Opettajana toivoisin, että vanhemmat pitäisivät edes jonkinmoista systeemiä lasten kotiintuloajoista ja nukkuma-ajoista. Nykyisin näyttää, että kuri höltyy kodeissa. Opettajaa taas sitovat säännöt. Ei saa edes seisomaan nostaa, jos oppilas häiriköi.
Lapset kuriin
ope
13773
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olen samaa mieltä Open kanssa.Nykyajan lapset ja niiden vanhemmat,ei tajua mitä on kuri. kyllä käy sääliksi tämänpäivän opettajia.
Tää on hyvä että kirjoitat asiasta. Monesti ei se vika ole lapsissa mutta vanhemmissa. Minullakin on kouluikäinen poika mutta sillä on säännöt kotona ja niin se esiintyy kodinkin ulkopuolella moitteettomasti. Nukkuun mennään aina arkena klo20.00 ja perjantaina sekä lauantai iltana saa valvoa pitenpään riippuen siitä mikä on tulevan päivän ohjelma. Vanhempi poikamme kasvatettiin samoilla säännöillä ja sen kyllä nyt huomaa kuinka sillä on hyvä koulutus sekä työmarkkinoilla ei hänellä ole muuta vaikeuksia kuin valita minkä työn ottaa. Kiitoksia myös hyville opettajille jotka jaksaa tämänpäivän koulussa. Monella on mielipiteitä mutta näitä lasten vanhempia pitäis kouluttaa ja sitten sillä vanhanajan hyvinopitulla tavalla. Housut kinttuun ja selkään joka kerta kun niitten lapset esiintyvät epäsoveliaasti.
Nyt tuli asiaa. Minä olen sitä mieltä ,mitä sanoi ÄITIKIN ennen,Joka vitsaa säästää,se lasta vihaa Ei se enää tänäpäivänä käy.Mutta joskus pitäis antaa muukin rangaituskin kuin pleikkarin peli kieilto.Silloin kun minä olin nöösipoika,pahin rangaistus oli kun ei päässyt ulos kavereitten kanssa.
kouluihin pitäisi todellakin saada.
Itselläni on viisi lasta ja kuusi viimeistä vuotta olen heitä yksin kasvattanut(mies kuoli) ja jokainen heistä on hoitanut hyvin koulutyönsä ja heistä ei ole ollut opettajalle harmia.
Että ei ole kiva että yleistetään tähän tyyliin: nykyajanvanhemmat ja lapset ovat sitä ja sitä.
Aikoinaan kakarana oli meidänkin kylällä lapsia joilla ei ollut mitään tolkkua missään ja paljolti se johtui isän alkoholin liiasta käytöstä.
Häiriköitä on ollut siis ennenkin. Näitä lapsia hakattiin remmillä ja milloin milläkin ja laitettiin jopa kasvatuslaitokseen ja mikä oli tulos? En tahdo tässä edes kertoa...
On niin helppo osoittaa syyttävää sormea koteihin päin, mutta kysyisin myös, että missä on tämän päivän opettajien arvovalta, taito pitää kuria?
On nimittäin opettajia joille ei yksinkertaisesti kukaan yritä ryppyillä ja vain katse riittää.
Ei tarvitse huutaa tai raivota.
Kuulepas, kyllä se helppoa on nykyisin opettajan kimppuun käydä, mutta tosiasia on että vanhemmat eivät tahdo enää tehdä yhteistyötä opettajien kanssa kun on häiriköistä kysymys.
Syyttävät vain opettajaa lasten kuullen ja tukevat lapsen huonoa käytöstä.
Minulla on työtoveri, joka on joutunut jäämään sairaslomalle tällaisesta syystä.Melkein aikuiset oppilaat kiusasivat hänet psyykkiseen hermoromahdukseen.
Tämä opettaja oli aivan normaali, ei mikään hiirulainen eikä mikään huutaja ja määräilijä.
Pieni ryhmä tyttöjä! jotka eivät voi kovinkaan hyvin sai vain idean alkaa kiusaamaan häntä ja kukaan ei oikein pystynyt lopettamaan tätä kierrettä.
Mun mielestäni useinkin isokokoisilla miesopettajilla on enemmän arvovaltaa kuin muilla. Opettajankoulutuslaitoksella oli vieraana entinen häirikköoppilas ja kun rehtori kysyi häneltä millainen on hyvä opettaja, oppilas sanoi että se on ensinnäkin mies ja sellainen joka välillä huutaa. Että rajoja sellaisetkin haluavat (jos esim. ei ole kotona asetettu tai ei ole isää tms.)Ei kauheen ruusuiselta näyttänyt silloin mun tulevaisuus opettajana, kunnes rehtori sanoi, että heillä oli koulussa pieni naisope, joka oli kuin ärhäkkä terrieri, että kuria löytyi... Oon silti sitä mieltä, että valtasuhteet on vääristyneet koulumaailmassa.Opettajilla pitäis ehdottomasti olla enemmän valtaa.
Itse olen huomannut, että se, onko opettajalla auktoriteettia vai ei, ei ole kiinni hänen sukupuolestaan eikä koostaan. Tiedän monta pienikokoista tai nuorta naismaikkaa jotka eivät huuda, mutta jotka ovat kuin terriereitä ja saavat ryhmän kuriin. Tiedän myös monia isokokoisia miesopettajia, jotka välillä huutavat, eivätkä silti saa oppilaita kuuntelemaan. Lisäksi tiedän opettajia, jotka eivät koskaan hermostu, huuda tai heitä ketään ulos, mutta heillä on huumorintajua ja luontaista auktoriteettia, joilla ryhmä pysyy kurissa. Yleensä sellainen ope, joka menettää malttinsa ja alkaa huutaa, on menettänyt pelin, sillä sellainen opettaja on usein oppilaiden mielestä naurettava.
kuulkaa kun jo päiväkotien seinillä on kaikenlaisia auttavan puhelimen numeroita.itselleni kävi näin että tyttäreni tuli humalassa kotiin klo.4 aamulla ja olin tosi vihainen huolestunut ja otin tukasta ja annoin tukkapöllyn seuraavana päivänä sosiali toimiston nainen soitti ja sano et mitä tämä on ja syytti minua lapsen pahoinpitelystä.hän sanoi et kotiaresti on vapauden riisto,kassiin katsominen yksityisyyteen puuttumista.tukasta kiinniottaminen on pahoinpitely .kukaan ei voitehdä mitään kun on nää viisaat lait kuria ei saa pitää ja tässä on tulos .varmasti näitten nuorten perheet on kunnon perheitä eikä heidän vanhemmat ole kasvattaneet lapsistaan murhaajia.tämä kaikki on vapaan kasvatuksen tulosta sen syytä että vanhemmat eivät voi kasvattaa omia lapsiaan haluamallaan tavalla heti on yhteiskunta lyömässä kiilaa nuorten ja vanhempien väliin .tämä kaikki on niiden syytä jotka ovat tehneet nämä helvetin lastensuojelu lakipykälät.
Kyllä kodeissa luodaan sääntöjä, kaikki eivät vaan jaksa valvoa niiden toteutumista. Vaikeatahan se välillä on, koska kukapa haluaisi aina olla ilonpilaaja? Mutta se kai on osa vanhempainroolia.
Tietysti opettajilla on säännöt. Kannattaisi silti edes ilmoittaa, että oppilas häiriköi, lintsaa tai laistaa työstään. Vanhemmat luottavat teidän ammattitaitoonne tässä asiassa. Järkytys ei pienene sillä, että asia tulee esille vasta seuraavan todistuksen aikaan.
Opet valittavat jatkuvasti, että he eivät saa ojentaa koululaisia. Ja höpön löpön sanon minä. On se kumma, jos opettajilta on viety kaikki oikeudet. Vaatikaa ne takaisin!! Mielestäni kurin pito ja rajojen asettaminen kakaroille ei ole vain kodin kontolla. Tehkää siellä koulussa myös jotain. Olen hieman tuohtunut tästä aiheesta, koska oma muksuni sotki kouluvihkonsa pahanpäiväisesti kaiken maailman pilakuvilla ja -kirjoituksilla. En voi kuin ihmetellä, etteikö opettajalla olisi ollut valta puuttua veromarkoilla hankittujen tavaroitten asiattomaan kohteluun. Asia hoitui tällä erää niin, että ostimme ihan omin varoin uuden vihkon ja poika käytti yhden sunnuntain puhtaaksikirjoituspuuhissa. Kyllä koulussakin pitäisi niitä rajoja asettaa!
Olette te kaikki jossakin asiassa oikeassa. Jokaisella on oikea tarkoitus mutta silti jossakin on vikaa. Oletteko harkinnut että se vika vois olla vaikka teissäkin? Myöntäkää se myös että vikaa voi olla itsessäkin ja koittakaa katsoa totuutta silmiin. Häiriköt kuriin niin kotona ja koulussa. Opettajille valta takaisin ja vanhemmat kouluun katsomaan mitä muksut siellä tekevät. Yleensä kokouksiin tulee kaikki vanhemmat kun kullanuput on 1 - 2 luokkalaisia. Sitten ne kullannuppujen vanhemmat ei enään saavukkaan mihinkään vaan etäältä antavat ohjeita sekä neuvoja muille. Menkää nyt vanhemmat sinne kokouksiin ja kuunnelkaa kuinka lapsenne on esiintynyt. Minulla on 2 poikaa ja olen yksinhuoltaja isä. Otan osaa lasteni koulunkäyntiin kaikilla tavoilla ja meillä on tiukat säännöt. Jos meillä sanotaan että niin ei tehdä tai sitä ei nyt saa niin he myös tietävät että niin on asia. Kuka sitten uskaltaa sanoa että en anna pojilleni mitään on väärässä. He ovat saaneet enemmän kuin kaiken mutta vain silloin kuin minä sanon ja lipaan. Pidän aina lupaukseni enkä emmi vaan annan aina vastauksen heti kun minulta kysytään ja se on selvä joko kieltävä tai myöntävä. Olen huomannut että minäkin annan joskus sellaisen vastauksen jonka olisin varallisuuden takia kieltänyt mutta kun olen luvannut niin tingin jostakin muusta pitääkseni lupaukseni. Näin säilytän molemmanpuolisen luottamukseni lapsiini. Koulun opettajille olen sanonut että jos koulussa on tapahtunut jotakin niin silloin haluan sen tietäväni heti. Olen läksyttänyt openkin kunnolla mutta kyseinen opettaja pyysi kovasti anteeksi jälkeenpäin ja me ollaan nyt parhaat kaverit. Lapsilleni olen sanonut että en hyväksy mitään sellaista joka tulee ensin muitten suusta vaan niitten on se itse kerrottava ensin ja sitten mennään yhdessä korjaamaan se mitä on tehty. Mitä lastensuojeluviranomaisiin tulee niin ne on hyviä mutta joskus ne menee liian pitkälle. Toiset lapset ovat tosi valehtelijoita jos ei suorastaan ammattilaisia siinä. Opettajat muistakaa että teillä on valta ja vaatikaa sitä niin että teetätte häiriköiltä enemmän ja sitten soitatte lasten kotiin että ne ei ole tehnyt määrättyä. Toristuksenha te annatte eikä se ole YHTEISKUNTA.
Hei vaan olen aivan samaa mieltä kanssasi.mulla on kolme lasta joista kaksi on koulussa...ala-asteella.Ja olen aina ollut tosi "tarkka" heistä.Kotona on oltava jonkinmoinen rytmi asioille.Syönti aika ja nukkumaanmeno aika ainakin.Ja arkipäivinä heidän on oltava kotona viim klo 20.(isommankin 12 vee)pienempi ei olekkaan tietty niin myöh. Ja kyllä kun on alusta asti ollut tiukkana asiasta he ovat sisästäneet asiat eikä niistä tarvitse riidellä sitten. Jos viikonloppuna vanhempi lapsista käy luokkakaverin luona kotibileissä...ne loppuvat yleensä 22 ja olen joka kerta autolla hakenut kotiin hänet sieltä...Koska uskon siihen että kun on nuita rajoja, ja niistä pitää tiukasti kiinni sekin luo lapsiin turvallisuuden tunnetta,että heistä välitetään. Ja kun aikonaan ollaan nukkumassa ei olla väsyneitä ja kiukkuisia sit...Opelle hyvää jatkoa ja tsemppiä koululaisten kanssa..uskoisin et tollasista asioista jos ilmenee voisi jutella henk,koht, lasten vanhempien kaa...mä ainakin haluaisin tietää asioista ja yrittää toimia paremmin niiden pohjalta...moi.
tervehdys!
Ymmärrän, olen neljän lapsen äiti ja kasvatus ei
ole helppoa nyky-yhteiskunnassa, laki ja järjestys olla pitää... mutta ei ole aina helppoa
vaikka kuinka yrittää parhaansa tehdä lasten kas-
vatuksessa. ongelmia tulee pieniä ja suuria,mutta
vanhempien on mielestäni vastuu kannnettava.
t.SOILE