Antakaapas ASIALLISIA kommentteja tähän asiaan joka on vaivannut minua jo muutaman vuoden.
Olen 40-vuotias duunari, ammattitaitoa löytyy trukeista ja nostureista. Minulla on mukava perhe ja olen ollut samassa työpaikassa, samassa työssä kohta 20 vuotta. Olin vuosi sitten vuoden vuorotteluvapaalla jolloin aloin taas harrastamaan vanhoja ja uusia harrastuksia. Nyt taas vuoden töissä ollessa olen alkanut miettimään lopputilin ottamista ja siirtymistä pätkätöihin tai kouluttautumista. Minulla ei ole mitään ammattitutkintoa. Olen toiminut sivutoimisena yrittäjänä muutama vuosi sitten, mutta ei siihenkään ollut lopulta aikaa. Kävin auttamassa ihmisiä heidän kotonaan tietokoneiden ja viihde elektroniikan ongelmissa. Pidin ihmisten auttamisesta ja heidän kanssaan juttelemisesta. Melkein kaikilla oli jotain murheita sydämellään joista avautuivat.
Ikävä puoli minussa on se että olen vähän turhan taiteellinen ja ahdistus alkaa kasvaa jos minulla ei ole aikaa toteuttaa itseäni. Teen musiikkia, soittelen bändissä, joogaan ja avantouin. Koiran kanssa tykkään samoilla metsässä.
Pätkätöitä tehdessä olisi aina välillä aikaa itsellekin. Velkaa ei ole, säästössä muutama kymppitonni. Nykytöissä ei ole mitään vikaa, paitsi työajat. Vuorotyö, aikaiset aamut, ja aina 8h töissä, oli niitä tai ei. Työ on todellista aivot narikkaan hommaa. Työkaverit on mukavia. Mutta kun täällä eletään vain kerran.
Pitäisikö jäädä tuttuun, turvalliseen ja muuttua zombieksi vai alkaa etsimään itseään, sitä omaa juttua, elää osittain yhteiskunnan tuilla; eläkkeelle tuskin koskaan pääsen. Luultavasti kuolen eläkeiän kynnyksellä. Nyt kroppa ja pää alkaa hajoamaan.
Olen lukenut kyllä tarinoita ongelmista kelan ja työkkärin kanssa, mutta myös onnistuneista elämän muutoksista.
Olen 40-vuotias duunari, ammattitaitoa löytyy trukeista ja nostureista. Minulla on mukava perhe ja olen ollut samassa työpaikassa, samassa työssä kohta 20 vuotta. Olin vuosi sitten vuoden vuorotteluvapaalla jolloin aloin taas harrastamaan vanhoja ja uusia harrastuksia. Nyt taas vuoden töissä ollessa olen alkanut miettimään lopputilin ottamista ja siirtymistä pätkätöihin tai kouluttautumista. Minulla ei ole mitään ammattitutkintoa. Olen toiminut sivutoimisena yrittäjänä muutama vuosi sitten, mutta ei siihenkään ollut lopulta aikaa. Kävin auttamassa ihmisiä heidän kotonaan tietokoneiden ja viihde elektroniikan ongelmissa. Pidin ihmisten auttamisesta ja heidän kanssaan juttelemisesta. Melkein kaikilla oli jotain murheita sydämellään joista avautuivat.
Ikävä puoli minussa on se että olen vähän turhan taiteellinen ja ahdistus alkaa kasvaa jos minulla ei ole aikaa toteuttaa itseäni. Teen musiikkia, soittelen bändissä, joogaan ja avantouin. Koiran kanssa tykkään samoilla metsässä.
Pätkätöitä tehdessä olisi aina välillä aikaa itsellekin. Velkaa ei ole, säästössä muutama kymppitonni. Nykytöissä ei ole mitään vikaa, paitsi työajat. Vuorotyö, aikaiset aamut, ja aina 8h töissä, oli niitä tai ei. Työ on todellista aivot narikkaan hommaa. Työkaverit on mukavia. Mutta kun täällä eletään vain kerran.
Pitäisikö jäädä tuttuun, turvalliseen ja muuttua zombieksi vai alkaa etsimään itseään, sitä omaa juttua, elää osittain yhteiskunnan tuilla; eläkkeelle tuskin koskaan pääsen. Luultavasti kuolen eläkeiän kynnyksellä. Nyt kroppa ja pää alkaa hajoamaan.
Olen lukenut kyllä tarinoita ongelmista kelan ja työkkärin kanssa, mutta myös onnistuneista elämän muutoksista.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä. Alat herätä. Olet ollut palkkaorjana vuosikymmenet. Et halua palkattomaksi orjaksi, vaan haluat vapautta. Kukapa meistä ei haluaisi sen verran työtä, jotta tulee toimeen, sellaista työtä, jonka tekeminen on mielekästä, sen verran omaa aikaa, että voimme olla ihminen?
Työttömällä on ollut 'liikaa' vapaata aikaa. Siksipä meidät nyt aiotaan orjuuttaa tai jos kieltäydymme siitä, kurjistaa elämään parillasadalla eurolla kuussa.
Jos irtisanoutuisit, sinulla olisi pitkä karenssijakso (en muista, miten pitkä), ja sen jälkeen saisit ansiosidonnaista jonkin aikaa. Kun työttömiä työnhakijoita on puoli miljoonaa ja avoimia paikkoja kolmekymmentä tuhatta, on mahdollista, että olisit loppuikäsi työtön. Työttömänä ollessasi et voisi perustaa yritystä ilman, että työkkäri katkaisee tukesi kokonaan.
Eikö ihanneratkaisu sinulle olisi jatkaa osa-aikatyössä siellä, missä olet, pyytää vaikka roima palkanalennus korvaukseksi työnantajalle aiheuttamastasi lisäjärjestelyjen tarpeesta, ja kiitollisuutesi osoitukseksi niin pitkästä urastasi kuin työnantajasi joustavuudestakin? Alkaisit sitten tehdä omaa työtä, ensin osa-aikaisesti, ja jos se kasvaisi, lopulta kokoaikaisesti, jos sitä haluat.
Alennettu palkkasi vaikuttaisi kai sitten myöhemmin eläkkeeseesi. Hassu ristiriita sinänsä. Jos korjaisit tilannettasi niin, että voisit nauttia elämästäsi enemmän, ehkä eläisit kauemmin, ja tarvitsisit eläkettä, joka nyt olisikin pienempi. Jos taas jatkat raatamista palkkaorjana, eläkkeesi olisi suuri, mutta sinä kuopassa uupuneena jo ennen eläkeikää.
Minä olen ollut työhön kohta kolme vuotta, oltuani yrittäjänä ulkomailla kauan. Ehkä pelkoni yrittäjyyttä vastaan Suomessa on vain ennakkoluuloa. Ehkä täällä voikin yrittää menemättä konkurssiin. Haluaisitko keskustella aiheesta? Tiedätkö yrittäjäeläkkeen pakollisuudesta? Verotuksesta? Ennakkoveroista? Arvioveroista? Tappiota tuottavan yrityksen pyörittämisestä, koska se on kivaa (käskeekö jokin taho lopettamaan sen, jos se ei tuota)? En ole löytänyt viranomaista, joka olisi osannut tai halunnut kertoa faktat. Verotoimistosta ohjattiin työkkäriin. Työkkäristä Kelaan ja annettiin muutama puhelinnumero, jonne soittaa. Minun pitäisi kuulemma vain aloittaa ja he sitten jäkikäteen päättävät, katkaisevatko tukeni. Heh heh.
Ajatteles, jos Suomessa oleva työ jaettaisiin kaikkien halukkaiden kesken, samoin palkat. Samalla jakaisimme vapaa-ajan. Loisimme yhteishenkeä.