Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vaippapari

Olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut pissaamisesta. Se aina kiihottanut minua.
Kaikki alkoi kun olin kolmannella luokalla. Leikimme luokkatoverini ja hänen vuotta vanhemman siskonsa kanssa piiloleikkiä läheisen sahan lautatarhassa. Siellä oli luvatonta oleilla ja siksi se oli jännittävää.
Olimme leikkineet monta tuntia ja minulla oli kova pissahätä. Olimme lautakasojen välissä, kun yllättäen tyttö ,Riitta nimeltään, kyyristyi ja häneltä tuli pissat housuun. Katselin kun housut kastuivat ja pissa valui maahan.
Riitta katsoi minua hyvin nolostuneena ja hädissään. Sain ajatuksen helpottaa hänen oloaan ja päästin pissat housuun. Riitta katsoi silloin minua hämmästyneenä ja hymyili iloisesti. Leikki jatkui ja koska oli kesä housut kuivuivat ennen kotiin menoa.
Muutimme jonkin aikaa myöhemmin toiseen kaupunkiin, enkä häntä ole enää tavannut, mutta tuo tapaus teki minusta housuunpissaajan.
Sen jälkeen pissasin housuun aina, kun se vain oli mahdollista. Käytin vanhoja housuja, joita oli kertynyt vanhemmilta sisaruksiltani ja piilotin niitä kunnes ne haisivat niin kovasti, että ne täytyi laittaa roskiin.
Vaippoihin tutustuin, kun vanhempi veljeni sai lapsia. Salassa kokeilin heidän vaippojaan, vaikka ne olivat liian pieniä.
Aikanaan muutin pois kotoa ja aloin pissata housuun aina ennen kuin laitoin ne pyykkiin, mutta sitten opin vaippojen käytön. Tapasin nimittäin Riitan uudelleen ja hän oli töissä hoitamassa vanhuksia. Hänellä oli ollut lyhyt suhde, mikä oli juuri päättynyt.
Kerran tavatessamme tuli esille tuo vanha juttu. Kerroin hänelle, että pissasin tahallani housuun silloin. Riitta kertoi, että se oli vahinko. Hän ei voinut mennä pissalle, koska häntä ujostutti ja näin kävi. Mikähän minuun silloin meni, mutta kysyin pissataanko taas housuun. Hetken hiljaisuuden jälkeen Riitta vastasi, että hänellä on vaippa. Hän oli oppinut niiden käytön vanhuksia hoitaessaan. Siitä alkoi meidän vaippajuttu.
Olemme muuttaneet yhteen. Käytämme vain vaippoja. Päivällä töissä täytyy olla kuten muutkin, mutta kotiin tullessa vaippoihin. Viikonloppuna aamukävely ja takaisin kakat vaipassa.
Tarina jatkuu…
01001
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Vaipassa hauskaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu