Syytetty

Olisko täällä joku, joka osaisi kertoa miten on fyysisesti ja rakennusteknisesti mahdollista, että meidän terassi olisi syypää kosteusvaurioon?
Kirjoittelin tuossa aiemmin aiheesta. Kyseessä on siis uiva terassi, ei kiinni seinässä. Purkutyöt aloitettu kolme viikkoa sitten, otin kuvia ja videopätkiä tilanteesta. Rakennus on elementtirakennus ja seinän villat olivat kuivia ylemmän alajuoksun kohdalta ja päältä sekä alajuoksu siis myös kuiva. Hiiren koloja oli ja hiiren ulostetta sekä ruokavarastoa juuri tämän lattian tasolla olevan alajuoksun kohdalla, joka oli siis täysin kuivaa. Lattiatason alapuolelta alemmat alajuoksut olivat märkiä kuin myös villa jota oli noin sentin paksuudelta alemman alajuoksun alla ja sen alla oli huopa. Ainoastaan terassin oven molemmin puolin villat olivat märkiä myös ylemmän alajuoksun päältä. Eli meillähän tuli sadevesi ulkoa kynnyksen alta suoraan olohuoneen lattialle. Ovet vaihdettiin yhtiön toimesta 2011 toukokuussa. Kosteuskartoitusraporteissa kerrotaan mm että kynnys on tiivistämätön ym. Ovien vaihdon jälkeen oven ulkopuolelle molemmin puolin matalaa valesokkelia oli jäänyt isohkot aukot, joista vesi on jo kolme ja puoli vuotta valunut alimmille alajuoksuille. Siis jos terassirakennelma olisi tämän aiheuttanut, niin miksi se valitsi vain alemman alajuoksun?
8402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

olisko vesi tullut sisään ovesta myös ilman terassia?Toisinsanoen haaliiko terassi vettä seinäänpäin?

Äänestä
  • Ensinnäkin terassi on noin 30 cm päässä oven karmista. Terassi ei haali vettä, ja ainoastaan oven kynnyksen alta tuli rankkasade sisälle. Mutta oven alla ja noin 60 cm oven molemmin puolin olivat myös ylemmät alajuoksut ja villat märkiä. Seinät ovat kuivat myös. Laudoituksen alla on sellainen pelti joka nousee 5-7 cm ylöspäin laudoituksen takana ja noin 10 cm on se kulmakohta josta se pelti laskee alas joka on noin 4 cm korkuinen. Kynnyspellin alla oli ja on edelleen tiivistämätön rako. Aukot matalassa kivijalassa kävi puh joht paikkaamassa

    Äänestä

Pane kuvat siitä tänne, minä en tajua todella mitä ajat takaa tuossa.

Äänestä
  • Kunpa osaisinkin laittaa kuvat! Mutta YouTubeen olen harkinnut laittavani. Ymmärrän että tässä voi tulla hyvinkin sekavaa tekstiä...hometta ym mikrobeja hengitellen sekä syyllisyyden taakkaa kantaen!

    Äänestä

  • Asukas vielä kirjoitti:

    Kunpa osaisinkin laittaa kuvat! Mutta YouTubeen olen harkinnut laittavani. Ymmärrän että tässä voi tulla hyvinkin sekavaa tekstiä...hometta ym mikrobeja hengitellen sekä syyllisyyden taakkaa kantaen!

    Oletko todella noin saamaton henkilö. Ota nyt yhteyttä alan asiantuntijaan ja ruvetkaa viemään asiaa eteenpäin. Ei ne tällä palstalla asiat etene yhtään minnekään. Ota nyt itseäsi niskasta kiinni ja rupea toimimaan. Tuntuu, että sinua saa pyöritellä miten jokainen näkee asian omaksi edukseen.

    Äänestä

  • toimintaa nyt kirjoitti:

    Homekusettajien unelma-asiakas.

    Äänestä

Viikko sitten perjantaina hajotettiin terassin oven edestä ulkoa betoninen laatta. Mitäs sieltä paljastuikaan! Iso repeämä valesokkelissa ja noin 5x3 cm aukko! Ilmeisesti sinne on jäänyt rakennusaikaista puuta, joka on vuosikymmenien (32) aikana kastunut ja kastellut alemmat alajuoksut. Voi hirvitys sitä hajua, homeenhajua siis. Betoninen laatta oli noin 20 cm korkea ja oli valettu epämääräisesti ja epämuodostuneesti, eli ei siis symmetrinen. Toisin paikoin laatta oli matalampi ja myhkyräinen. Raudoitusta oli sikin sokin tämän myhkyräisen laatan sisuksissa, ohuita puikkoja. Niin ja tämä laatta oli kallellaan seinään päin yhdestä kulmastaan. Routa on näiden vuosien aikana keikutellut laattaa niin ettei terassin ovea saanut edes kokonaan auki roudan aikana. Aukko ja halkeama paikattiin ja laatan alue täytettiin osittain murskeella, homma on vielä kesken. Lisäksi kaksi kolmesta makuuhuoneen seinästä on avattu, pääty oli kostea ja villoja ei ollenkaan ulkoseinällä! Vielä yksi huone on avaamatta. Hittolainen, mitä puheenjohtaja ja isännöitsijän planttu aiheuttivat meille!!!! Olisivat ihan reilusti heti kesällä hankkineet korjaajat, EI, kun piti tapella ja syyttää meidän terassia veden tulosta rakenteisiin! Viisi viikkoa täällä on sotkettu ja revitty paikkoja, joo hyvää joulua vaan! Huoneet on sekaisin, huonekalut mikä missäkin. Korvausvaatimusta aion vaatia puheenjohtajalle ja isännöitsijälle eli henkilökohtainen vastuu kyseessä näiden osalta. Eikä puheenjohtaja ole vieläkään myöntänyt , ettei enää syyllistäisi meitä ja meidän terassia. Ovien vaihto ja kynnyksen alainen vedenpaisumus on myös käsittelemättä! Ei ole pöytäkirjoja näkynyt!
Kiitti kaikille myötätunnosta tätä hankalaa akkaa kohtaan

Äänestä
  • No mihin se nyt hävisi mun hyvän joulun toivotus?
    Eli Hyvää Joulua teille myötäeläjät, ja kiitti paljon asiallisista kommenteista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Asukas vielä kirjoitti:

Olisko täällä joku, joka osaisi kertoa miten on fyysisesti ja rakennusteknisesti mahdollista, että meidän terassi olisi syypää kosteusvaurioon?
Kirjoittelin tuossa aiemmin aiheesta. Kyseessä on siis uiva terassi, ei kiinni seinässä. Purkutyöt aloitettu kolme viikkoa sitten, otin kuvia ja videopätkiä tilanteesta. Rakennus on elementtirakennus ja seinän villat olivat kuivia ylemmän alajuoksun kohdalta ja päältä sekä alajuoksu siis myös kuiva. Hiiren koloja oli ja hiiren ulostetta sekä ruokavarastoa juuri tämän lattian tasolla olevan alajuoksun kohdalla, joka oli siis täysin kuivaa. Lattiatason alapuolelta alemmat alajuoksut olivat märkiä kuin myös villa jota oli noin sentin paksuudelta alemman alajuoksun alla ja sen alla oli huopa. Ainoastaan terassin oven molemmin puolin villat olivat märkiä myös ylemmän alajuoksun päältä. Eli meillähän tuli sadevesi ulkoa kynnyksen alta suoraan olohuoneen lattialle. Ovet vaihdettiin yhtiön toimesta 2011 toukokuussa. Kosteuskartoitusraporteissa kerrotaan mm että kynnys on tiivistämätön ym. Ovien vaihdon jälkeen oven ulkopuolelle molemmin puolin matalaa valesokkelia oli jäänyt isohkot aukot, joista vesi on jo kolme ja puoli vuotta valunut alimmille alajuoksuille. Siis jos terassirakennelma olisi tämän aiheuttanut, niin miksi se valitsi vain alemman alajuoksun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu