Kysymys!!!

Moikka! Mikä ikäsenä poika kissan saa leikata?? Ei tietoa, samassa taloudessa narttu ja uros kissa... Olisi kiva tietää että ei tule lisää kissanpentuja!!! Ovat vielä siskoksia, joten ei olisi toivottavaa että pentuja edes tulisi!!! Mutta vastailkaa, että tietäisin!! Olisin taas yhtä tietoa viisaampi!!
5502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

..että voimme leikkauttaa pojan puolen vuoden iässä, nartun 9kk iässä.

Äänestä

7 kk ikäisenä aikaisintaan, mutta ota huomioon, että kollin kasvukausi loppuu leikkaukseen. Meidän Saddamin turkki ainakin "miehistyi" ja kissa muotoutui kollimaiseksi vasta vuoden iässä. Saddamia ei ole leikattu, koska minkäänlaista kolleille tyypillistä häiriökäyttäytymistä, kuten reviirin merkkaamista sisällä ei ole.

Äänestä
  • Uroskissa ei toki lakkaa kasvamasta, kun se leikkautetaan. Päinvastoin, hyvissä ajoin leikkautettuna saavat kissan kasvuhormonit vasta tilaa kun eivät sukupuolihormonit suotta ole niiden tiellä.

    Suosittelen ehdottomasti keskustelemista eläinlääkärin kanssa leikkauksesta jo hyvissä ajoin. Tällaisessa tapauksessa varsinkin on aikainen leikkaus mitä järkevin ratkaisu, mikäli ei tahdota insestiristeytyksenä syntyneitä jälkeläisiä ja huomata sisäsiittoisuudesta aiheutuvia ongelmia ja mahd. pentu kuolleisuutta.

    Kissan voi leikkauttaa vaikka jo 3kk iässä, mutta tämä käytäntö on harvinaisempaa Suomessa eivätkä siihen monet eläinlääkärit suostu. Sen sijaan 5kk ylöspäin on jo yleisempi ikä leikkauttaa uros- tai naaraskissa, eikä ollenkaan ongelma. Jotkut eläinlääkärit ovat silti hyvin kiinni perjaatteissaan ja saattavat kieltäytyä leikkauttamasta mm. alle 10kk ikäistä kissaa. Jos näin käy, kannattaa kääntyä toisen eläinlääkärin puoleen. Nuorena leikattu kissa paranee nopeammin eikä ehdi keksiä pahoja sukukypsyyteen liittyviä tapoja; kuten merkkailua.

    Itse olen leikkauttanut yhden urokseni 5kk iässä eikä mitään ongelmia. Silloin kissani oli hoikka ja pieni, mutta leikkauksen jälkeen alkoikin todellinen kasvuvauhti kiihtyä ja poju on nyt 3-vuotiaana iso köriläs sekä isoposkinen. :) Ei siis pidä uskoa liikaa näihin "jää pieneksi" hokemiin.

    Äänestä

  • tjp kirjoitti:

    Uroskissa ei toki lakkaa kasvamasta, kun se leikkautetaan. Päinvastoin, hyvissä ajoin leikkautettuna saavat kissan kasvuhormonit vasta tilaa kun eivät sukupuolihormonit suotta ole niiden tiellä.

    Suosittelen ehdottomasti keskustelemista eläinlääkärin kanssa leikkauksesta jo hyvissä ajoin. Tällaisessa tapauksessa varsinkin on aikainen leikkaus mitä järkevin ratkaisu, mikäli ei tahdota insestiristeytyksenä syntyneitä jälkeläisiä ja huomata sisäsiittoisuudesta aiheutuvia ongelmia ja mahd. pentu kuolleisuutta.

    Kissan voi leikkauttaa vaikka jo 3kk iässä, mutta tämä käytäntö on harvinaisempaa Suomessa eivätkä siihen monet eläinlääkärit suostu. Sen sijaan 5kk ylöspäin on jo yleisempi ikä leikkauttaa uros- tai naaraskissa, eikä ollenkaan ongelma. Jotkut eläinlääkärit ovat silti hyvin kiinni perjaatteissaan ja saattavat kieltäytyä leikkauttamasta mm. alle 10kk ikäistä kissaa. Jos näin käy, kannattaa kääntyä toisen eläinlääkärin puoleen. Nuorena leikattu kissa paranee nopeammin eikä ehdi keksiä pahoja sukukypsyyteen liittyviä tapoja; kuten merkkailua.

    Itse olen leikkauttanut yhden urokseni 5kk iässä eikä mitään ongelmia. Silloin kissani oli hoikka ja pieni, mutta leikkauksen jälkeen alkoikin todellinen kasvuvauhti kiihtyä ja poju on nyt 3-vuotiaana iso köriläs sekä isoposkinen. :) Ei siis pidä uskoa liikaa näihin "jää pieneksi" hokemiin.

    Mielestäni asiaa pitää katsoa täysin kissakohtaisesti. Toiset kehittyvät nopeammin kuin toiset, kun taas joillakin kehitys kestää kauan.

    Itse olen kuullut kokemuksia sekä siitä, että kissa jatkaa kasvuaan leikattua, toisissa taas hidastuu/pysähtyy. Esim tjp.n esimerkissä pitää huomioida ikäkin: 5kk ikäinen pentu todennäköisesti tulee kasvamaan, ja usein nopeasti.

    Kaikenlaisia tutkimuksia esiintyy puolesta ja vastaan aikaisen leikkaamisen. Myöhemmin kuulin, että usein viitattu amerikkalainen tutkimus, jossa leikattiin ennen luovutusikää pentuja, onkin tehty v.1992. Tämän uudempia en itse ole ainakaan lukenut, eli miksi ei niitä ole julkaistu? Eoäilyttää ainakin minua.

    Minun maalaisjärkeni sanoo, ettei liian nuorta eläintä kannata leikata, aivan kuin ei lapsiakaan steriloida. (tämä siis hieman kärjeistetty vertaus) Suomessa aika moni el leikkaa vasta yli 6kk ikäisenä tai 2kg saavuttaneena - mitä itse pidän miniminä myöskin.

    Äänestä

  • KIITOS VASTAUKSISTA!!! Taidan kysäistä paikalliselta eläinlääkäriltä, että tulisi varmuus asiaan... Mutta sai ainakin suuntaa antavia vastauksia! Ei olisi todellakaan toivottavaa saada pentuja... Uros kannattaa kai leikata ensin?? Ei tapahdu niin helposti vahinkoa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


doris kirjoitti:

Moikka! Mikä ikäsenä poika kissan saa leikata?? Ei tietoa, samassa taloudessa narttu ja uros kissa... Olisi kiva tietää että ei tule lisää kissanpentuja!!! Ovat vielä siskoksia, joten ei olisi toivottavaa että pentuja edes tulisi!!! Mutta vastailkaa, että tietäisin!! Olisin taas yhtä tietoa viisaampi!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu