Puhelin/geometry dash ei toimi

Apua tarvitseva

Hei. Eilen illalla pelasin kännykälläni (samsung galaxy s4 GT-19506) geometry dash nimistä peliä. Puhelin oli latauksessa samaan aikaan kun pelasin ja kuumui ihan huolella.
Peli alkoi pikkuhiljaa lagittaa ja tökkiä.. Mutta seuraavana päivänä lagin määrä oli kasvanut huomattavan suuresti. Joskus peli toimii todella hyvin ja joskus taas ei sitten ollenkaan hyvin, eli tätä on jatkunut jo pitkään mutta nyt se taas jälleen kerran korostui.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun lagi on syntynyt puhelimen kuumumisen johdosta. Lagit ovat vaihtelevia, joskus lagaa jatkuvasti ja koko ajan ja joskus taas lagit ovat pieniä tökkimisiä joita on vähän väliä paljon. Olen sammuttanut puhelimen moneen otteeseen, ottanut akun irti ja antanut sen olla irti about 10min.
Olen myös tyhjentänyt pelin välimuistin aika monesti. Mikään ei ole auttanut. Olen myös ladannut geometry dash liten ja se lagasi samalla tavalla kuin normaali versio.

Onko kenties kellään muulla ollut saman kaltaisia ongelmia ja miten olette niitä ratkaisseet?

8

3383

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • crystal13

      Oletko koittanut poistaa pelin ja ladata sen jälkeen uudestaan?

    • Apua tarvitseva

      Nämä tiedot ovat sinulle varmaan turhia mutta jos kuitenkin satut tietämään pelistä niin olen tavallaan jo niin hirveän ''pitkällä'' että sen jälkeen pelin ilo häviäisi. Minulla on 700 tähteä ja 60 secret coinsia. Ja sanoinhan jo että geometry dash lite lagaa aivan samalla tavalla kuin normaali versio ja sitä on nyt kyllä tullut poisteltua ihan liiankin monta kertaa...

    • paska peli :D

      Mites onko ostettu kokoversio? Veikkaan että ei ole joten mukana voi olla tullut jotain paskaa, mikä on kyllä aika epätodennäköistä mutta mahdollista.

    • Apua tarvitseva

      On kuules ostettu.

    • Pihvi12

      Ootko kokeillu tyhjentää ramin? Kun ite tyhjensin ramin se lopetti lagit.

    • Kuinka kauan on ollut sama kännykkä sulla? Se voi jo 3-5 vuoden jälkeen olla huonossa kunnossa.

    • Anonyymi

      toimiiko vielä?

    • Anonyymi

      koska se puhelin on vanha

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      114
      1584
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      111
      1212
    3. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      10
      1186
    4. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      68
      1124
    5. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      56
      996
    6. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      52
      992
    7. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      130
      891
    8. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      398
      830
    9. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      73
      824
    10. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      64
      782
    Aihe