Onko oikein että sijaisperhhen äiti saa uhkailla lapsia että "jos ette ole kunnolla niin ette pääse äidin luo" tai että "jos menette kotiin jouluksi niin ette saa meiltä lahjoja". Tai huoltosuunnitelmasta tullessaan sanoo lapselle joka on kysynyt miten se meni että "en edes jaksa kertoa kuinka paljon se teidän äiti minua haukku siellä", joka ei muuten edes pidä paikkaansa.Voiko sijaisvanhemmat myös takavarikoida lapsilta kännykät, herätyskellot, rahat yms.
oikeinko?
täti
261503
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Kuulostaa karmealta, jos näin todella on. Tuonkaltaista olen kuullut lähinnä (yksityisissä)lastensuojelulaitoksissa, joiden taso ei useinkaan ole päätähuimaava.Olen itse nähnyt kaikenlaisia sijaisvanhempia, tutustunut koulutuksissa, pienryhmissä, naapurustossa. Yhden olen kuullut uhkailevan, tunnistamissyistä en voi kertoa enempää.. :(
Omasta puolestani voin sanoa, että uhkaile en, mutta jos lapsella olisi kännykkä, maksuista pitäisi sopia bion kanssa, mutta myös säännöt soittelulle, jotkut biot osaavat myös häiritä melko lahjakkaasti lastensa elämää känyköiden välityksellä. jos säännöt ei toimisi, niin sitten känykkä pois. Rahat kuuluu lapselle toki, mutta oikeaa käyttöä tulee jokaisen vanhemman tietenkin valvoa.
ole oikein edes biovanhemmilta. Kyllä aikuisen pitää osata ilmaista asiansa ilman uhkailua. Mutta varmaan näin tapahtuu. Joskus sijaisäitiäkin väsyttää ainainen mariseminen ja sumpliminen biojen kanssa. Minun mielestä lapsille ei saisi puhua mitään pahaa bioista sillä mielellä että uhkailee lasta. En tosin uhkaile omaanikaan muuten kun ehkä noilla joulupukin lahjoilla ;-) Tyylin "jos et ole kiltti niin ei tule lahjoja", mutta tuohan on osa meidän kulttuuriamme. Takavarikot riippuu ihan tilanteesta, kyllä minä takavarikoisin omanikin kännykän tms jos aihetta olisi. Aiheettomasti se ei ole oikein.
Kuullostaa järjettömältä!!! Kertakaikkiaan!!!
Lapsen ja vanhempien tapaamisten ainoina estymisenä on jos vanhempi tai lapsi ei kykene tapaamiseen ei mikään sellainen, että jos lapsi ei käyttäydy kunnolla tms. ja mitä lahjoihin tulee jokainen sopikoot miten lahjansa jakaa ja ostaa mut ei tulis mieleenkään sanoa esim. meillä lapsille jo smenvät jouluksi vanhempiensa luo ettei me osteta sitten lahjoja...me annetaan paketit mukaan ja annetaan lupa avata toisten lahjojen kanssa yhtäaikaa.
Huoltosuunnitelma palaverin sisältö on aikuisten asiaa, mikäli lasta ei ole mukaan kutsuttu. Tilanteet ovat useinkin kovin "kuumia" mutta ei sitä lapselle tarvitse ilmineerata. Yksinkertaisesti kertoo vain mitä on päätetty ja mistä kenties vielä keskustellaan jne.... se mitä aikuiset nakkelevat toisilleen ei kuulu lapselle, miski syyllistää lasta jolla on jo muutenkin raskasta.
Rakavarikoinnista sanoisin sen verran, että; kyllä voi.
Mielestäni siinäkin pitää olla järki pelillä mukana ja takavarikoinnille pitää olla pätevät syyt kuten; isot puhelin laskut tai asiattomat puhelut, jos rahaa on käyttänyt väärin esim. alkoon tai tupakkaan ja ....mitä herätyskellot???? Mitä ihmettä, miksi herätyskellot pitää takavarikoida?? Ei tule juuri yhtään pätevää syytä mieleen miksi panttaisin herätyskellon...hyymmm tuota pitää ihan miettiä=)
No meitä on moneks-kuuluu vanha lausahdus-sääli vain lasta.
ei sitten millään lailla.
siis lasta ei saa lyödä. lasta ei saa tukistaa. lasta ei näemmä saa "uhkailla" myöskään etujen menettämisellä. näitä kannanottoja tulkiten
kerropa TÄTI ja muutkin kommentoivat kanssaihmiset kuinka sitten kasvatetaan lasta? kun kaunis puhe, opastaminen ja ohjaaminen eivät auta. kun lapsi ottaa sijaisperheen tavaroita, kätkee niitä, särkee kaikken mitä ei kassakaappiin kätketä. lyödä ei saa, tukistaa ei saa.
sossu neuvoo, että lapsen on jotenkin korvattava viemämsä ja tuhoamansa tavarat. mutta rahaahan lapsella ei ole. biot eivät korvaa lapsen tekosista mitään.omista tavaroistaan lapsi ei välitä, ihan sama otatko takavarikkoon tai et. lasta ei kiinnosta.
ainoa menetys jolla saa jotain kätkettyä/varastettua omaisuuttaan takaisin on uhkailu biovierailujen kieltämisestä.
et pääse äidillesi ennenkuin kerrot missä minun ajokorttini ja lompakkoni ovat!!
onko väärin uhkailla???? kuinka monta ajokorria on vuodessa hankittava uhkailun sijasta? mitä te tekisitte vastaavassa tilanteessa?
Jos ei ole tarpeeksi vahva niin miksi ryhtyä tälläiseen ammattiin. Jos ei pärjää ja tuollaista tapahtuu niin ehkä parempi ammatin vaihto. Sitähän se vanhemmuus on että kykenee antamaan lapselle rajat ilman uhkailuja ja eikös lapsille pidä ottaa vakuutus ja minusta tuntuu että AITO lämmin ja rakastava syli tälle lapsellekin olisi parasta mitä hän tarvitsee.....
johan sen lapsen äiti jo vaihtoi alaa ja lapsi jouduttiin huostaanottamaan.
pahasti vaurioitunut lapsi ei pelkällä rakkaudella parane. ja rajat on asetettu, ongelma on vain siinä, että niiden pitäminen vaatii joko täysiaikaista silmälläpitoa. siis täysiaikaista, ei yksin vessaan ei yksin toiseen huoneeseen ei yksin misaaän, si mihinkään. kotonaan vaurioitunut lapsi ei ole enää normaali lapsi.
täti, miksi sukulaislapsesi on sijaisperheessä? miksi ei loistava kykysi arvioida toisten taitoja auttanut sinua ottamaan sululaislasta sinun rakastavaan ja taitavaan huomaasi? miksi arvostelet kun et itsekään uskaltanut ottaa lasta huomaasi? omaa vertasi, omaa lihaasi? miksi hän on vierailla?
Tässä ei ole kyse pahoin vaurioituneista lapsista vaan vähän levottomista jotka eivät kuluta puhelimessa aikaa ja laskutkin maksaa isä(oikea).Minä en puutu sinun vaikeisiin lapsiisi, en kirjottaisi jos en todella olisi huolissani.Lapset olisivatkin meillä jos sosku ei olisi kuullut (itselläni 4 pientä lasta) sanovani että jaksankohan varmasti ,joten tein ratkaisun ja ajattelin että sijaisperheen vanhemmat ovat henkisesti vahvoja ihmisiä ,mutta pieleen meni..... muuten tässä on kyse 10 vuotiaista tytöistä.Eivät varastele, eivät käytä alkoholia jne. Vaan uhkailut ovat tulleet kun ovat kahdestaan riidelleet.
Mikset täti hyvä itse ottanut sisaruksesi lasta hoiviisi. Näin olisi nämäkin murheet sinun kontrolloitavana. Olisit ehkä monin verroin viisaampi ja ehkä jopa tietäisit vastauksetkin esittämiisi kysymyksiin.
Lähes poikkeusetta asiassa kuina siassa on monta eri puolta. Mitä kerrot täällä, on todella vain pieni ja suppea otos koko kokonaisuutta.
Siksipä täällä on täysin turhaa lunkata näitä sijaisvanhempia, kuin taas puolustaakkaan.
Mutta!
Sinulla olisi noinkin läheisenä sukulaisena hyvät mahdollisuudet saada lapsi sukulaissijoitukseen. Kokeile ja näe, ettei se sijaisvanhemmuus olekkaan niin helppoa ja mutkatonta.
ihmettelen myös miksi lapsi ei ole sinulla?
missä vika?
Meidän perheen bio äiti kysyy luvan jos hän haluaa antaa lapselle jotain ei puhu lapselle mitään ennenkuin on keskustellut meidän kans.
halusi antaa kännykän kielsimme koska lapsi ei tarvitse kännykkää meillä lanka puhelin ja myös kännykkä ja lapsi saa käyttää niitä kun on tarvis,äiti tyytyi ja lupasi hommata kännykän sitten kun me annamme luvan.
Kyllä sijaiperheissä pitää olla lupa määrätä asiat ja laittaa rajat kunhan se on lapselle hyväksi.En usko että kukaan ottaa lasta,että saisi kiusata ja pilata lapsen elämän.Meidän perheen kohdalla asit hyvin äiti jaksaa muistuttaa lasta usein,että on tyytyväinen sijaisperheeseen näin meidän työ on paljon helpompaa emme ole koskaan arvostelleet lapsen äitiä lapsen kuullen toki meillä on omat mielipiteet asioista mutta lapsi erittäin tyytyväinen tilanteeseen.
Lapsen äiti on aina tervetullut meille voimme puhua asioista ja lapsesta ilman riitelemistä.
lapsen äiti on joskus sanonut, että siksi on asiat hyvin koska meillä on sama rakkauden kohde.
Minusta se oli kauniisti sanottu.
kuulla että jollakin menee hyvin. Kerttu 10, lukisin mielelläni miten olette päässeet hyvän suhteeseen bioäidin kanssa. Tällä ja muuallakin kuulee ja näkee niin paljon kielteisiä juttuja.
et puutu minun lapsiini, silti kehoitit minua vaihtmaan alaa. minä en ole kasvatuksen ammattilainen ja työurastani en kehoituksestasi luovu. sekun tuo ne korjaus ja korvaus rahat taloon joilla taas jatketaan eteenpäin.
siis sukulaistytöt, helpot kiltit, mitä nyt lievästi levottomat olivat niin vaikeita ettt uskonut heidän kanssaan pärjääväsi.
mutta tavallisen naisen, joka taustaa tuntemati avasi kotinsa, otti tytöt luokseen, pitää nyt pelkällä rakkaudella hoitaa nuo levottomat oirehtivat lapset kuntoon.
kyllä sielläkin perheessä taatusti ollaan henkisesti vahvoja, kestetätäänhän siellä tadinkin epäusko ja syyttely. tadin joka ei ollut tarpeeksi rakastava ja vahva avatakseen ovensa.
mutta asiaan. oletko mennyt sijaisperheeseen avoimesti huolissasi juttelemaan asiasta? mikä oli äidin vastaus kun kysyit: tytöt puhuvat, että moitit heidän äitiään ja uhkailet ettet anna tyttöjen lähteä tapaamisiin? kuulitko taustat? oletko edes kysynyt tytöiltä missä yhteydessä tapaamiskiellolla on uhattu? oletko kertaakaan kysynyt mitä lapsi oli ensin tehnyt?
ei rangaistukset ja uhkailut yleensä ihan tyhjästä tule. aina on syytä sysissä jos nyt on mielestäsi sepässäkin.
kuuleppas tää ei oo ihan näin joten katso alku juttua uudestaan ja sano onko uhkailu sinusta oikein. minusta ei koska tähän ammattiin täytyy olla vahva jos ei kykene on myös myönnettävä .Minä en olisi jaksanut koska minullakin on jo 4 pientä lasta. Ihmeellinen tapa käsittää asiat jos sinun mielestä yllytin rikkomaan ja varastamaan. Mutta sen lopettaminen uhkailulla on väärin ...terroristitkin uhkailee koko ajan että hyökätään....ja täällä on tosi ihaniakin sijaisperheenvanhempia teitä pitäs saada lisää teillä on lämmin ja hyvä sydän.Ja hyvää jatkoa sinulle myös .
Nyt et kyllä tiedä, mistä puhut. Sijaislapsien kanssa joutuu kyllä käyttämään välillä myös kiristystä. Rakkaus ei aina riitä!
Älä puhu asioista mistä et tiedä.
meillä on nimenomaan sossun ohje käyttää uhkailua kiristyksenä hyvään käytökseen ja tavaroiden palautukseen.
psykologin vahvistuksella. koska lyödä ei saa, tukistaa ei saa, pyynnöt ja kaunis puhe on kuin tuuleen puhuisi.
siis mitä tytöt olivat tehneet, ennenkuin heitä uhkailtiin? oikein todella tehneet? eikä vain se mitä he sinulle sanoivat. kyllä meillä biotkin hyvin äkkiä väittävät, etten mää mitään tehnyt, ihan syyttä kävi huutaan. se on lasten tapa kaunistella asioita. totuus tulee kolmannella tai neljännellä kyselyllä.
ne vain olivat riidelleet ja äiti on ollut yhteydessä sijaisvanhempiin tässäkin asiassa ja he ovat myöntäneet uhkailut mutta minun näkemys on että ei ole lapsen edun mukaista tämä uhkailu. Lapset tarvitsee vahvaa aikuista joka on tukena heille ja uhkailu minun mielestä ei tue kehitystä.
Ehkäpä lapsi kokeilee sinun rajoja ja jos sinä yhdyt siihen leikkiin mukaan kiristämällä sun muulla naurettavalla tavalla niin lapsi tuntee olevansa joholla ja jatkaa sitä. jos jaksaisit olla vaan "mukava" ja muka et välittäisi tilanteesta niin lapsi kyllästyisi touhuihinsa ja lopettaa "ilkeilynsä". SE VIE AIKAA MUTTA TOIMII!!!!" minulla oli samanlainen tapasu ja sitä kesti vähän yli 6kk kunnes se loppui ja lapsi alkoi pitämään minusta ja jopa pyysi anteeksi!! kiristys ei ole asioiden ratkaisu!!! sen pitäisi tietää kaikkien vanhempien!! mieti jos itse olisit se lapsi, mitä tuntisit?!
Olen kanssasi samaa mieltä.Näin se toimii.
mun mielestä lapselta saa ottaa kännykän pois jos puhelinlaskut älyttömät tms tai jos ei noudateta kotiintuloaikoja niin sitten pysytään kotona kelloa opettelemassa jne.joskus tulee vaan tilanteita että kun kaunis puhe mene perille eikä normaali perustelu miks jotain asiaa ei voi tehdä niin kyllähän ne rajat jotenkin on saatava perille ja lapsethan hakee vanhemmista vastusta ja kokeilevat rajoja säännöllisin väliajoin jotkut ihan jatkuvasti ja siitähän se turvaton olo lapsille tulee jos vanhemmatkin antavat kaiken periksi.
taas toisaalta kun lapset noudattavat annettuja kotiintuloaikoja ja muita sääntöjä niin kyllä siitä sitten annetaan positiivistakin palautetta.
tuo tavaroiden vieminen josta joku tuossa ylempänä kirjoitti.meidän sijoitetulla tytöllä on sama juttu,juoksee vuorotellen kaikkien lasten huoneissa ja ottaa millon mitäkin ja jemmailee niitä ja kun kysyn että mihin laitoit hän virnistäen toteaa,et en ole koskenut.nämä tavarat sitten jossain vaiheessa kuin itsestään löytyy tytön mukaan pihalta tai "vahingossa" jostain hänen kaapeistaan.samoin häviää auton avaimet ja muut tavarat.olen miettinyt että mikähän laittaa tytön tekemään tuollaista että jemmailee toisten tavaroita?ja hänellä on sama juttu että omat lelut ja tavarat ei kiinnosta vähääkään.
jatkaisin tuohon aiempaan viestiin vielä että meillä ei biovanhemmat tapaa lasta,omasta halustaan mutta pyrin siihen että pahaa en biovanhemmista puhu lapsen kuullen koska ne kaikesta huolimatta on hänen bionsa olivat he minkälaisia ihmisiä tahansa,he ovat lapselle tärkeitä ihmisiä.
Siaisvanhemmat eivät saisi koskaan puhua pahaa lapselle tämän vanhemmista. Tähän on kaksi syytä a)Se vahvistaa lapsen ja todennäköisesti todella huonojen vanhempien sidettä ennestään b)vaikeuttaa lapsen "kotiutumista" siaisperheeseenKurjaa on myös käydä uhkailemaan lahjojen kanssa. Mietin, että miksi herätyskello on takavarikoitu... Uhkailu, että ei pääse koti"lomalle" on myös vähän kyseenalaista touhua...
Mutta...itse olen takavarikoinut lapseltani kännykän. Tämä tuli rangaistukseksi siitä, että kotiin ei tultu koulun jälkeen suoraan useista muistutuksista ja palavereista huolimatta. Kun tämäkään keino ei tepsinyt, menivät viikkorahat 4 viikoksi takavarikkoon ja ehtona se, että 4vko tullaan suoraan koulusta kotiin tai viikkorahat siirtyvät viikolla.
Jos lapsi on isän luona ollessaan saanut rahaa "takavarikoin" ne viikkokarkkipäivään asti tai niillä ei ainakaan karkkia saa ostaa.
Tosin, olen myös kiukuttelevalle lapselle sanonut, että en lähde viemään häntä isälle, ennen kuin raivoaminen loppuu. Autolla ajo kiukuttelevan lapsen kanssa, joka mahdollisesti potkii tuolia tai heittelee lapasella ei innosta;) tosin ei ole tarvinnut sitä onneksi ikinä tehdäkkään.
ja siellä sijaisäiti oli sanonu lapselleni että: hän tekee kaikkensa että et enää ikinä näe äitiäs!!
Olispa kiva jutella sinun kanssa kahdestaan.
meillä näinpäin, kun biovanhemmat eivät tapaa juurikaan lasta niin tyttö alkaa jo olla niin iso että kyselee näkeekö bioäitiänsä koskaan,mielelläni sanoisin että varmasti tapaat mutta en voi lapselle antaa turhaa toivoa joten olen sanonut rehellisesti että en tiedä.tietenkin sydämmessäni toivon että näin joskus tapahtuisikin.
bioisä käy joskus ja on tulossa piakkoin monen vuoden jälkeen.
tiedän omasta kokemuksesta että lapselle on tärkeää tietää ja tuntea myös biovanhemmat silloin he tietävät mistä ovat lähtöisin. vaikka me sijaisperheenä pidämme lapsesta mahdollisimman hyvää huolta ja rakastamme häntä kuin omaa lastamme,emme voi biovanhempia korvata,eikä ole tarkoituskaan.
Olen sijaisäiti ja olen todella pahoillani,että kohdallasi on asiat näin.
Oletko koskaan yrittänyt keskustella sijaisäidin kanssa asiasta jos vaan puheyhteys on yritä koska lapsen ja bioäidin välit ovat tärkeät ja niitä pitaisi hoitaa ei tuhota.
Hae huostaanoton purkua sosiaalilautakunnasta ja kirjoita hakemukseen miten lasta kohdellaan sijoituksessa.
Älä anna periksi, vaan valita päätöksestä ja mikäli on kielteinen, aloita alusta.
Lapsesi kehitys on vaarassa sijoituksessa. Sosiaalilautakunnan on puututtava asiaan viivyttelemättä, mikäli ei toimi, kantelu lääninhallitukseen.