Kannattaa lukea Mormonin kirja, koska se on hyvä, siinä kerrotaan kuinka Lehi nimisen miehen perhekunta matkusti noin 591-590 eaa. Amerikkaan laivalla Israelista pakoon vainoja ja sitten he sukurutsasivat itsestään valtavan kansan.
Lehin pojista Nefin jälkeläiset [nefiläiset] olivat hyviä ja heitä siunattiin, kunnes he ylpistyivät jolloin Lamanin jälkeläiset [lamanilaiset] hyökkäsivät nefiläisten kimppuun. Sen lisäksi kirjassa on helveten paljon kuvauksia sodasta ja sanoja, joita juutalainen mies ei olisi voinut tietää; mm. kreikkaa ja yksi ranskan sana.
Kirja on myös suvaitsevainen kaikkia rotuja kohtaan;
Ensimmäinen Nefin kirja 12:
23 Ja tapahtui, että minä näin, että heidän vaivuttuaan epäuskoon heistä tuli tumma ja inhottava ja saastainen kansa, täynnä joutilaisuutta ja kaikenlaisia iljetyksiä.
Alman kirja 3:
6 Ja lamanilaisten iho oli tumma sen merkin mukaisesti, joka oli pantu heidän isiinsä ja joka oli heille kirous heidän rikkomuksestaan ja kapinoimisestaan veljiään vastaan, joita olivat Nefi, Jaakob ja Joosef ja Sam, jotka olivat vanhurskaita ja pyhiä miehiä.
Toinen Nefin kirja 5:
21 Ja hän oli saattanut kirouksen, niin, nimittäin ankaran kirouksen, tulemaan heidän päällensä heidän pahuutensa tähden. Sillä katso, he olivat paaduttaneet sydämensä häntä vastaan, niin että heistä oli tullut kuin piikiveä; ja nyt, koska he olivat valkoisia ja tavattoman ihania ja ihastuttavia, niin jotta he eivät olisi viettelyksenä kansalleni, Herra Jumala muutti heidän ihonsa mustaksi.
Kolmas Nefin kirja 2;
14 Ja tapahtui, että ne lamanilaiset, jotka olivat liittyneet nefiläisiin, luettiin nefiläisiin;
15 ja heidän kirouksensa otettiin heistä pois, ja heidän ihonsa tuli valkoiseksi kuten nefiläisten;
16 ja heidän nuorista miehistään ja heidän tyttäristään tuli tavattoman kauniita, ja heidät luettiin nefiläisiin, ja heitä kutsuttiin nefiläisiksi. Ja näin päättyi kolmastoista vuosi.
Sekä tämän lisäksi 3. Nefin kirja kertoo kuinka Jeesus Kristus saapuu Amerikkaan.
https://mikecrusoesblog.files.wordpress.com/2011/11/jesus-christ-in-america1.jpg
John Scottin tekemä maalaus aiheesta.
Aiotko lukea tämän kirjan? Mitä mieltä olet Mormonin kirjasta? Onko mormonit seksikkäitä? Pukeutuuko mormonit hyvin?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.