Missä mahtaa olla vika kun digiboxin (Nokia 120C) kautta kattelee telkkaa on volyymit telkasta oltava tosi lujalla että mitään kuulee ja sitten kun kääntää analogiselle- tai videokanavalle telkkaa huutaa tietysti täysillä. Digiboxin äänenvoimakkuuttakaan ei viitti koko aikaa pitää täysillä, säätövaraakin pitää olla. Telkan digikanavan asetuksissa volyymi säädetty voimakkaimmalle.
Kuulossa vikaa???
vai päässä?
4605
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sanoit, että telkan digikanavan ääni on täysillä.
Silloinhan muutkin kanavat on täysillä.
Niin minun television asetukset toimivat.
Itse pidän boksin äänen täysillä ja säädän ääntä television säätimillä.
Tosi kuitenkin on, että boksin ja muiden kanavien ääni on eri kovuudella.
Onhan siinä tietysti ideaa, että kun katselee boksin kautta, ei tarvitse muita säätimiä.
Kanavat, ääni ja jopa tekstitv toimii boksin kaukosäätimellä.
Samoin olen havainnut omassa Topfield TF3000COT-digipoksissa.
Ilmeisesti se vaan on niin. Jos olet havainnut niin on myös viivettä kuvassa/äänessä analogiseen singaaliin verrattuna. Kaipa se digi-singaali kulkee pitemmän matkan tullessaan TV:lle ku informaatio hieman jättää ja äänet ovat vaimeampia. :)
Mun ratkaisu oli löytää sopiva volyymi molemmista. Ja kiitti muistutuksesta! Olin omasta TV:stä unohtanut kokonaan tuon kanavakohtaisen äänenvoimakkuuden säätö mahdolisuuden! Se auttaa varmasti hieman.
Onko muuten ollut huomattavissa, että televisioosi SCART:lla kytketyt laitteet antavat huomattavasti vaimeamman äänen kuin muut lähetteet? Joissakin TV-malleissa nuo audiovahvistimet tuntuvat olevan melko syvältä SCART-linjoilla, on kohinaa ja vaimeutta.
Digipuolella ei lähetetä ääntä niin "kovaa" kuin analogisella. Eli ei ole kuulossa tai päässä vikaa.