Taas se alkoi, koko ajan tuntuu kuin oisi raskas taakka niskassa pakko hoitaa asioita, jotka kasaantuvat niin pahasti etten enää oikein tiedä, mitä tehdä (ja koska) ja olo on hyvin ahdistunut kokoajan. Olen varaamassa tosin aikaa psykiatrille lähiaikoina, koska olen taas alkanut hautomaan itsetuhoisia ajatuksia ja olen päivittäin "tekopirteä" kaverien ja muun porukan seurassa mutta, kun pääsen kotiin, hartiani lysähtävät kasaan, hengitys tuntuu raskaalta ja olo on muutenkin hyvin tukahtunut.
Haluaisin vain itkeä, mutta en saa itkuakaan tulemaan ja jos se tulee niin itken vuolaasti pitkään ja sen jälkeen oloni helpottaa ehkä hetkeksi, oloni on ollut tälläinen jo jonkin aikaa ja vielä päälle painaa äitini pois meno pari vuotta sitten... tahtoisin vain nukkua pois kun tuntuu välillä että ei minun ole niin väliä vaikka kuolis pois kuin oisi täällä lojumassa. Kotonakin tilanne on taas kärjistynyt siihen, että olen alkanut purkamaan turhautumisiani ja masennusta raivoamalla jo pienistäkin asioista.
Olen tällä hetkellä 18 vuotias poika.
Haluaisin vain itkeä, mutta en saa itkuakaan tulemaan ja jos se tulee niin itken vuolaasti pitkään ja sen jälkeen oloni helpottaa ehkä hetkeksi, oloni on ollut tälläinen jo jonkin aikaa ja vielä päälle painaa äitini pois meno pari vuotta sitten... tahtoisin vain nukkua pois kun tuntuu välillä että ei minun ole niin väliä vaikka kuolis pois kuin oisi täällä lojumassa. Kotonakin tilanne on taas kärjistynyt siihen, että olen alkanut purkamaan turhautumisiani ja masennusta raivoamalla jo pienistäkin asioista.
Olen tällä hetkellä 18 vuotias poika.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kaipaisitko juttuseuraa?
Täällä olisi yksi jonka kanssa voisi jakaa pienen elämä iloja ja suruja.
Tekstisi kosketti minua kovasti.
sähköpostiosoitteeni
[email protected]
Minulla on syöpä ja vaimo huutaa ja haukkuu koko ajan. Kun käyn naapurin miehen luona kahvilla, se haukkuu kaksi päivää ja nimittelee homoksi.
Mutta pärjätä pitää.
Sinä joudat vaikka mielisairaalaan, niin huomaat
että ei joutavista kannata masentua.
Syys masennus on ihan normaalia.
Itsekin kärsin juuri sellaisesta. Tunnen olevani yksinäinen ja turhautunut. Onneksi minulla on yksi erityisen tärkeä ihminen, joka koittaa parhaansa mukaan huolehtia. Onhan vanhemmat huomanneet minun tilani. Itken joskus. Synkät ja surulliset ajatukset pyörivät pääni sisässä.
Sanoin heille, että antaisivat minulle enemmän tilaa liikkua ja olla. Sen he tekivät. Nyt saan paljon vapaammin kulkea muiden ihmisten parissa, vaikka toisinaan, olin sitten kuinka isossa kaveriporukassa mukana pitämässä hauskaa, tuppaudun yleensä syrjäytymään siitä ja olen aika vaiteliaalla päällä.
Mutta mielestäni ystäville on helppo kertoa suruista, ongelmista ja kaikenlaisista asioista, ja jos tämä kyseinen henkilö on tarpeeksi kypsä kuuntelemaan sinua ja ei ala vähätellä tilannettasi. Minulle tulevat tosi monet sinun ikäisesi ja paljon paljon vanhemmatkin, varsinkin miehet kertomaan huolistaan. Ja useimmiten he itkevät lopuksi.
Käyttäytymiseni vuoksi minua luullaan jo 20 vuotiaaksi, vaikka todellisuudessa olen vasta 17.
Keksi jotain mukavaa tekemistä päivän päätteeksi, esim. elokuvien katselu, joka onnistuu hyvin kotona ja pari hyvää ystävää mukaan seuraksi. Välttämättä en suosittelisi kauhean suurta porukkaa, sillä se touhu menee vähän plörinäksi.
Yksin ei kannata jäädä.
Tiedän itse kokemuksesta. Masennun entistä enemmän, jos olen yksin.
Pärjäilehän.