Onko irtisanoutuminen kaduttanut?

Ei kyllä enempää vois olla samanlaisia ajatuksia kuin minulla. Kohta 14 v samoissa hommissa (8v samassa paikassa) ja oon niin kypsä kuin ikinä ihminen olla voi. Oon 3 kertaa koittanu päästä vuorotteluvapaalle (4 hakemus sisässä), enkä ole päässyt mitä erikoisimpiin syihin vedoten. Vuosi sitten oli yt, olin vapaaehtoinen lähteen, pari muuta lähti-minä jäin. Ihan oikeesti olen lopen kyllästynyt työhöni ja osaan työkavereista. Päivästä toiseen samaa hommaa vailla mitän mahdollisuutta päästä toisiin hommiin talossa saatika, että voisi vaikuttaa työn mielekkyyteen. Kaiken lisäksi osastollamme työntekijöiden määrä on viimeisen 2 vuoden aikaan vähennetty melkeen puoleen aiemmasta. Välillä siis kiire on melkoinen.

Alan olla siinä pisteessä, että kohta ei ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa lopputili, tuli karenssi tai ei, ihan siitä syystä, että oma mielenterveys ei kauaa kestä sitä, että vituttaa lähteä aamuisin töihin. Työterveys on tietenkin vaihtoehto (hyvinkin todennäköinen), mutta en sitä pisemmällä tähtäimellä kuitenkaan näe fiksuna vaihtoehtona. Hetken saisi olla saikulla lepuuttamassa hermoja, mutta palatessa takaisin töihin kaikki olisi samassa pisteessä kuin aiemminkin.

Moni pitää hölmönä näinä työllisyyden "huippuaikoina" kun joku edes ajattelee vakityön jättämistä. Mutta mikäli joka päivä työ ahdistaa, niin ei sekään hääviä ole. Kun vaan sais itseään niskasta kiinni ja lähtis etsimään sitä jotain ja toivottavasti parempaa...

Tsemppiä sinulle Läpikyllästynyt :)

Tuo se minuakin ottaa päähän, kun työnkuva ei tule tästä enää muuttumaan suuntaan eikä toiseen. Tismalleen samaa päivästä toiseen :/ En viitsi aloittaa mitään saikuttelujakaan, kun samaan paikkaan olisi kuitenkin palattava ennemmin tai myöhemmin. Voisin paljon mieluummin olla kotirouvana (=työttömänä) jonkin aikaa, selvitellä mahdollisuuksiani työllistyä uudelleen ja kenties löytää sellaisen paikan johon olisi mukava mennä aamulla, tai ettei ainakaan v.tuttaisi se töihin meno.

Ei tämä lamakaan voi loputtomiin kestää, eihän?

Kiitos viestistäsi Toinen läpikyllästynyt, ja tsemppiä sinullekin päätösten tekemiseen :)

Tim7, kiitos viestistäsi. Olet varmaan osittain oikeassa, mutta toisaalta oma kokemukseni haastatteluista ja lopuksi paikan saaneista on ollut se, että nykyään moni näyttää työllistävän mieluummin sellaisen, joka on työtön, kuin sellaisen jolla on jo leipäpuu. Nykyään on paljon ihmisiä työnhaussa konkurssien ja yt-neuvotteluiden seurauksena, joten työttömänä työn hakeminen on enempi normaalia kuin se että haluaa vaan vaihtaa duunia. Minuakin on lähes syyllistetty haastatteluissa tyyliin "sullahan on hyvä työpaikka, miksi haluat pois sieltä". Joo paperilla se ehkä onkin hyvä, käytännössä ei...

Itsellä ihan samallaisia ajatuksia.. Tosin olen määräaikaisessa työssä, mitä vaan jatkettiin kokoajan. Toisaalta toivon että seuraavaks ei jatketa. Työilmapiiri on ihan hirveä yhden ihmisen takia, muita siellä ei sitten ees ole töissä... Välillä tunnen itseni ihan surkeaksi työntekijäksi sen ihmisen takia.. kohta jo alan uskoa siihen. Voi että kuinka työilmapiiri voikin pilaantua ja myrkyttää koko mielen...ja sama paha olo jatkuu oman pään sisällä..

Työ on kuitenkin tärkeä, että on rahaa. Suosittelen jatkamaan niin kauan kuin jaksat ja hakea vaikka jotain mitä tahansa hommaa. Toivottavasti lykästää! Mutta jollet jaksa, älä mielenterveyttäs tuhoa. Mulla jo tuntuu olevan mennyt, vaikka niin pitkään en olekaan ollut töissä tollasessa paikas...

Mikä se on se elämän tarkoitus? Jos puolisoa ja lapsia ei ole, niin silloin työnteko, jos se on pelkkää napin painamista, ei ehkä tunnu siltä.

Mikä on ongelma? Sulla on mies joka ei pane hanttiin ja teillä on säästöjä. Sanoudut irti ja huilaat. Siinä se.

Minä olen niin huonohermoinen, että lähtisin vaikka tyhjän päälle, kun tarpeeksi paljon olen saanut p---aa niskaan.

Itse vein irtisanoutumiseni toissapäivänä.
Karenssi tulee kyllä irtisanoutumisajan jälkeen ja olen aivan tyhjän päällä.
Mietin muuttoa täältä etelästä pohjois-suomeen. Kausitöitä on, rukalle juuri soitin tällä viikolla.

Joskus pitää tehdä ratkaisuja itseään ajatellen.

Rohkeutta päätöksiin, kyllä asiat jotenkin lutviutuu irtisanoutumisen jälkeen!

Vihaan nykyistä duuniani, palkka on yksi vitsi työtehtävien määrään ja vastuuseen suhteutettuna. Valkoista kypärää työmailla ei ole, mutta pomojen hommia joutuu puuhaamaan alle puolella palkasta. Firman arvostus työtekijää kohtaan aivan perseestä. Ainoa mikä pelastaa on hyvät työkaverit, mutta ei tämä leipää pöytään tuo.

Olen syksystä lähtien istunut kaikki illat iltakoulussa, tavoitteena hakea opiskelemaan taas ensikeväänä ja olen oikeasti välillä miettinyt että jos olisi mahdollisuuksia, sanoisin itseni irti tältä seisomalta että voisin keskittyä iltakouluun paremmin.

Etenkin nyt joulun alla asia käynyt enemmän mielessä kun firmassa jouluntoivotuksiksi sain tokaisun ylemmältä toimistossa pyörivältä käiveröltä (jolla työmaista on kokemusta vain vierailukäynnit ja tietokoneen ruudulta) että pitäisi mennä Viroon tai Latviaan oppimaan miten työt tehdään; niillä kavereilla kun ei kauaa hommissa mene (vaikka jälki onkin paskaa mitä korjaillaan seuraava vuosi).

Motivoipa tämä tekemään työtä, jolle oletusarvona ajatellaan että paskaa tehdään kumminkin.

Näin kerran unta että otin loparit, aluksi tunne oli vapauttava mutta sitten alkoi kaduttamaan toimeentulon menetys. Unessani soimasin itseäni että ainakin ensin olisi pitänyt mennä työterveyteen valittamaan työuupumusta tms. ja jos se ei auta niin sitten vasta loparit.

Onneksi olen nyt lomautettuna muutaman viikon ja nautin todella paljon vapaudestani, saa kerrankin olla oma itsensä ja nukkua sekä herätä ihan omaan tahtiinsa, puuhailla mitä milloinkin huvittaa tai olla puuhaamatta jos ei huvita :)
Tekemisen puolesta aika kyllä kuluu näinkin, harrastuksia on sen verran että ei tarvitse peukaloita pyöritellä. En käytä edes alkoholia joten vapaa-aikani ei mene viinanjuonniksi kuten joillain muilla.

Hyvä kysymys aloittajalta. Isekin olen tätä pohtinut, sillä nykyisessä työpaikassani työtä riittää turhankin paljon ja saatava korvaus ja työolot eivät niin hyvät mielestäni.

Mielestäni kannattaa yrittää pitää nykyinen työpaikka niin kauan kuin jaksaa, kunnes uusi työpaikka on tiedossa. Paitsi jos työ uhkaa fyysistä tai henkistä terveyttä, silloin kannattaa reagoida aikaisemmin.
Karenssia ei kannattane pelätä jos rahaa on säästössä (ja sitähän saa jos jaksaa vielä työskennellä). Toisaalta riski jäädä työttömäksi pidemmäksi aikaa on olemassa. Työttömyysajalla pärjää hyvin, jos keksii mieleistä tekemistä; harrastuksia tai vaikkapa vapaaehtoistyötä. Asiaa paljon sivusta seuranneena ja jonkin verran itsekin kokeneena voin kuitenkin sanoa, että käy melkeinpä työstä olla tekemisissä työvoimatoimiston ja tukihakemusten kanssa, ellei ole luonnostaan taitava kaikenlaisten paperien pyörittämisessä ja lakipykäläviidakossa. Muussa tapauksessa kannattaa harkita uskaltaako ottaa tämän riskin. Itse en tätä riskiä ottaisi kuin pakon edessä, mieluummin varmistaisin että jossain on työpaikka odottamassa, ennen kuin tekisin mitään ratkaisevaa.

Tietysti tuntuu hankalalta etsiä uutta työtä nykyisen työnantajan "selän takana". Siinä saa miettiä, että entä jos hän saakin kuulla jostain tästä selän takana toimimisesta. Ja mitä jos työpaikkahaastattelussa kysellään edellisestä työpaikasta tai halutaan soittaa nykyiseen ja tiedustella asiasta? Toisaalta ei työnantajalle tässä tilanteessa oikein halua kertoa uutta työpaikkaa hakevansa. Reilulle työnantajalle voisikin sanoa, mutta ei jos työolot ovat muutenkin mitä ovat.
Olisi kiva, jos jollakulla olisi tarjota tähän asiaan jotain lisättävää tai vaikka kokemuksia tms.

Niin, eihän näissä asioissa ole olemassa yhtä ainoaa ratkaisua. Eri ihmisille sopii erilaiset asiat. Jospa tämä keskustelu kuitenkin antaisi uusia näkökulmia asiaan ja kukapa tietää, jollekin rohkeutta tehdä päätöksiä suuntaan tai toiseen.

Olen päätökseni tehnyt. Irtisanoudun maaliskuun puolessavälissä, sopivasti ennen kesälomakauden alkamista, että saan täydet kesälomakorvaukset lähtiessäni. Täällä kun on ollut pomolla tapana, että jos jonkun irtisanoutuminen on osunut lomakauteen, niin on pistänyt pitämään lomat pois irtisanomisaikana, ettei ole tarvinnut maksaa mitään ylimääräistä lähtijälle.

Pistän nyt visusti säästöön kaiken mahdollisen mitä pystyn, että säästötilinikin karttuu kivasti koko ajan.

Haen toki koko ajan töitä, mutta olen valmis tinkimään aiemmista vaatimuksistani, eli otan vastaan äitiyslomasijaisuudet, lyhyet määräaikaisuudet, ihan mitä vaan.

On niin helpottunut olo, kun päätös on tehty! Joskin meni siinä varmaan viikon verran yöunet, kun mietiskelin kaikkia mahdollisia worst case scenarioita, pärjäänkö, riittääkö rahat, saanko uusia töitä jne. Toisaalta mietin, että työkokemukseni avulla olen aiemminkin työllistynyt todella helposti, myös näin lama-aikana. En ole liian ronkeli. Tyydyn vähäpätöisempään ja vaikka tuntuvasti pienemmällä palkallakin työhön, pääasia että töissä olisi kivaa ja töihin olisi kiva mennä.

Nyt töissä pystyy olemaan jotenkin rennompi ja stressittömämpi, kun itse tietää ettei tarvitse enää paria kuukautta kauempaa kärvistellä. Ihan sama mitä nenän alle lykkäävät, ihan sama mitä mutisevat minusta selkäni takana, ihan sama jos joku aamu myöhästyn. Pian eivät näe minusta kuin autoni perävalot :D

En oo koskaan irtisanoutunut työpaikasta. Paitsi kerran, mutta silloin oli jo uusi työpaikka saatu.

'läpikyllästyneelle' "sullahan on hyvä työpaikka, miksi haluat pois sieltä"

Tuo on ihan standardikysymys, muotoilu voi vaihdella. Siihen pitää olla mietittynä sopiva vastaus. Paha virhe on, jos alkaa moittia nykyistä/entistä työpaikkaa.

Nimimerkille Lomaillut.

Luitko aloitustekstini ajatuksella? Viihtyisitkö itse tuollaisessa työpaikassa?
Raha ei ole niin tärkeää kuin mielenterveys, työpaikassa viihtyminen ja yleinen tyytyväisyys omaan elämään. Työssä vietetään kuitenkin iso osa päivästä, eikä kai ole tarkoituksenmukaista, että jokainen tunti -ituttaa vain koko ajan. Minulla on ollut muutama pidempi työsuhde, enkä missään työpaikassa ole voinut yhtä huonosti kuin nykyisessä.

Uskon että tämä ratkaisu tulee olemaan minulle pitkässä juoksussa yksi parhaimmista. Ihan varmasti tulen jossain vaiheessa löytämään työn jossa oikeasti viihdyn, ja jossa tulotasokin on tyydyttävä. Aika aikaansa kutakin. Minun päiväni nykyisessä firmassa ovat luetut ja odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Hei,

otin loparit 4v. "palveltuani" eripituisissa pätkissä ex-työnantajaani. Syy oli väsyminen ylitöihin ja epäsopivat työajat lapsiperheen kannalta. Oli myös liuta muita syitä, kyllästyminen työhön ja työnantajan puuttuminen yksityiselämääni (ei karkeasti mutta kuitenkin rittävän "liian iholle" tulevasti) ja huono ilmapiiri töissä. Lopputili oli iso, koska sain lomarahat. Maksoin sillä 3kk lainanlyhennykset ja yhtiövastikkeet ennakkoon. (En halunnut, että asunto menee alta!) Olin väsymystilan ja siitä seuranneen masennuksen vuoksi pari viikkoa ensin sairaslomalla. Karenssi tuli, koska ei ollut pätevää syytä työstä irtisanoutumiseen. Osasin odottaa karenssia, siksi maksoin ennakkoon lainaa ja vastikkeita. Karenssin katkaisi 6 viikon pituinen työjakso, sijaisuus, ja tämän jälkeen pääsin "normaalille" liiton rahalle. Eli jos saat karenssin aikana töitä, edes lyhyeksi ajaksi, katkeaa karenssi. Ne pari kuukautta irtisanoutumisen jälkeen olivat itselleni vaikeimmat mutta selvisin ystävien tuella! Huolehdi siitä, että et jää yksin vaan voit purkaa irtisanoutumisesta mahdolllisesti seuraavia syyllisyydentunteita ja muuta väsymystä jollekin luotettavalle ihmiselle. Itse huomasin, että olin tehnyt oikean ratkaisun. En olisi jaksanut enää olla päivääkään samassa paikassa töissä. Ihmisen kuuluu saada inhimillistä kohtelua kaikkialla, myös työpaikalla. Asiasi varmasti järjestyvät, ja se aukko CV:ssä on varmasti lähes jokaisella ihmisellä jossain kohtaa työhistoriaa. Tsemppiä!

Olen ollut samassa p-duunipaikassa 15 vuotta. Ikää on liikaa, että voisin lähteä uusille urille. Ikävä, tylsä työ. Pahinta on kuitenkin ollut työpaikkakiusattuna oleminen. Tilanteeseen valoa on tullut, kun hankalista työkavereista suurin osa on haihtunut luonnollisen poistuman kautta. Esimies on surkea ja epäoikeudenmukainen.

Jos ei ilmapiirissä hurraamista olekaan, ei suoraa kiusaamistakaan juuri ole. Hyvä pointti on myös kuukausipalkka, joka niukkuudestaan huolimatta tekee elämästä vähän mukavampaa.

Yt:t ja organisaatiomuutokset voivat tuoda muutoksen tilanteeseen. Eläke tulee silloin kutistumaan entisestään, mutta olen vaatimaton.

Jos kärvistelee huonossa työpaikassa niin saattaa pikemminkin katua sitä että ei tullut irtisanouduttua.
Itsellekin olisi tulossa 9 vuotta tänä vuonna täyteen tässä työssä ja olo alkaa olla jo todella kyllästynyt tähän ainaiseen samaan pa8kaan. Se vain että ennen tätä työtä en ollut vielä koskaan saanut vakituista työpaikkaa vaan pätkiä ja määräaikaisuuksia joten epävarma elämäkään ei hirveästi houkuttele, ei tunnu olevan oikein muita kuin huonoja vaihtoehtoja.

mä olin 2 kk lomautettuna, että oli hienoa! Kun palasin työmaalle huomasin että nää on kaikki ihan seinähulluja. Kummasti muutti työmoraaliani. Olin itsekin ihan kahjo ennen lomautusta. Nykyään en stressaa työhommista ja elän vapaa-ajallani TÄYSIN muille kuin työasioille. Normi työaika ja sitten tippuu rukkaset käsistä ja ELÄMÄÄN!!! Älkää antako työnteon tuhota elämäänne!

Kannattaa säästää vähän ja ottaa sitten loparit.

Jos tillllä vaikka 10 tonttua rahaa ja ansiosidonnainen 500 pv niin kyullähän sillä säästeliäästi kauan elää...vuosikausia.

On aikaa huilia ja katella uusia töitä

Sinähän ratkaiist jo tuon poislähtemisen: olet vapaaehtoinen poislaitettava. Uutta hommaa varmaan löytyy, kun ei nirsoile ja aina voi alkaa opiskelemaan.

Heh, itse en jaksanut olla kuin vuoden tyhjänpäiväisessä paskaduunissa, mutta uusi työpaikka oli onneksi jo kiikarissa. Joten irtisanoutuminen ei todellakaan kaduttanut, nykyinen homma on paljon mielekkäämpää! En todellakaan halua haaskata aikaani missään pilipaliduunissa, missä etenemis- ja urakehitysmahdollisuudet ovat tasan nolla ja määräytyvät naamavärkin mukaan.

Voi kumpa uskaltaisi tehdä ratkaisun ja irtisanoa itsensä. Kuinkahan monta vuotta lie olen asiaa miettinyt? Viimeiset kaksi vuotta varmaan päivittäin. En yhtään ihmettele vanhempien kassaneitien nyrpeitä naamoja, jos ovat vuosikymmeniä nuolleet asiakkaiden takamuksia, kun itsellä loppui järki jo muutaman vuoden jälkeen. Sitähän asiakaspalvelu nykyään on, asiakkaiden takamusten nuolemista, muuten löytää itsensä äkkiä jostain netin puskaradiosta "huonon" palvelun takia (vaikka kaikkes teet, mutta nykyään on oikein muotia valittaa joka asiasta, asiakkaat siis).

Lähinnä ongelma on siinä, että mitä tämän työn jälkeen? Asiakaspalvelu on samanlaista p*skaa todennäköisesti joka paikassa. Opiskelemaan voisi tietenki kokeilla, pääsisi aikuiskoulutustuella jo opiskelemaan.

Totuus on kuitenki se, että olen räjähtämispisteessä. Odotan sitä päivää, kun joku asiakas saa kuulla kunniansa. Saiskohan sitte vähän lepolomaa töistä? Olen sen verran rahan perään, että se on ainoa syy, miksi olen pysytelyt tässä työpaikassa, enkä ole irtisanonu itseäni. En tiedä, onk ose tarpeeksi hyvä syy irtisanoa itseä, että on räjähtämispisteessä ja totaalisen kettuuntunut koko työhön, epäilen. Että kiitosta vaan kaikille lusmuille, joiden vuoksi karenssit ym. on keksitty. Pakko kärsiä työssä.

Olen ollut nykyisessä työpaikassani kohta kolme vuotta. Aikoinaan minut irtisanottiin t&t:sta syistä työpaikasta, josta luulin lähteväni joskus tulevaisuudessa eläkkeelle. Sen jälkeen kävin kursseja ja otin vastaan muutaman p..aduunin, jolloin tiesin mitä en AINAKAAN halua tehdä. Nykyisen työni sain työharjoittelun kautta. Jo muutaman kuukauden jälkeen huomasin että tässä työpaikassa esimiehillä on suosikkityöntekijäjärjestelmänsä, esim töitä jaettaessa. Lisäksi uusia työntekijöitä otettiin hyvävelityylillä,eli sukulaisia ja kavereita otettiin avoimiin paikkoihin. Pakkohan niitä sitten kai on suosia että suhteet säilyy hyvänä. Edes työpaikan kaikki säännöt eivät tunnu olevan kaikille samat. Luottamusmies ei puutu mihinkään, vaikka viime aikoina on tapahtunut kaikenlaisia törkeyksiä joihin luulisi jo luottamusmiehenkin kiinnittävän huomiota.
Irtisanoutuminen on käynyt herkästi mielessä jo ties kuinka kauan. Ikää on kuitenkin jo sen verran että uuden työpaikan saaminen on melko epätodennäköistä. Aamuisin töihin mennessä olo on todella masentunut ja mieli tekisi painaa kaasua työpaikan tienhaarassa. Ainut hyvä puoli tässä työpaikassa on ne muutamat mukavat työkaverit, jotka eivät hae kustannuksellasi potkua omalle uralleen. Iltaisin sitä miettii miten jaksaa taas seuraavankin päivän,viikon ja kuukauden. Tuntuu että koko elämä menee hukkaan viikonloppua odotellessa. Työnhän pitäisi olla myös voimavara, josta ammentaa mielekkyyttä elämässä.

juub ,olen pitkän työuran tehnyt jotakuinki,25, vuotta eri yrityksissä,ensimäisestä virmasta otin lopputilin kun en enää jaksanut sitä jatkuvaa vittulua,viimesimmästä virmasta sain kenkää kun silmätikuksi jouduin.on se kuulkaa kova shokki kun perjantaina sanotaan ettei maanantaina tarvi tulla töihin .asuntovelat päällä pomo sanoo viimeisenä päivänä että olihan meillä hyviäkin aikoja,sanoin että eipä paljon lohduta.neljä vuotta tässä ollut työttömänä ,toisaalta olin todella sairas töissäolo aikana oli pölynen työ ja sairastan astmaa tavallaan olen pitänyt potkuja onnen kantamoisena,terveys on parantunut huomattavasti,jota rahalla voi ostaa.kaun sitten mietin että jos potkut tulee niin varmaan saan lääkärin lausonnon terveyden tilasta,hyvinhän siinä sitten kävi.tottakai työvoimatoimisto haluaa selvityksen miksi on irtisanottu ja minulta oma ja työnantajalta myös lausunto miksi.päätös tuli minunkannalta myönteinen en ollut tahallaan aiheuttanut potkuja,nykyinen tilanne on se että minulla oli omaisuutta mitä myydä,ja niillä rahoilla on asuntovelka maksettu pois.kyllä helpotti paljon,töitä kyllä olen paljon hakenu mutta olen yli50 heikolta näytää luovuttaminen on tässä tullu mieleen antaa olla koko työn hakeminen kun ei ole pakko.oon aikani kuluksi ruvennut tekemään kauppahommaa joski pientä mutta mukavaa hommaaa,näkyy vielä onnistuvankin,ja nyt tässä emännän kanssa harrastetaan matkailua ympäri eurooppaa kun työt ei ole haitolla

Niin myös täällä. Ei sitä minullakaan ole paremmin mennyt. Katkonaisia ovat hommat olleet. Hyvin siltikin mennyt. Kuitenkin, onko kauhean tärkeää olla uraihminen? Kun minut irtisanottiin, niin se oli paras asia. Joutui pyytämään takaisin.

kun tätä työttömyyttä on jatkunut pitkään,niin olen pyrkinyt pitämään rutiineja päällä minua auttanut paljon,käynyt lenkillä.tehnyt kaikenlaista kivaa missä ei rahaa tarvita.aina välillä kun rupeaa ahdistamaan niin mietin minkälaista se töissä oli niin olotila helpottuu kummasti.suurimmaksi osaksi työvoimatoimiston tädeistä on ihan ok,mutta muutama pirukin mahtuu joukkoon,tämä työttömänä olo on sellasta peliä nuitten työvoimatoimiston tätien kanssa,oon nyt oppinut miten peliä pelataan,toisin sanoen josset käy minnekkään kyselemässä niin sitte viedään pässiä narusta,täälläpäin toimitaan tällätavalla.toisaalta nyt jopa voisi mennä töhinkin vois olla ihan eri tilanne kun ei ole pakko se pakon tunnehan se ahdistaa,pitää jaksaa vaikkei jaksaskaan,tiedän kyllä miltä tuntuu aamulla herätä että miten ihmeessä jaksaa lähteä töihin,jota jatkui kymmeniä vuosia.luojan kiitos että potkut tuli,asun pienellä paikkakunnalla jossa kaikki tietävät toisten asiat ja minun potkut aiheutti media mylläkän täällä,kaikenlaisia juttuja kuulin itsestäni,aivan huvittavia juttuja,on kyllä kestänyt kauan että selvisin asiasta.nyt on todella helppo elää kun ei enää tarvi välitää mitä muut puhuvat sitähän mailmmaan mahtuu

kannattaa hoitaa töistä pois lähtö niin ettei tule karenssia. se on hankalaaa. itse otin lopputilin ja olin 1,5 kk pois työelämästä. sitten sain uuden työpaikan. tauon ajan pärjäsin rahoilla jotka sain töistä, josta lopetin. mutta oli tosi stressaavaa olla tyhjän päällä lyhytkin aika. joten kannattaa tehä nii että joko lopuutili työpaikan puolelta, tai uus paikka tiedossa kunnes irtisanoutuu. mä oon vaihtanu joku vuos sit työpaikkaa ja nyt tuntuu taas siltä että vois lähtee pois. hommat ei toimi tuolla. enkä halua jäädä itseäni sinne kiduttamaan. mutta hätäisiä päätöksiä en tee.
Tsemppiä

Hyviä näkökulmia täällä. Itsekin harkitsen lopareita. Just oli YT:t. Ottaa päähän, etten yrittänyt saada tukipakettia. Motivaatio on niin hukassa. Jotenkin helpottavaa lukea kohtalotovereiden kertomuksia.

Toisaalta kun ei oo kristallipalloa, niin ei voi tietää, miten kokisin tilanteen, jos olisin nyt tukipaketilla.

HIeno viestiketju :) Samanhenkisiä löytyy.

Jos alkaa miettimään irtisanomista silloin on syytä jo lähteä-----ehkä??

3v kohta täyteen työni on hanttihommaluonteista ei siis mikään unelmatyö. Ei puolisoa, ei lapsia, ikää 50 korvilla.

Alan kallistua että keväällä irtisanoisin itseni. Rahaa säästössä vajaa 1,5 v menoihin ja siihen tulee 3 kk karenssin jälkeen toki ansiosidonnainen 1200 per kk....ja ens vuonna vielä 500 pv nimittäin v 2017 se on enää 400----:/(

Ja keväällä sais täyden lomarahat maaliskuussa kun lomakorvaus on kertynyt 30 päivää.

Voi sitten tuudittautua ainakin teoriassa ajatukseen että kesällä löytyy töitä.

Jos nyt on kiire.

Se vapauden tunne kun lompsii pois duunimestoilta kevätauringon paistaessa olen sen joskus kokenut se on mahtavaa.

Minäkin oon ettiny uutta työtä ainakin kolme vuotta, mutta en vielä ole hakenut muualle. Kovasti on kyllä tehnyt mieli lähteä lätkimään ja tämän syksyn aikana tunne on voimistunut entisestään. On kyllä sellainen yleinen sekamelska työpaikalla, että en oikein jaksaisi enää katsella sitä, saatika tehdä asialle mitään. Kohta tulee täyteen 10-vuotta samassa lafkassa, joten eiköhän se ole jo aika nostaa kytkintä. En tosin tee sitä virhettä, että irtisanoutuisin suoraan karenssiin, vaan jatkan töiden hakua. Mutta se tässä onkin mietityttänyt, että jos onnistun saamaan muualta töitä, niin miten selität irtisanoutumisen pomolle? Se kysyy sitä kuitenkin.

Jos jossain työpaikassa on totaalisen perseestä olla, niin älä hyvä ihminen mitään karensseja mieti vaan anna tulla vaan lunta tupaan ja jäitä porstuaan ja eroanomus tulille. Työ on niin iso (vähän turhankin iso) osa ihmisen elämää tänäpänä että hulluksihan siinä tulee jos joka aamu töihin lähteminen on yhtä kivaa kuin metanolin juopaiseminen. Itsekin tässä jokin aika sitten jäin karenssille, uusi työpaikka oli täysin persiasta, palkka oli hyvä mutta työmatka muulin perseestä ja työilmapiiri imi munia. Työkaverit oletti että puskista tuleva tyyppi on samantien ultimate pro ja kun ei ollut niin vittuilua tuli joka tuutista. Pari kuukautta katselin niiden rumia pärstiä ja sitten se oli so long. Karenssi tuli vaan eipä haittaa, uusi kivempi työ löytyi paljon lähempää. Palkka paljon huonompi mutta paskahailee, jos olisin sinne persesilmään jäänyt niin olisin todennäköisesti pian joko saanut aivohalvauksen tai syyllistynyt murhaan. Nyt vältyttiin molemmilta :D Mutta vakavasti puhuen, jos taloutesi ei kerta kaikkiaan kestä karenssia, niin kidu vielä hetkinen ja kerää fyrkkaa sukan varteen, niin että porskutat sitten karenssin yli. Mutta kyllä työpaikalla pitää voida edes jollakin tasolla viihtyä, kyllä jämpti on niin.

Hyvä ketju! Ei sen vuoksi, että irtisanoutuminen itsessään olisi kannatettavaa ... mutta kun tässä elämässä pitäisi saada myös elää eikä pelkästään kärsiä. Olen vähän yli 50 vuotias ukko eli eläkkeeseen on reilusti yli kymmenen vuotta ja olen ottamassa vuoden sisään tätä tuntematonta loikkaa työttömyyteen. Kortiston kirjoissa lienen sen 4-6 kuukautta vuodesta, muuksi ajaksi löytyy omia hommia.

Omalla kohdalla asian tekee mahdolliseksi se, että olen elänyt melko niukasti ja jotakin maallista on päässyt kertymäänkin. Ja sen maallisen aion tarpeen mukaan myydä pois ja käyttää elämiseeni, kunnes se pieni eläke alkaa juoksemaan. Perillisiä minulla ei ole, joten ei tarvitse miettiä sitä puolta. Ja kun syrjemmällä viihtyvä olen (ja velaton talokin löytyy korvesta), niin uskon pärjääväni koiran kanssa 600 - 800 euron nettotuloilla kuukauden.

Hirveän vaikeaa tämän pahaa oloa aiheuttavan työn tekeminen on viime vuosina ollut. Se riskihän se tietenkin on, että se pahaolo seuraa sinne vapauteen. Jotakin radikaalia on kuitenkin tehtävä; ei tässä vielä halua hengestäänkään päästä.

Pohdin vakavissani irtisanoutumista. Olen lähempänä 60 v sairaanhoitaja. Työ on muuttunut kärsimykseksi. Kauhea kiire ja vastuu. Ylitöitä useana päivän viikossa. Jatkuva muutos. Ennen ja jälkeen työpäivän mielessä pyörii kohtalokkaiden virheiden pelko. Työni alkaa olla eettisesti alaarvoista. Kun työn lähtökohta on jatkuva stressi ja väsymys, ei mitenkään pysty kohtaamaan toisia ihmisiä empaattisesti. Jos irtisanoudun, en iästäni johtuen tule uutta työtä saamaan. Eikä minulla ole mainittavaa omaisuuttakaan. Ei näinkään voi jatkua. Ennemmin tai myöhemmin jokin omassa psyykeessä tai fysiikassa leikkaa kiinni. Sekö on (työ)elämän tarkoitus?

juuri se on työelämän tarkoitus, että duunarit uupuu, ja siirynee sitten psykiatrian kynsiin, ja ruveta työllistään Lääkebisneksiä. sitähän ne haluaa, että ekäkeläisenä olisi edes jollekkin tuottava, siis Lääketehtaille. tää niitten suunnitelma on. Lääkkeissähän pyörii miljardien bisnekset...., erityissti psyyke-sellaisessa......

Jotkut sanoo jotta lapioi vaikka paskaa jos saa töitä tai hyvää palkkaa. Työ on 50% elämästä. Kukaan joka sanoo noin, ei ole ollut paskamaisessa työpaikassa.
Mulla on todella ikävästi käyttäytyvä esimies. Pitää itseään jumalasta seuraavana kaikki tietäjänä. Nälvii koko ajan. Olemukseltaan ylimielinen, yök. Pakko vaan sietää, kaikkien kanssa on tultava toimeen, mutta töihin lähtö ei ole kivaa, eikä töissä ole kivaa.
Onneksi töitä on tarjolla muutaman kerran vuodessa. Irtisanoutuminen odottaa.

Mulle ainakin oli lottovoitto kun pomo soitti YT:n jälkeen ja ilmoitti että kenkää tuli.
Kun puhelu loppui huusin "YESSS vihdoinkin" ja tuli puoli vuotta liiton rahaa ilman työvelvoitetta.

Ikinä en enää mene töihin ja ei 50:nen ukko edes kelpaakkaan enää ikärasismin takia palkkatöihin.
Kun on säästöjä ja omaisuutta, laskee siitä mihin rahat riittävät ja suunnittelee jopa kaenssien varaankin elämänsä niin ei ole paskankaan väliä mitä joku kokkareen kätyri sanoo ja käskee työkkärissä.

Elämä on mahtavaa juuri näin, kyllä niitä vituttaisi duunissakin kun tietäisivät.

3 kymppisenä otin loparit ja opiskelin uuden ammatin korkeakoulussa. Lainaa kertyi mutta töitäkin löytyi ja vituttaa vähemmän käydä töissä kun ennen. Töissä käynti vituttaa aina, vaikka tienaisi 5000/kk eikä tarttis kuin juoda kahvit parin tunnin välein. Silloinkin viimeiset tunnit olisi yhtä naaman hieromista ja irvistelyä. Ainakin parin vuoden jälkeen.

Tällaista pohdintaa saisi olla enemmän! Mä olen yli 50-vuotias nainen SOTE-alalla. Pitkä työsuhde takana. Varsinkin viime vuosina homa mennyt koko ajan kireämmäksi. Nekin pienet vapaudet mitä vielä muutama vuosi sitten oli on kaikki otettu yksi toisensa jälkeen pois. Irtisanoutumista olen miettinyt jo pitkään. Säästöjä olen hankkinut jonkin verran ja jos vielä jaksaisi työssä muutaman vuoden niin olisi pieni itsehankittu kuukausitulo jolla jo kattaisi minimielämisen. Olen siis piensijoittaja. En usko että kuitenkaan jaksan tätä myllerrystä kovin pitkään - ei vaan kerta kaikkiaan huvita. Lievää masennusta ollut jo jonkin aikaa ilmassa. Nyt meinaan hakea vuorotteluvapaata ja sitten vielä painaa jonkun aikaa. Jos en saa vuorotteluvapaata, olen vaikean valinnan edessä. Irtisanoutuminen voisi olla vaihtoehto. Voisin tehdä sijaisuuksia ja tuntitöitä. Osan elämästä kattaa säästöillä. Ehkä välillä kortistossakin, jos se tarpeen. haluaisin vähän elää. Ei ole jatkuvan kiristymisen työsuhde mitään elämää :(

Tämän päivän työelämä on niin kuluttavaa ja sairasta mielelle sekä kropalle että se ei sovi kellekkään tervejärkiselle joka myös haluaa pysyä jatkossakin terveenä mutta työelämä sairastuttaa joten asia on niin ettei terve ihminen sairasta työelämää kaipaa.

Irtiotto vaan rohkeasti sillä mitän et täältä mukaasi saa ja elät vain kerran, kaikkea paskaa ei tarvitse sietää.

Yksi vaihtoehto nykyisessä työssä kärvisteleville on pyytää työtehtävien vaihdosta nykyiseltä työnantajalta. Siihen työnantajaa voisi kannustaa sana "moniosaaminen" ;)

Ja mitähän tällainen työtehtävien vaihto ja moniosaaminen hyödyttäisi? Juttu kun on niin, että koko työelämä on sairas!! Ei siinä mikään vaihtaminen auta. Saatat ajaa itsesi vaan entistä pahempaan ansaan :( Ei ole mitään työtehtäviä, missä meno olisi ihmisen mittainen ja tämä juuri se ongelma!

Olin tuolla edellä virkamies, joka kirjoitti turhaumistaan: "Olen 47v-vuotias virkamies (virkasuhde alkoi v 2000) kuntasektorilla ja uupumusta täynnä. Uupumus on tuonut masennuksen, väsymyksen, alkoholismin, unettomuuden ja karkoittanut aiemmin niin rautaisen keskittymiskykyni. Tällä hetkellä olen luovuttanut ja panttaan enää rahan vuoksi sitä irtisanoutumistani.... joutessani seikkailen netissä tämän tästä työaikana. .."

Asia eteni niin, että jäin pois töistä nyt 18 keväällä. Aloitin vuorottelun ja homma menee niin, että en palaa enää mihinkään. Nostan ansiosidonnaiset ja jään kotiin sen jälkeen. Mitään tukiaisia en sen jälkeen nosta... Katselen, kun pottu ja sipulit kasvaa ja siinä kaikki. Elo on sumplittu niin, että hengissä pysytään koiran kanssa noin 1000 e/ kk. Tietynlainen luovutushan tämä on suorittamiskulttuuria kohtaan; mulle sama. Yksi on mulla elämä ja omat on rahani. Tsemppistä kaikille luopujille tai semmoisesta haaveileville.


Oma olemattomana oleminen alkoi sillä, että koin noin kuukauden verran pahaa oloa jostakin, jota en voi määrittää. Oli kiire paikkaan tai tekoihin, joita en tunnista vieläkään. Koko vuorottelu tuntui helvetille. Sitten kuitenkin helpotti. Viimeiset kuukaudet ovat olleet oloa. En sano riemukasta sellaista. Ei toki. Olen vaan löytänyt elämän, joka osasi olla minua karussa yli vuosikymmenen. Suurin ongelmani eli juominen on enemmän kuin puolittunut ja sen mukana ne muutkin ongelmat. Minä olen juuri nyt onnellinen.... lähinnä siksi, että viinanhimo helpottaa enkä ole töissä.

