Olisiko olemassa sellaista koiraa, jota voisi ylläpitää esim. viikonloppuisin?
Arkena on aika vaikea, kun on arjen askareet. Ja koira ei saa olla mukana.
Jossain Helsingissä tai Vantaalla.
Arkena on aika vaikea, kun on arjen askareet. Ja koira ei saa olla mukana.
Jossain Helsingissä tai Vantaalla.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Taitaa tuo ongelma olla muillakin samansuuntainen. Eli tarvetta olisi pikemminkin viikolla koiranhoitopaikoista kun ovat töissä. Mutta mietipäs jos voisit mennä hoitamaan viikonloppuisin koiria jonnekin löytöeläintaloon tmv. Luulisin että kaipaisivat ulkoilutusapua siellä. Tietysti jollekin koirallisille tutuillekin voit mainita että olisi hoitopaikkaa tarjolla viikonloppuisin jos vaikka pikkujoulumenot yllättää...
Me on ostettu muksuille kaveriksi kesäkoira aina silloin tällöin, ei ihan joka vuosi. Vaikeita ongelmakoiria saa ilmaiseksikin. Myös kasvattajilta saa suoraan ylimääräisiä vahinkokoiria.
Jos ne olisi joutuneet piikille joka tapauksessa
Niin ihan hyvin voi pitää loman yli muutaman viikon
Niin varmaan
On sellasia lelukoiria myytävänä ne osaa kävellä ja haukkua. Otat sit sunnuntai-iltana patterit pois ja viikonloppuna patterit takaisin. Voit sen varmaan ottaa arkenakin vaikka työpaikalles mukaan. Miksi ei sais sulla olla koira arjen askareissa mukana? Kuule ko tollasen söpön "lelukoiran" esittelet työkavereilles niin varmaan tykkäisivät . Se ei pissaa eikä kakkaa eikä tarvi ruokaa. Ei eläinlääkärikuluja. Patterit tietty maksaa. Joskus oli sellasia Tamagutsi koiria ja kissoja niissäkin oli virtanappi. Eikä se varmaan montaa kuukautta "elä". Sen verran huonolaatuista valmistusta.
Täsmälleen samaa ajattelin.... Jos ei koirasta halua huolehtia niin ei sitä kyllä ansaitsekaan.
Minusta ei hullumpi ajatus jos oikeat persoonat kohtaavat. On vuorotyöläisiä joill pitkät vuorot ja reissutöitä. Itse tarttuisin tilaisuuteen jos tarvis.