituksen pöytäkirjoista ilmenee ihan muuta, jao.fi osoitteesta. Siellä se koko tarina on, kai se paikkansa pitää? Joku irtisanottiin joulukuussa 2015 avaimet käteen ratkaisulla. It was’t jao way, so it was highway :D

        Röhröh, täällä gradiassa olen edelleen nimimerkillä kaljupossu :) pöytäkirjat on syöty mutta odotan sinua iso köriläs


    • PitkänLinjanAOlainen

      Nyt meni edelliseltä nimimerkiltä ja ip osoitteelta pahasti väärän tiedon levittämisen puolelle. Fakta on se, että aikuisopistolta on rehtori erotettu viimeksi 90-luvulla ja hänkin palasi takaisin rehtorin virkaan kun kuntahyytymä hävisi prosessin oikeudessa. Tämän jälkeen 2 reksiä hoiti hommaa ja jäi eläkkeelle. Sen jälkeen yksi reksi sanoi itsensä irti maaliskuussa 2016 ja tämä Saaranen tuurasi sitä vt.reksinä siihen saakka kunnes aikuisopiston reksin virka lakkautettiin ja yhdistettiin ammattiopiston reksin tehtävien yhteyteen. Saaranen putosi siinä vaiheessa kuin eno veneestä kun oli epäpätevä rehtorin virkaan. Nyt kuntayhtymä lakkauttaa 15 pikkunilkin paikkaa ja se on ryhdikäs liike, se ois pitäny tehdä jo ajat sitten 😊

      • jaollinen

        Viimeks kun kattelin kuntayhtymän hallituksen pöytäkirjoja, jotka on julkisia asiakirjoja ja löytyvät jaon sivuilta, sain aivan eri käsityksen asioiden kulusta mitä tulee joulukuun 2015 tapahtumiin. Onko ne sitte valetta ne pöytäkirjat? Näin sitä hyväuskoinen luulee mitä vaan...


      • jotainrajaakiitos

        MInua hämmästyttää tämä nimeltä mainitun vs rehtorin selkeä ja intensiivinen mustamaalaaminen, jota täällä Jyväskylä palstalla määrätietoisesti harrastetaan - mahtaako tämä olla laillistakaan? Ylläpito nukkuu aika sikeästi täällä suoli24 sivustolla.

        Monsieur Poirot varmaankin kyselisi motiivin perään tässä kohtaa. Kuka tällaista harrastaa ja miksi? Onko kyseessä yksi ja sama ihminen mustamaalaajanimimerkkien takana? Mielenkiintoista elämän sisältöä joillakin yksilöillä.


      • ifickc

        Niin ne asiat muuttuu kun tietoa saadaan lisää 😊 Käyppä katsomassa JAO:n sivuilta miten asiat lopulta meni 2016 keväällä.


      • abdullah123
        ifickc kirjoitti:

        Niin ne asiat muuttuu kun tietoa saadaan lisää 😊 Käyppä katsomassa JAO:n sivuilta miten asiat lopulta meni 2016 keväällä.

        Eikös se poirot oo homo?


      • batman467

        Minne se löylykauha pers...een nimimerkki katosi?


      • pirkkapekka758788
        jotainrajaakiitos kirjoitti:

        MInua hämmästyttää tämä nimeltä mainitun vs rehtorin selkeä ja intensiivinen mustamaalaaminen, jota täällä Jyväskylä palstalla määrätietoisesti harrastetaan - mahtaako tämä olla laillistakaan? Ylläpito nukkuu aika sikeästi täällä suoli24 sivustolla.

        Monsieur Poirot varmaankin kyselisi motiivin perään tässä kohtaa. Kuka tällaista harrastaa ja miksi? Onko kyseessä yksi ja sama ihminen mustamaalaajanimimerkkien takana? Mielenkiintoista elämän sisältöä joillakin yksilöillä.

        Ufaffaa taitaa joku vs olla vähän herkkä nahkainen haha haha haa


      • isojorma30
        jotainrajaakiitos kirjoitti:

        MInua hämmästyttää tämä nimeltä mainitun vs rehtorin selkeä ja intensiivinen mustamaalaaminen, jota täällä Jyväskylä palstalla määrätietoisesti harrastetaan - mahtaako tämä olla laillistakaan? Ylläpito nukkuu aika sikeästi täällä suoli24 sivustolla.

        Monsieur Poirot varmaankin kyselisi motiivin perään tässä kohtaa. Kuka tällaista harrastaa ja miksi? Onko kyseessä yksi ja sama ihminen mustamaalaajanimimerkkien takana? Mielenkiintoista elämän sisältöä joillakin yksilöillä.

        Taitaa akkojen kitinöissä olla oikeesti kysymys tästä https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Peniskateus


      • varattuOnAinaParas

        Aikuisopiston miehetkin on aikamoisia pikkupippeleitä. On tullu pantua aika montaa niistä ja kaikki on ollu naimisissa 😊


      • minnallemunaa

        Monta ennakkotapausta on siitä, jos oppilaitoksen henkilökuntaan kuuluva sekaantuu opiskelijaan vaikka tämä olisi aikuinenkin niin lopputili tulee ja heti 😊 Ei muuta kun ei ilmoitusta kuntayhtymän hallitukseen


    • pedagogi

      Asiaa, toivottavasti ne irtisanois kaikki 15 pikkupomoo joiden virat loppuu. Sitten saatais oikeeta säästöä eikä ne jäis pyöriin suojatöissä!

    • HannaJaLapset

      Aivan sama, fiksuimmat ja ne jotka kelpaavat muualle ovat jo lähteneet, osa vielä lähteekin ja rupusakki jää kartinaan vai mikä se pikku amis olikaan....

    • MairelleOnAsiaa
    • NimetJulki

      Ois kiva tietää ketkä ovat olleet mukana tässä katastrofaalisessa epäakateemisessa nimityöryhmässä ja paljonko siitä tuli kuluja kuntayhtymälle (monen lukion lehtorin vuosipalkka kuitenkin).

    • nähtyon

      Ei AO:lla ole ammattimaista HR- tai Viestintä oastoakaan, pelkkiä amatöörejä

    • maltsunrunki

      Runkirunkikebarunkirunki

    • uteliaskukkahattutäti

      Bylsiikö AO:n porukka keskenään?

    • zazka99

      Kai ne nuoremmat bylsii niinkuin muuallakin mutta suurin osa on niitä 40 muumioita ja ei ne varmaan pane enää muuta kuin pullaa suuhunsa

    • amisforever
    • amisforever
    • oksettaakattookkin

      Jännä miten monet AO:lla töissä olevat akat ovat niin lyhyitä ja paksuja? Niin sanottuja "tynnörijalkoja". Onko se työ sellanen vai mikä että niistä tulee sellaisia?

      • tästä.johtuu

        Kaikis kouluis ne naiset tuppaa lihomaan iän myötä. Vaihdevuodet ja ruumiillisesti kevyt työ.


    • HyväEttäPomollaOnKivaa
    • HyväEttäPomollaOnKivaa

      Sensuuri iski :)

    • HyväEttäPomollaOnKivaa

      K...yhtymän johtajan autosta oli mediassa :), mutta eri aikaan kun YT:stä :)

    • aikuisviihdeopisto

      JAO on kuin tiukin kalifaatti, joka määrittelee naisten seksuaalisen itsemääräämisoikeuden. Jos joku nainen joka on JAO:lla töissä käy vähän jossain pornoleffassa ottamassa mustaa melaa niin heti saa potkut, kuten tässä taannoin kävi. Eikö sitten pitäis antaa samalla kaikille muillekin JAO:n naisille (ja osalle miehiäkin) jotka ovat ottaneet melaa potkut ?

      • Yäks2

        Työttömillä on aikaa ajatella ja ryypätä. Harmi että heitä ei saada uusiin tehtäviin. Ehkä osin tähän vaikuttaa uusi testipatteristo joka paljastaa todellisen kyvyn johtajuuteen. Joten työttömille onnea uusiin haasteisiin ja täällähän voi ripuloida maailman tappiin asti jos se johtajuus ei onnistu. Voisi aloittaa siitä että johtaisi edes itseään ;-)


      • kymmeniä.hakemuksia
        Yäks2 kirjoitti:

        Työttömillä on aikaa ajatella ja ryypätä. Harmi että heitä ei saada uusiin tehtäviin. Ehkä osin tähän vaikuttaa uusi testipatteristo joka paljastaa todellisen kyvyn johtajuuteen. Joten työttömille onnea uusiin haasteisiin ja täällähän voi ripuloida maailman tappiin asti jos se johtajuus ei onnistu. Voisi aloittaa siitä että johtaisi edes itseään ;-)

        Kuulemma itsensä johtaminen on vaikeaa jos siihen ei ole tarve kun on omasta mielestä ylivertainen. Virheetönkin. Muissa on aina vika. Tälläisessä tilanteessa ripulointi onnistuu kyllä helposti. Toivotaan onnea hakemusrintamalla :)


    • typyope1985
    • joonaikoihineletty
    • JakkiJakki

      Kun puuartesaanin pyllyä kuumottaa, hän tekee puusta tapin jonka työntää pyllyynsä. Muuten ok juttu, mutta sitten ripuli tulee suusta ulos ja uskottavuus katoaa 😊

    • tietääköviranomaiset

      Onko jollain Jao:ssa oikeus ryypätä veronmaksajien rahat Nesterallissa? Tämä on jo ainakin kolmas kesä milloin Jao pistää veronmaksajien rahat haisemaan Nesteralleissa vaikka on oppilaitos. Sekö on hyvä esimerkki että henkilökunta ja muutaman firman edustaja on ympäri päissään veronmaksajien rahoilla ralleissa samaan aikaan kun Jaolla vähennetään opiskelijoiden koulutukseen liittyvää rahoitusta?

      • tietääköammattiauttaja

        Kännisenä työttömän arkea viettäessäni huomaan mahan menneen entistä pahemmalle kuralle. Tulee ympäripäissäni viestiteltyä eri saiteille. Mutta mikäs tässä, olo on kuninkaallinen. Taas alkosta täydennystä hakiessani yritän parhaani mukaan väistellä päähäni taivaalta satavia kumipalloja. Perkele, eivät säätiedotuksessa varoittaneet....


      • hrykkpg

        No ei oo helppoo tuokaan homma. Tsemppiä ja parempia kelejä


    • IPosoitepaljastaa

      On se hyvä että virkamiesten some ja mediakirjoitukset on nyt pistetty tutkintaan ihan valtion toimesta. Monesti ne itseään kehuu tai kritiikkiä mollaa somessa anonyyminä ja monesti myös veronmaksajien rahoilla. Onneksi Suomessa ei ole sama meininki kuin Pohjois -Koreassa. 😊 Suomessa on sanan vapaus vielä voimissaan 👍

    • aikaaikansakutakin

      Hyvä, kaikkihan sen tietää kuka "kyylä" vahtii nettiä ja yrittää omaa paikkaansa pönkittää kaikkea kritiikkiä mollaamalla, jätkä ei oo koskaan muuta tehnytkään. Hyvä jos nyt joku seuraa asiaa mihin virkamiestenkin nettiä oikein käytetään ja väärinkäytöksistä tulee loppatili tms. 👍

    • 20tuntiaviikossa

      Jao on hieno oppilaitos. Siellä opiskelijoiden tarvitse vaivata itseään lähiopetuksella.

    • ope1975

      Vähenevät lähijaksot eivät ole OAJ tai meidän opettajien aikaansaannosta vaan johdon ja esimiesten, jotka ovat sen ääneenkin sanoneet monta kertaa. Ne oikein tuntuvat kilpailevan siitä kuka vähiten antaa resursseja opetukseen

    • jaopokeope

      Rohkeasti omalla luvallani päätin aloittaa tällaisen reippaasti yleistävän aiheen. Omiin kokemuksiini pohjautuen ja samaa monelta muulta kuullena olen saanut käsityksen, että naisvaltaisilla työpaikoilla kuten JAO:lla on huomattavasti useammin huono ilmapiiri kuin miesvaltaisilla työpaikoilla. Yleensä tämä näyttäisi ilmenevän selän takana juoruamisena, mustasukkaisuutena, kyräilynä, kuppikuntaisuutena jne.

      Onko teillä vastaavia kokemuksia? Onko tuossa ilmiössä mitään perää? Jos on, miten huono ilmapiiri ilmenee? Mistä johtuu, että naiset ovat taipuvaisempia moiseen käytökseen kuin miehet?

    • raksamiesviitaniemestä

      Koska naisilla on pienemmät aivot

    • hulluudenhigway

      Tämän viikon lopussa julkaistaan ketkä mulkut saavat kenkää pikkunilkin tehtävästä ja ketkä mulkut jatkavat nilkkinä. Onnea kaikille jotka saavat kenkää 😊

    • enuskallasanoanimeä

      Onneksi oppisopimuskeskus siirtyy Gradiaan, toivottavasti uusien pomojen myötä myös työpaikkakiusaaminen loppuu. Oppari on ollut kokoajan pahin kriisipesäke kuntayhtymässä.

    • Keulassatuulee

      Ei oo näköjään hiipuva jao ja tuleva gradia vaikuttajan roolissa toisen asteen koulutuksen tulevaisuudessa. Perustuslakivaliokunta ja Sivistysvaliokunta on käsitellyt Hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi ammatillisesta koulutuksesta, mutta eipä oo Jyväskylää näkynyt paikalla eikä ees kirjallista lausuntoa ole ollut käsiteltävänä. Luulis näin tärkeen asian kiinnostavan, no ainakin meitä muita ammatillisen koulutuksen järjestäjiä on kiinnostanut. Tokihan perässä hiihtäjiä tarvitaan.

    • nähtyonmontakertaa

      Kyllä se taas näytti Saarikosken vastaus ksml että ei oo varmaa tulevaisuuskaan 2018...

    • mikäaovaivaa

      Siitä lähtien kun Saarikoski aloitti AO:lla pomona on joka syksy ollut aina vaan ikävämpi aloittaa työt, kun tietää että seuraavat lukukaudet eivät tuo mitään hyvää tullessaan.... raskasta ja kuntayhtymän hallitus vaan myötäilee?!? Nyt ei huvittais enää ollenkaan. Oiskohan Spring Housella tai Pokella töitä tarjolla?

      • näin.menee

        Moni tuttu on jo siirtynyt Pokelle. Saavat siellä toimia oikeina opettajina.


    • mikäaovaivaa

      Okei, kiitos tiedosta. Kävin kattoon ja pistän avoimen hakemuksen sisään. Työmatka kyllä pitenis, mutta työilmapiiri paranis 😊

      • Lierunen

        Runsaat 30 hakemusta jo takana?


    • jaollinen

      Mistään muusta jyväskyläläisestä työpaikasta ei ole kirjoitettu näin paljon ikäviä asiota, kun tästä gradista. Eikö asioihin koskaan kukaan oikeasti puutu ? Kuntayhtymässä on hallitus, valtuusto, tilintarkastajia yms elimiä, joiden tulisi valvoa johtoa. Kaikki taitaa olla mukana vain kokouspalkkioiden ja muiden etujen vuoksi, ketään ei taida kiinnostaa koulujen hyvinvointi ja tehokas toiminta. Leipäpappeja koko porukka, hävetkää !

      • mage-6819

        Ihmeen kauan sä oot jaksanu vääntää jaosta eri nimimerkeillä pääasias itselles vastaillen. Onko luppoaikaa?


    • hyvää.markkinointia

      Oikeudessa ratkovat palkkoja, kun johto ei osaa muuta kuin pitää kiinni omista eduistaan.

    • kerranvaaneletään

      Kaikkee paskaa täälläkin kirjoitetaan, ei oo ollut hyvä työpaikka Jao enää pitkään aikaan mitä sitä salaamaan. On noita parempia ja huonompiakin tarjolla. Mä ainakin etsin parasta

    • tasaarvoako

      Jokohan se aikuisopiston yksikönjohtaja maksaa vuosittaisen parkkimaksun isosta palkastaan kuten muukin henkilökunta pienistä palkoistaan. Vai vieläkö se parkkeeraa salaa audinsa vähäisille vieraspaikoille eturiviin ilmaisilla huijaamillaan parkkiluvilla? Vähän noloa ja on tästä vieraatkin olleet ihmeissään ja harmissaan kun muutenkin on parkkitila vähissä.

      Jos ei niin sitten ilmainen parkkipaikka eturivistä koko porukalle.

      • tasavarvia.työpaikalla

        Mua ainakin - työtöntä kännikarjua - ketuttaa oikein kunnolla kun en foordillani baskeri vinossa pääse ajamaan minkä tahansa työpaikan mille tahansa parkkipaikalle. Siksipä olen kateudesta vihreä ja jaksan vaikka tuomiopäivään saakka mussuttaa esimerkiksi entisen työpaikkani asioista täällä 24:lla. Varsinkin audi on mulle punainen vaate.


      • Iso.Pomo
        tasavarvia.työpaikalla kirjoitti:

        Mua ainakin - työtöntä kännikarjua - ketuttaa oikein kunnolla kun en foordillani baskeri vinossa pääse ajamaan minkä tahansa työpaikan mille tahansa parkkipaikalle. Siksipä olen kateudesta vihreä ja jaksan vaikka tuomiopäivään saakka mussuttaa esimerkiksi entisen työpaikkani asioista täällä 24:lla. Varsinkin audi on mulle punainen vaate.

        Helppo se on yli 10000 euron kuukausipalkoilla tuhota oppilaitos.


      • josefiina1977

        Parkkilupa huijauksethan selviää lupien myynnin kirjanpidosta. Jos johtavassa asemassa oleva virkamies sellaiseen syyllistyisi olisi kyseessä vakavan puoleinen varkaus työnantajaa kohtaan, josta kuntayhtymän hallitus varmaan tekisin omat ratkaisunsa.


      • känni.kala.possu

        Yhdys sanojen kanssa on välillä hankalaa, kännissä kalja pullosta ammentaessani en varsinkaan niitä hallitse


      • äikänopevaan

        Yhdyssanojen ei yhdys sanojen


      • känni.kala.possu

        Sarkasmi.


      • kala.possu.känni
        äikänopevaan kirjoitti:

        Yhdyssanojen ei yhdys sanojen

        Johtajan ei tarvitse osata kirjoittaa sitä varten on sihteerit.


      • kostoelää
        känni.kala.possu kirjoitti:

        Yhdys sanojen kanssa on välillä hankalaa, kännissä kalja pullosta ammentaessani en varsinkaan niitä hallitse

        kyllähän mua vituttaa kun johtajan pesti ja virka meni alta nyt oon vaan myyntimies ja opet/lehtoritkin on mun yläpuolella! Ois pitäny aikanaan käydä kouluja niin nyt oisin lehtorina jossain mutta ei sitten viittiny enkä pärjännyt nyt sitten kännissä täällä häiriköin ja kostan. En osaa kielioppia tai muutakaan mutta kostan nykyisille ja entisille pomoille


      • kostoelää

        Oon entinen johtaja ja ainoa kostoni mitä osaan on täällä häiriköidä päissään työaikana, hah hah. Ei oo helppoo olla oppilaitoksen myyntihommissa kun ei oo mitä myydä. Mut on vissiin pistetty sitten ns. hyllylle. Luulin että musta ois tullu joku iso johtaja, mutta kun ei oo noita kouluja tullu käytyä, niin muut menee ohi vaikka ne ei mitään osaiskaan....prkle. Akan sukukin mua häpee.


      • kostoelää

        Ja jos oikein vituttaa meen johtajavessaan ja jätän kakan vetämättä siinä on kunnon kosto niille jotka ei ottanu mua enää kalifiksi kalifien joukkkoon


      • tasavarvia.työpaikalla
        tasavarvia.työpaikalla kirjoitti:

        Mua ainakin - työtöntä kännikarjua - ketuttaa oikein kunnolla kun en foordillani baskeri vinossa pääse ajamaan minkä tahansa työpaikan mille tahansa parkkipaikalle. Siksipä olen kateudesta vihreä ja jaksan vaikka tuomiopäivään saakka mussuttaa esimerkiksi entisen työpaikkani asioista täällä 24:lla. Varsinkin audi on mulle punainen vaate.

        kyllä mua vähän homottaa koska entinen tyttöystävä on pomona ja vaimo vittuilee


      • joinko.liikaa
        kostoelää kirjoitti:

        Oon entinen johtaja ja ainoa kostoni mitä osaan on täällä häiriköidä päissään työaikana, hah hah. Ei oo helppoo olla oppilaitoksen myyntihommissa kun ei oo mitä myydä. Mut on vissiin pistetty sitten ns. hyllylle. Luulin että musta ois tullu joku iso johtaja, mutta kun ei oo noita kouluja tullu käytyä, niin muut menee ohi vaikka ne ei mitään osaiskaan....prkle. Akan sukukin mua häpee.

        Näinä aikoina on hienoa että ylipäätään on töitä. Kaikilla ei ole. Potkut saaneet johtajat on erityisen pahassa raossa. Ei oo helppoo kun hienon cv:n lopussa on muutama vuosi tyhjää. Jopa kymmeniä hakemuksia saa laittaa ja korkeintaan pääsee haastatteluun. Alkaa onkelmat kasaantua, brenkku maittaa ja kunto romahtaa. Jäljellä on vaan 24 sivuilla päivystäminen ja viestibottailu, ihmisen alennustila.


    • lehmänhäntä.laskee

      Jao on yksi vähiten lähiopetusta antava ammattiopisto. Työnantajat eivät ota työssäoppimaan jaolaisia, jos muulta tulevia on.

    • kiikkalainen70

      Pokelta on kyllä ihan hyvin päässy työssäoppimaan, nuoret ja aikuiset

    • yxsihteeri

      ei oo "johtajaressu" tainnu hoksata että ukot sitä täällä tahallaan provoo ja nauraa selän takana kun se suomi24 sivuilla roikkuu ja käytävillä naama punaisena kulkee. nehän vaan ottaa että se järkkää itsensä kunnolla kuseen. voi toista

      • Sekretary

        tarkoitatko että pari vuotta sitten joku johtaja olisi saanut potkut??


      • Yxsihteeri
        Sekretary kirjoitti:

        tarkoitatko että pari vuotta sitten joku johtaja olisi saanut potkut??

        Ei kyllä se Pauli jäi ihan ansaitselulle eläkkelle


    • OajHerätkää

      Haluamme työpaikkoja nuorille opettajille! Meitä on paljon päteviä!

    • tytteli1986

      Ei taida olla enää hommia kaikille vanhoillekkaan opeille

    • lhzhzjxj

      amisten opettajankoulutuslaitokset työntää päteviä opettajia entiseen tahtiin mutta paikat vähenee ammatillisella puolella vauhdilla....

    • surkeaaaaa

      Pahinta on, että nuoret eivät saa opetusta. Eivät ole valmiita työelämään.

    • eiooreiluu88

      Se ei oo meidän opejen syytä, KY johto sen tekee ja syyttää siitä OKM JA OPH

      • surkeaaaaa

        Ei ole vaan johdon päätös tehdä etäkursseilla ammattilaisia. Heille jää näin omaan käyttöön enemmän rahaa "kokoustaa".


    • Onneakaikille
    • Lennart0356038

      Siin ei ole vaja kaevata. Võtke sõrmed oma perset välja ja liikuge edasi. Sa oled hiljaks jäänud.

    • Kankkulankaivo

      Koulutuskuntayhtymä hävisi käräjäoikeudessa riita-asian ammattiopiston opettajia vastaan. Nyt koulutuskuntayhtymä on päättänyt jatkaa riitelyä hovioikeudessa. Kulut ainakin kasvavat ja aikaa tärvääntyy. Mikä vaivaa päättäjiä, kun ei voida myöntää että pieleen meni. Muutama vuosi sitten JAMK poltteli puoli miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja omiin oikeudenkäynteihinsä. Nyt siis koulutuskuntayhtymä perässä. Hyvähän päättäjän on päättää, kun ei ole omat rahat kyseessä. Voisivatko ylläpitäjäkunnat lähteä vaatimaan vahingonkorvauksia laittomia päätöksiä tehneiltä pomoilta ja päättäjiltä?

    • JaonTyöntekijä

      Hyvin kirjoitettu ja kertoohan tämä prosessi myös jotain Jyväskylän koulutuskuntayhtymän ja Vesa Saarikosken henkilöstöpolitiikasta. Yleensä hyvissä työpaikoissa talon johto ja työntekijät eivät keskustele käräjäoikeudessa vaan ihan leppoisasti kahvihuoneessa. No Vesallehan tämä on ihan tuttu kuvio edellisistäkin työpaikoista. Jyväskylän koulutuskuntayhtymän omistajakuntien päättäjien kannattaisi todellakin miettiä johtajan vaihtoa jos haluavat päästä raskaista, kalliista sekä mainetta pilaavista prosseista eroon.

      • mr.kumipyörä

        Trolli se ei näytä väsyvän. Keksisit nyt hyvä mies jotain hyödyllistä tekemistä. Säälittävää tuollainen saman levyn pyörittäminen.


      • tyly.joululahja

        Sitkeä ketju tämä näyttää olevan. Ilmankos, kun ainakin nimimerkit kankkulankaivo ja JaonTyöntekijä ovat yksi ja sama kirjoittaja. Moni muukin viesti vaikuttaa kirjoitusasun perusteella olevan saman henkilön viestejä. Kukahan...? Kenellä on aika tarkkaan 2 vuotta ollut haasteellista mutta joutilasta aikaa?


      • Saarnaajan_kirja

        Kaikki sanat uupuvat kesken,
        kukaan ei saa sanotuksi kaikkea.
        Silmä ei saa näkemisestä kylläänsä
        eikä korva täyttään kuulemisesta.


      • Kankkulankaivo

        Täällä yritetään näköjään vesittää keskustelun kärkeä henkilöön kohdistuvilla spekulaatioilla. Tällaiset ad hominem -väitteet jätän omaan arvoonsa. Sen sijaan kiinnitän huomiota siihen, että hyvä johtajuus suuntaa organisaation voimavarat sinne, mikä on organisaation tehtävä. Tulosta tulee, kun kaikki puhaltavat yhteiseen hiillokseen. Ei osoita hyvää johtajuutta, jos iso osa työntekijöistä kokee, että kohtelu ei ole tasapuolista eikä reilua. Näin on jopa riippumatta siitä, mihin laki ja sopimukset velvoittavat. Ja nyt on sentään sekä apulaisoikeuskanslerin että käräjäoikeuden kanta siitä, että koulutuskuntayhtymän menettely ei ole ollut lakien mukaista. Sitä paitsi on selvää, että oikeudenkäyntiprosessien kuluessa molemmat riitapuolet tekevät kaikkensa osoittaakseen itse olevansa oikeassa ja vastapuoli väärässä. Miten siinä onnistuu yhteiseen hiileen puhaltaminen? Ja oikeusprosessin pitkittyessä kulut kasvavat, se on väistämätöntä.


      • Uteleva

        ”Yleensä hyvissä työpaikoissa talon johto ja työntekijät eivät keskustele käräjäoikeudessa vaan ihan leppoisasti kahvihuoneessa.”

        Kuulostaa hyvältä. Puhutko kokemuksen rintaäänellä? Eli oletko itse johtaja vai entinen johtaja?


      • GayForever

        Ei kun olen sun sateenkaari poikaystävä, suukkoja! Olet niin ihku!


      • Romantikkonalle
        GayForever kirjoitti:

        Ei kun olen sun sateenkaari poikaystävä, suukkoja! Olet niin ihku!

        Tunnelma herkistyy. Haen Tummelin. Rasvaanko meisselin valmiiksi?


      • Anonyymi
        Romantikkonalle kirjoitti:

        Tunnelma herkistyy. Haen Tummelin. Rasvaanko meisselin valmiiksi?

        Kaljuja taas homottaa :)


    • oikeustoteutuu

      Onneksi pomoilla on isot palkat.

      • KohtuusKaikessa

        No ei se ihan noinkaan ole, ei kannata olla kade meille pikku pomoille. Ei meillä kunnan pomoilla ole mikään häävi palkka lukuun ottamatta KY johtajaa. Kyllä me enempi hankitaan kuin lähihoitajat, mutta pelkän amiksen käynyt perus paperityöntekijä pesee meidät 6-0. Lehtoreiden palkka ei meidän palkasta paljon eroa ja kyllä tuolla yksityisellä puolella palkat on paljon paremmat, toki meillä on pidemmät lomat, mutta sillä ei perhettä elätettä. Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen.


    • Vanhala

      Ja von Tööpel ratsasti aukkoja katsellen! Hihhiihii!

    • Kirjeopisto

      Jao on hieno oppilaitos. Siellä ei vaivat nuoria opiskelulla.

      Ei ihme, että uudeksi nimeksi tulee Fiasko.

    • Kun näinkin paljon kirjoitellaan Saarikosken johtamispuuhista, niin olisiko aika tehdä henkilöstölle ilmapiiritutkimus ihan rehellisesti ja aidosti, sekä puuttua ilmenneisiin epäkohtiin ! Tämä vinkkinä johdolle.

      • kaljaveikko.plösömaha

        Näinkin paljon mulla on ollut aikaa kirjoitella eri nimimerkeillä. Eivät nääs työt haittaa harrastustoimintaa. Jos tää menee ”penaalin terävimpiin kyniin” ;) täydestä niin hyvä, eikä väliä vakkei menisikään, siksi nastaa tämä suoli24:llä oksentelu on. Joku voi kyllä pitää mua todellisuudesta vieraantuneena kun kuvittelen täällä meuhkaamalla saavani kky:n käpälälautaan. Mutta omasta mielestäni olen aivan realistinen, tämähän on valtakunnan luetuin media, vai mitä? Ja täällä päätetään ja jos ei päätetä niin ainakin vahvasti ohjaillaan virkamiesten päätöksentekoa.


      • kanssakulkijahlö
        kaljaveikko.plösömaha kirjoitti:

        Näinkin paljon mulla on ollut aikaa kirjoitella eri nimimerkeillä. Eivät nääs työt haittaa harrastustoimintaa. Jos tää menee ”penaalin terävimpiin kyniin” ;) täydestä niin hyvä, eikä väliä vakkei menisikään, siksi nastaa tämä suoli24:llä oksentelu on. Joku voi kyllä pitää mua todellisuudesta vieraantuneena kun kuvittelen täällä meuhkaamalla saavani kky:n käpälälautaan. Mutta omasta mielestäni olen aivan realistinen, tämähän on valtakunnan luetuin media, vai mitä? Ja täällä päätetään ja jos ei päätetä niin ainakin vahvasti ohjaillaan virkamiesten päätöksentekoa.

        Kostomentaliteetti kertoo mielen vinoumasta. Ehkä persoonallisuushäiriöstä. Paraneminen esimerkiksi narsismista on vaikeaa, varmaankin mahdotonta. Terapia silti usein auttaa selviämään arjessa ja muiden ihmisten kanssa. Tarvitaan rohkeutta ja rehellistä itsensä arviointia sekä halua parantaa elämänlaatuaan, päättäväisyyttä. Peruutuspeiliin ei hyödytä katsoa, parasta on unohtaa ja katsoa mitä tulevaisuus tuo. Voimia.


      • kanssakulkijahlö
        kanssakulkijahlö kirjoitti:

        Kostomentaliteetti kertoo mielen vinoumasta. Ehkä persoonallisuushäiriöstä. Paraneminen esimerkiksi narsismista on vaikeaa, varmaankin mahdotonta. Terapia silti usein auttaa selviämään arjessa ja muiden ihmisten kanssa. Tarvitaan rohkeutta ja rehellistä itsensä arviointia sekä halua parantaa elämänlaatuaan, päättäväisyyttä. Peruutuspeiliin ei hyödytä katsoa, parasta on unohtaa ja katsoa mitä tulevaisuus tuo. Voimia.

        Yritän kyllä kovasti päästä narsimista ja persoonallisuushäiriöistäni eroon, helppoa se ei ole. Täällä naisten suljetulla osastolla Niuvanniemessä saa kyllä hyvin apua, joten tervetuloa vaan tänne jos elämä ahdistaa. Peruutuspeiliin en tosiaan enää ole pitkään aikaan katsonut vaan enemänkin meikkipeiliin, koska vanhuus ei tule yksin :) Hyvää Joulua ja voimia. Ps. Tämä tarina on totta.


      • kanssakulkijahlö

        jos joku ihmettelee miksi tulin tänne Niuvanniemeen kuntoutukseen, se ei johtunut entisestä työpaikastani Jao:sta vaan omasta narsismistani. Petin miestäni vain saadakseni huomiota muilta miehiltä niinkuin me narsistit tehdään ja siksi uskon että mieheni sen minulle antaa anteeksi. Nyt olen luvannut ja pidän myös lupaukseni kun täältä pääsen. Olen oppinut läksyni!


    • kaljaveikko.plösömaha

      Kirjoitus osoittaa talon johdon virallisen kannan työntekijöihin. Mitä useammasta päästää niin sen parempi.

      • trukki.poli

        Ja jaon alikulussa oleva graffititöherrys presidentti Niinistön virallisen kannan rumpupolitiikkaan.


    • JaonTyöntekijätaaskerran

      Aika erikoisella asenteella ja ajatuksilla olet meidän muiden kanssa rakentamassa uutta Gradiaa. Kyllä me tiedetään kuka sä olet. Toivottavasti et häiriköi täällä AO:n laitteista tai työaikana, se on nimittäin loppurätili. Turhaan tappelet tuulimyllyjä vastaan. Jos olet koulutuspäällikkö ota vastuu tehtävistäsi. Jos et niin aina tulee uusia päälliköitä. En viitti sun nimeä tänne laittaa, mutta tunnistat itsesi. Kyllä me työntekijät ollaan arvokkaita!

      • autotehtaanmies

        Fox Mulderkin olisi kateellinen ylen lennokkaista ajatuksista. Surkuhupaisaa on kyllä se jos joku elättelee kuvitelmia, että johtavat virkamiehet tai päälliköt kirjoittelisivat täällä. Vetää ihan sanattomaksi. Mut on hieno nähdä miten trollitkin menee vipuun eli trollaukseen. Hahahah. 6-0.


      • tootoo-nhl

        Varsinkin tänä #metoo aikana on hyvä olla tarkkana millaisia viestejä kenellekin työpuhelimestaan lähettelee.


      • JaonTyöntekijätaaskerran
        autotehtaanmies kirjoitti:

        Fox Mulderkin olisi kateellinen ylen lennokkaista ajatuksista. Surkuhupaisaa on kyllä se jos joku elättelee kuvitelmia, että johtavat virkamiehet tai päälliköt kirjoittelisivat täällä. Vetää ihan sanattomaksi. Mut on hieno nähdä miten trollitkin menee vipuun eli trollaukseen. Hahahah. 6-0.

        No hyvä, sittenhän sulla ei ole mitään hätää jos asia nostetaan asialistalle ja ky ylin johto, luottamushenkilöt ja tarkastuslautakunta haluaa tutkia esimiesten somekäyttäytymistä ky-serverien ip-osoitteiden kautta :)


      • en.päässyt.mensaan.-68
        JaonTyöntekijätaaskerran kirjoitti:

        No hyvä, sittenhän sulla ei ole mitään hätää jos asia nostetaan asialistalle ja ky ylin johto, luottamushenkilöt ja tarkastuslautakunta haluaa tutkia esimiesten somekäyttäytymistä ky-serverien ip-osoitteiden kautta :)

        Ehdottomasti. Kannatan 100%. Itsekin olen pöhnässä miettinyt - jalat maassa tietenkin - että alkaisin täällä postata satoja viestejä eri nikeillä ja sitten esittää älynväläyksen, että tutkitaan nyt ensi hätään vaikkapa valtiovarainministeriön ip-liikenne, kun kerran aihe nyt asialistalla täällä korkeakulttuurin kehdossa suomi24 keskustelufoorumilla :)


      • Jormapertteri
        tootoo-nhl kirjoitti:

        Varsinkin tänä #metoo aikana on hyvä olla tarkkana millaisia viestejä kenellekin työpuhelimestaan lähettelee.

