Tuntuu välillä tosi pahalta nähdä miten lapsi ikävöi etävanhempaansa ja sen puolista sukua. Vaikka erosta on jo paljon aikaa, tämä on aina vuotava haava. Tiesin kyllä erotessani mitä se lapselle merkitsee, mutta kun muuta ratkaisua ei ollut - mitään suhdetta voi yksin pystyssä pitää. Kyllä vaan, olen ilkeä ja toivon lapsen isänkin tuntevan huonoa omaatuntoa asian vuoksi. Jos ainakin sitten tajuaisi kantaa vastuun mahdollisista uusista lapsistaan.
Lapsen ikävä
pöö
15915
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
ota niihin sukulaisiin yhteyttä ja kerro että lapsi ikävöi heitä jne!!!
Minä soitin viimeksi eilen ex-puolisoni isälle ja äidille. Samoin he soittelevat minulle.
Ex-mieheni käy kylässä siskollani ja muilla sukulaisillani. Lapsilla on hauskaa, saavat kyläillä paljon, kun välillä sukuloin minä ja välillä ex.
Mitään jakoa tuttavien kesken ei ole tehty erosta huolimatta. Samoissa muuttoporukoissa ollaan kantamassa toisten mööpeleitä. Ei ero meille ainakaan ollut sellainen sodan alku - päin vastoin.
ongelmaa, sillä lakipykälissäkin sanotaan, että lapsella on oikeus molempiin vanhempiin. Kuka siis jarraa lapsen tapaamista, tai asumista etävanhemman ja hänen suvun kanssa?
Ethän vain herranjumala si..???
Täällä ei sitten paljon tarvitse sympatiaa odottaa näköjään. Tottakai lapsi tapaa isäänsä ja muita sukulaisiaan, sekä molemmin puolin soittelee ja kirjoittelee. Mutta se on kuitenkin eri asia kuin ASUA isän kanssa. Eikä välimatkan vuoksi voi tuosta noin vaan lähteä kyläilemään. Vaikka eipä silloinkaan kun asuimme samalla kirkonkylällä isä halunnut tavata useammin kuin mitä sopimuksessa luki... mutta kaipa minä olen se jarru kun täällä kerta niin todettiin, vai mitä.
ikävöi noin kovasti oletko ajatellut että antaisit lapsen isälleen pidemmäksi aikaa ja sinä maksaisit elatusmaksut? Kyllä lapsen pitää saada tavata isäänsä ja sukulaisiaa jos kovasti noin haluaa.
juttuasi lukiessani että mitähän mahdat ajaa takaa? Tosiaan yksinkertaistahan olisi jos antaisit lapsen isälleen pidemmäksi ajaksi ja maksaisit elatusmaksut. Niin yksikertaista se on. Jotenkin jutussasi kuvastuu enemmänkin sinun ikävä eikä lapsen...
on ihan samalainen tilanne. Lapsi kaipaa isäänsä kovasti samoin sukua vaikka tekemisissä ollaankin.
Isä pitää lapset luonaan vain ne ajat jotka sopimukseen on laitettu eli jokatoinen viikonloppu, joskus lomilla hiukan pidempään. Iltaisin meillä tulee itku kun on isää ikävä. Ei ole sama asia jos näkee isää usein kuin se jos hän asuisi vielä samassa kodissa. Kylä se äidin sydäntä raastaa kun lapsi itkee ikäväänsä. Miten osaat lohduttaa ja tyhjiä lupauksia ei saa antaa. Ei voi sanoa niin kuin silloin isän vielä kotona asuessa, että "kyllä se isi sieltä kotiin tulee" ollessaan työreissulla..
Ero satuttaa kaikki sen osapuolia erityisesti lapsia. Itse en kaipaa enää exää, mutta silti tunnen pahaa mieltä erostamme jonka lapsemme joutuvat kestämään
jos myös kokeilisitte että lapset olisivat pidemmän aikaan isillä ja vaikkapa sinä maksaisit siltä ajalta elatusmaksut?
se ei onnistu koska isä asuu kuitenkin senverran kaukana ja lapsen kouluun tulisi liian pitkä matka ja isällä ei kuljetus mahdollisuutta..
ajatuksena toimiva, käytäntö sanelee toista.
sitten rutista, jos ei lapsen parhaaksi tee ratkaisuja.
... sentään oli tullut tänne toiselta samassa tilanteessa olevalta! Mikä lie Johannalla niin kova hinku puhua elatusmaksuista, ei kai liene äitipuoli. No ei vaiskaan... Asiat vaan ei todellakaan ole niin yksinkertaisia, että noin vaan muutetaan isän luo, etenkään kun isä ei halua lasta luokseen asumaan. Ja jos lapsi muuttaisi, sitten vasta kova ikävä tulisi kotiin (niinpä niin, paikka missä lapsi on koko ikänsä asunut, on hänen kotinsa vaikka isä olisikin toisaalla, ja eniten kiintynyt hän kuitenkin on äitiinsä, jonka kanssa on koko ikänsä asunut) eli mitä siitäkin tulisi... Olisi kiva joskus saada asiallisia vastauksia jotain TIETÄVILTÄ
niin me olemme ratkaisseet asian ja hyvä ratkaisu on ollut.
Johannan asiaan saama ratkaisu sovi, eikä se ole asiasta turhaa rutisemista jos se ei onnistu niinkuin muilla. Jokainen perhe on erillainen ja ongelmat samoin. Ei kaikki voi mennä saman kaavan mukaan. Meillä ei muutto isän luokse onnistu vaikka äiti siihen voisi sopeutuakkin. On siis löydettävä muita ratkaisuja lapsen ikävän helpottamiseksi. Se särkee äidin sydäntä kun ei aina ole paljon tehtävissä, kun isän ikävä iskee lapseen. Sitä seisoisi vaikka yön päällänsä jos vain auttaisi...
se ikävän helpottaminen on paljon vanhemmistakin kiinni. On paljon asioita joita voi tehdä ikävöimisen sijaan.
Vai tarkoitatko vain yleensäkin että kehittelisin muuta tekemistä, niin ettei ehdi ajatella ikäväänsä