Vuorotteluvapaalla ollut virkamies: Jäitkö kokonaan pois töistä ja miten sen jälkeen sujunut? Itse kaipaisin myös pysyvämpää taukoa. Työssä vaatimukset kasvaa koko ajan ja työnantaja muutenkin ylimielinen meitä alaisia kohtaan. Kai nykyään kuvitellaan että pompottamalla työmotivaatio lisääntyy. Ei taida nykyään olla johtajankaan palli niin kiva kun kaikki v...tus puretaan alaisiin.

Täällä yksi ketjun aikaisemmista kirjoittajista, joka halusi taukoa työelämään. Olin viime vuonna vuorotteluvapaalla ja nyt ollut taas useamman kuukauden töissä. Edelleen suunnitelmissa irtisanoutuminen lähivuosina. Säästöjä kartutan järjestelmällisesti. Tavoitteena oma vapaus noin kymmenen vuotta ennen varsinaista eläkeikää. Onko linjoilla vielä muita vapaudesta haaveilijoita ja irtisanoutumista suunnittelevia? Olisi mielenkiintoista kuulla erilaisia suunnitelmia ja elämäntilanteita asian tiimoilta.

Perinnöllä porskutetaan ilman surkeata työelämää. Eläke tulee ehkä joskus 14 vuoden päästä ja rahat riittää tuonkin jälkeen pitkälle tulevaisuuteen... ei tule aika pitkäksi eikä ole katkeruutta vaikka YT:ssä ulos laittoivat, oikeasti tekivät mulle palveluksen ja jos ex pomo sen tietäisi niin sekoaisi varmaankin lopullisesti.

Heh hee terveisiä vaan Pertille, kärsi siellä kuplassasi loppuun asti.

Joskus 15v sitten otin itse loparit firmasta jossa olin pomojen silmätikkuna,silloin sattui kaikenlaista ikävää..Viimeinen tikki oli se,kun laittoivat minun kesälomatkin alkamaan heti toukokuun alusta.Luottamusmies kirjoitti mulle saatekirjeen te-toimistoon,minkä laitoin liitteeksi kun minulta kysyttiin syytä irtisanoutumiseeni.Kokouksen pitivät ja eivät langettaneet mitään sanktiota, vaan pelkkä omavastuu ja alkoi ansiosidonnainen juosta.Olin kyllä niin kypsä niihin aikoihin,että se mahdollinen karenssi ei paljoa painanut,ajattelin että syön vaikka puun kuorta jos ei muuhun ole varaa.Kaikesta on selvitty ja olen parissa työpaikassa senkin jälkeen ollut.Näin kokemuksella sanoisin että joskus kannattaa vaan repäistä itsensä irti paskasta,ihan varmasti jotain parempaa on tarjolla jatkossa,niin minullakin.

Kärvistelin vuosia kamalassa työpaikassa, kunnes pari vuotta sitten repäisin ja irtisanouduin. Sain jo irtisanomisaikana uuden työpaikan.

Jälkikäteen ajateltuna syyt, miksi en uskaltanut aikaisemmin lähteä ikävästä työpaikasta olivat:
1. Taloudelliset. Palkka entisessä työssä oli hyvä, ehkä paras mitä enää koskaan tulen saamaan. Säästöjä oli, mutta ajatus että ne loppuvat jos uutta työtä ei löydy ja joudun käyttämään säästöjä karenssin aikana ja sitten elämään pitkään korvausten varassa. Osoittautuivat suurimmalta osin turhiksi. En joutunut odottelemaan uutta työtä pitkään. Yhtä isoa palkkaa en nykyisessä työssä saa. Vaikka nykyisessä työssä palkka on jonkin verran pienempi, niin käteen jäävä tulo verojen jälkeen ei juuri eroa entisestä. Rahalla ei myöskään voi mitata sitä, että uudessa työpaikassa on mukavaa, mikä vaikuttaa ihan koko elämään.
2. Uraa koskevat pelot. Olin 50 , ja ajattelin että ei kukaan enää tämän ikäistä palkkaa, varsinkaan jos tällaisen tempun tekee että lähtee ilman tietoa seuraavasta paikasta. Osoittautui täysin höpönlöpöksi. Sain useita haastattelukutsuja ja tulin valituksi useampaankin työpaikkaan, joista osaan jouduin ilmoittamaan, että en ole enää käytettävissä.

Jälkikäteen ajateltuna irtisanoutuminen huonosta työpaikasta on ollut yksi elämäni parhaita päätöksiä.

Ihanaa lueskella kohtalotovereiden juttuja.
Irtisanoudun töistäni (15 vuotinen ura miltei) parisen päivää sitten. Kaksi vuotta sitten jäin uupumuslomalle ja työnkuvaani muutettiin siten, että pystyin olemaan tuolla. Väsyin vuorotöihin ja jatkuvaan muutokseen. Tunnen nykyisin riittämättömyyttä tuolla. Muutos etenee ja kohta se jyrää viimeisetkin työtehtävät, joihin kykenen tuolla. Tavallaan tällä hetkellä on vielä ihan jees olo. Työkaverit on ihania ja tulen ikävöimään heitä kovin. Mutta jostain syystä koin vahvasti, että myt se on tehtävä. Sain uuden työn, josta maksetaan paljon vähemmän, mutta se on yksinkertaisempaa. Jännittää, mitä tuleman pitää. Pidänkö uudesta työpaikasta, tulenko toimeen työkavereiden kanssa jne.
Totuus on, että muutos on aina riski ja tulevaisuus mysteeri. En kadu päästöstäni, koska olen vuosia haaveillut irtisanoutumisesta. Ja nyt viimein…. 💪🏽

Nimim. Huonompi palkka, rennompi mieli