        Metoo on puuteessa olevien vanhojen piikojen tapa valittaa siitä että joskus saivat jos saivat, mutta nykyään ei enään vanha pipari kelpaa kenellekkään, kun uutta tulee tarjolle lisää ja kiihtyvällä vaudilla kun noita upeita pakolaistyttöjäkin tulee. JES


    • Hakijamäärä.romahtaa

      Ylellä opiskelijat kertoivat tänään miten huonoa Jaon opetus on. Kysykää myös työnantajien mielipiteet. Jaolainen otetaan, jos muualta ei saada ketään.

      Pitkämatkalaiset valittavat, että Jaolla on usein lappu ovella, että päivän tunnit on peruttu. Ei ole viitsitty ilmoittaa asiasta opiskelijoille saati olisi järjestetty opetusta. Koulutuspäälliköt makoilevat kahvilla...

      Jaon opetus on Suomen huonointa.

      • Kuranruskea.barettipää

        Hevosmiesten tietotoimistossa tiesivät kertoa, että talvi tulee useimmiten viimeistään tammikuussa. Kadunmiehet vahvistivat tämän.


      • Hakijamäärä.romahtaa
        Kuranruskea.barettipää kirjoitti:

        Hevosmiesten tietotoimistossa tiesivät kertoa, että talvi tulee useimmiten viimeistään tammikuussa. Kadunmiehet vahvistivat tämän.

        Kaikki mitä kerron pitää paikkaansa. Jao on Suomen huonoin oppilaitos.

        Taidat olla työnsä laistavat pomo Jaolla?


      • truth.is.out.there
        Hakijamäärä.romahtaa kirjoitti:

        Kaikki mitä kerron pitää paikkaansa. Jao on Suomen huonoin oppilaitos.

        Taidat olla työnsä laistavat pomo Jaolla?

        Aina voi hankkia apua jos foliohattu alkaa kiristää päätä.


      • KäynytKatsomassa
        Hakijamäärä.romahtaa kirjoitti:

        Kaikki mitä kerron pitää paikkaansa. Jao on Suomen huonoin oppilaitos.

        Taidat olla työnsä laistavat pomo Jaolla?

        Ei JAO hyvä ole, mutta tuolla ulkona on valitettavasti vielä paaaaaaaaljon huonompiakin... Eikä nyt puhuta Äkin suunnasta, taitaa olla lounaassa päässä Suomea pahimmat.


      • Gighhh
        Hakijamäärä.romahtaa kirjoitti:

        Kaikki mitä kerron pitää paikkaansa. Jao on Suomen huonoin oppilaitos.

        Taidat olla työnsä laistavat pomo Jaolla?

        Joo näin on


      • truth.is.out.there
        truth.is.out.there kirjoitti:

        Aina voi hankkia apua jos foliohattu alkaa kiristää päätä.

        Me Jaon johtajat emme teitä kaipaa. Olemme maailman viisaampia. Jos henkilökunta vikisee ja peruskoulujen opot ihmettelevät niin siitä vaan turhimukset.


    • JenkkiÄijä89

      Jyväskylä on Suomen vihrein kaupunki. Niin se itseään ylpeästi mainosti mm. Iltalehdessä. Suomi on muutenkin täynnä suvakkeja, hörhöjä, kommareita ja viherpiipertäjiä. Huomaahan sen päättäjien ja viranomaisten mm. poliisien käytöksestä. Ei ne niin muuten käyttäytyisi, mutta kun kansa itse haluaa ja sitä saa mitä tilaa. Amerikassa on taas päinvastainen meininki, koska se on sivistysmaa aina ollut ja siellä on konservatiinen republikaani presidentti. Täällä on perheraiskaamista 90-luvulla puolustanut Säätö Sale.

    • Johtoo.tyrii

      Mihin Jao tarvitsee henkilöstöä? Eihän meillä ala opintoluotsin mukaan ala yhtään nuorten koulutusta. Johtajille opiskelijat harmeja, joten yhdestäkään paikasta ei ole tehty päätöstä.

      Muut ammattikoulut ovat sinne paikkansa määritelleet.

    • truth.is.out.there

      No ei tietenkään mihinkään. Koulutus nettiin ja jos lähipäiviä yleensä enää tarvitaan niin henkilöstön vuokrausfirmoista saa aina päteviä koulutuspäälliköitä, lehtoreita, sihteerejä, keittäjiä ja siivoojia tms. siksi aikaa kun tarvitaan. Turha niitä on täällä kokoajan roikottaa ja säästyy isot rahat. Johtajat täytyy kuitenkin olla organisoimassa ja johtamassa toimintaa, että hommat hoituu ja opiskelijat valmistuu. Tämä on jo ihan arkipäivää muualla, joten meille kanssa sama systeemi.

    • ei.uutta

      Jos opiskelijat kaipaavat seurustelua niin voivat mennä vanhoihin yläkouluihinsa kuten nytkin.

    • Kuka.hakee

      Gradia raksalla kuulema ensimmäisenä vuonna tehdään vain linnunpönttö kirjekurssien lisäksi? Sellaisia ammattimiehiä syntyy.

    • jao-ope

      MÖÖ! Kun on munattomia sonneja niin lehmät määrää. Luonnon laki! MÖÖÖ

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Miksi tunteja pitää kouluttaa, tunnit kuluu ilman kouluttamattakin!

      • Anonyymi

        Koska OKM seuraa ja perii rahat takaisin jos ei töitä tehdä kuten on luvattu


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6679
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4320
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2740
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2070
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1613
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1427
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1104
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1061
    Aihe